Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään hakeutuneiden asiakkaiden määrä on ollut voimakkaassa kasvussa Suomessa vuodesta 2015. Autettavien määrä lähes kaksinkertaistui joka vuosi 2020 saakka, jonka jälkeen määrä on tasaantunut osittain koronapandemian johdosta.
Euroopan muuttoliikeverkostossa asiaa tutkinut Jutta Saastamoinen uskoo, että silti merkittävä osa uhreista jää edelleen vaille tarvitsemaansa apua ja ihmiskauppailmiö osittain piiloon viranomaisilta. Uuden tutkimuksen mukaan yli puolet EU:n jäsenvaltioissa rekisteröidyistä ihmiskaupan uhreista on kolmansien maiden kansalaisia ja Suomessa jopa 90%.
Ihmiskauppa on vakava yksilön vapauteen kohdistuva rikos, jonka yleisimpiä muotoja Euroopassa ovat Euroopan Muuttoliikeverkoston (EMN) tuoreen tutkimuksen mukaan seksuaalinen hyväksikäyttö ja pakkotyö. Muita havaittuja ihmiskaupan muotoja ovat muun muassa rikollisuuteen pakottaminen, kerjäämiseen pakottaminen, elinkauppa, pakkoavioliitot sekä laittomat adoptiot.
”Suomessa auttamisjärjestelmään ohjautuneet asiakkaat ovat joutuneet useimmiten pakkotyön uhriksi. Toiseksi yleisin ihmiskaupan muoto Suomessa on seksuaalinen hyväksikäyttö”, Saastamoinen sanoo ja jatkaa:
”Työvoiman hyväksikäyttöön liittyvää ihmiskauppaa on Suomessa tapahtunut pääosin siivousalalla, ravintola-alalla, rakennusalalla sekä jonkin verran kauneudenhoitoalalla ja maatiloilla tehtävässä työssä.”
Ihmiskaupan muodot ovat Saastamoisen mukaan hyvin sukupuoliriippuvaisia. Naiset ja tytöt ovat yliedustettu ryhmä seksuaalisen hyväksikäytön uhrien tilastoissa sekä pakkoavioliitoissa, kun taas työvoiman hyväksikäytön uhrit ovat useimmiten miehiä ja poikia.
Moni uhri ei uskalla tai osaa hakea apua
Suomessa on toimivia rakenteita ja käytänteitä ihmiskaupan tunnistamiseksi ja ihmiskauppaa havaitaan yhä paremmin. Tästä kertoo se, että ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään ohjautuneiden asiakkaiden määrä 30-kertaistui kymmenessä vuodessa 2010–2020.
”Silti osa uhreista jää edelleen vaille tarvitsemaansa apua ja ihmiskauppailmiö osittain piiloon viranomaisilta”, Saastamoinen toteaa. Ihmiskaupan ilmitulo olisi tärkeää niin uhrien auttamisen kuin ilmiön kitkemisenkin kannalta. Aihe on Saastamoisen mukaan nyt erityisen ajankohtainen, sillä Ukrainan sota on ajanut liikkeelle ennenkokemattoman määrän haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä, jotka ovat alttiita hyväksikäytölle ja ihmiskaupalle.
”Uhrit eivät aina osaa, uskalla tai halua hakeutua auttamistoimien piiriin. Mahdollisia syitä uhrien kyvyttömyyteen tai haluttomuuteen ilmoittaa rikoksesta viranomaisille on useita, kuten uhrien tietämättömyys oikeuksistaan, uhrien itsemääräämisoikeuden kuten liikkumisen rajoittaminen tai pelko ja epäluulo viranomaisia kohtaan”, Saastamoinen listaa.
Uhreille voi olla helpompi kääntyä ensin järjestötoimijoiden, kuten Rikosuhripäivystyksen, puoleen:
”Meihin yhteyttä ottavat ihmiskaupan uhrit eivät usein aluksi uskalla hakea apua viranomaisilta, koska he pelkäävät negatiivisia seurauksia itselleen ja läheisilleen. He saattavat pelätä esimerkiksi tekijän kostoa tai sitä, että avun hakeminen johtaisi oman tai heidän perheenjäsentensä oleskeluoikeuden menettämiseen”, kertoo Rikosuhripäivystyksen koordinoiva erityisasiantuntija Pia Marttila ja jatkaa:
”Joskus pelko voi olla aiheellinenkin, mutta se voi myös perustua tekijän antamalle valheelliselle tiedolle, jonka on ollut tarkoitus estää uhria hakemasta apua. Tällaisia virheellisiä käsityksiä pyrimme jatkuvasti oikaisemaan asiakastyössä. Joskus voi kuitenkin mennä pitkäkin aika ennen kuin asiakas uskaltaa tällaisessa tilanteessa hakeutua viranomaispalveluiden piiriin.”
Avun hakemista saattaa estää pelko kotimaahan palauttamisesta
Yksi tunnistetuista haasteista on korkea kynnys saada ihmiskaupan uhrille tarkoitettua oleskelulupaa:
”Erityisesti uhrien, jotka ovat kolmansien maiden kansalaisia, voi olla vaikea ilmoittaa ihmiskaupasta viranomaisille, jos ei ole varmuutta siitä, saavatko he oleskeluluvan. Pelkona voi olla, että viranomaisprosessin käynnistämisen seurauksena heidät palautetaan kotimaahan, jossa he ovat vaarassa joutua uudelleen ihmiskauppiaiden armoille”, Saastamoinen sanoo ja jatkaa:
”Esimerkiksi työperäisen hyväksikäytön uhri voi menettää riistoon perustuneen työpaikkansa myötä oleskeluoikeutensa Suomessa, koska ilman työpaikkaa ansiot eivät riitä turvaamaan toimeentuloa. Työnantajat voivat käyttää oleskeluluvan menettämisen uhkaa keinona kiristää uhria. Vuonna 2021 voimaan tullut lainmuutos pyrkii parantamaan työperäisen hyväksikäytön uhrin oikeusasemaa tämänkaltaisissa tilanteissa, mutta siitä ei ole vielä soveltamiskäytäntöä.”
Myös viranomaisten resurssit vaikuttavat siihen, kuinka hyvin rikoksia pystytään tutkimaan tai tutkitaanko niitä ajoissa – jos ei, tekijät ehtivät piilottaa jälkensä. Uhrin kannalta on ongelmallista, että avun saaminen kytkeytyy rikosprosessiin, johon uhri itse ei voi vaikuttaa. Tätä kytköstä rikosprosessin ja uhrien auttamisen välillä tarkastellaan parhaillaan sisäministeriön asettamassa lainsäädäntöhankkeessa.
Järjestöjen rooli sillanrakentajina uhrien ja viranomaisten välillä on merkittävä ja madaltaa uhrien kynnystä ilmoittaa tapahtuneesta rikoksesta:
”Seuraamuksia pelkäävästä uhrista voi tuntua helpommalta kertoa aluksi tilanteestaan kolmannen sektorin toimijalle, jonka kanssa voi käydä tilannettaan läpi ja saada tietoa siitä, mitä mahdollisuuksia hänellä on yrittää saada oikeutta ja apua sekä keskustella siitä, miten avun hakeminen voi vaikuttaa hänen ja hänen perheensä tilanteeseen. Meidän asiakkaistamme valtaosa päätyy lopulta tekemään rikosilmoituksen tai ainakin hakeutumaan virallisten auttamistoimien pariin”, kertoo Rikosuhripäivystyksen Marttila.
Ihmiskauppa on ratkaistavissa oleva ongelma
EMN-tutkimuksen Suomen kansallisesta raportista käy ilmi, että ihmiskaupan vastainen työ on kehittynyt Suomessa suurin harppauksin raportin tarkastelujaksolla 2015–2020. Vuosien varrella tehty työ sekä vahvistunut poliittinen tahto ehkäistä ihmiskauppaa ovat alkaneet tuottaa tulosta. Työtä on silti myös jäljellä:
”Ihmiskauppa ei ole luonnonvoima, vaan pitkälti ratkaistavissa oleva yhteiskunnallinen ongelma. Siihen voidaan vaikuttaa, sitä voidaan ehkäistä ja torjua, ja yhä useammat uhrit saavat apua”, toteaa valtioneuvoston ihmiskaupan vastaisen työn koordinaattori Venla Roth, ja jatkaa:
”Ihmiskauppailmiön kitkeminen vaatii yhteistyötä. Suomi onkin tehnyt tässä suhteessa kunnianhimoista työtä. Yhtenä esimerkkinä tästä on ihmiskaupan vastainen toimintaohjelma, jota toteutetaan poikkihallinnollisesti.”
EU-tason EMN-tutkimus: Third-country national victims of trafficking in human beings: detection, identification and protection
Suomenkielinen tiivistelmä em. EMN-tutkimuksesta
EMN Suomen kansallinen raportti: Kolmansista maista tulleiden ihmiskaupan uhrien havaitseminen, tunnistaminen ja suojelu
Englanninkielinen EMN Suomen kansallinen raportti: EMN_Ihmiskaupan_uhrien_havaitseminen_tunnistaminen_ja_suojelu_2022_EN
Lisätietoja:
Jutta Saastamoinen, EMN, erityisasiantuntija, p. 029 54 33 013, [email protected]
Euroopan muuttoliikeverkosto (EMN)
Euroopan muuttoliikeverkosto (European Migration Network, EMN) on EU-jäsenmaissa sekä Norjassa toimivista kansallisista yhteyspisteistä sekä kansallisten verkostojen jäsenistä muodostuva tutkimus- ja tiedonvaihtoverkosto. Euroopan muuttoliikeverkoston toimintaa koordinoi EU-komissio. Euroopan muuttoliikeverkoston tarkoituksena on tuottaa ajantasaista, puolueetonta, luotettavaa ja vertailukelpoista tietoa lähinnä jo olemassa olevan tutkimustiedon perusteella maahanmuutto- ja turvapaikka-asioista EU-valtioissa politiikan suunnittelun tueksi Euroopan unionissa. Euroopan muuttoliikeverkoston keskeinen lisäarvo on sen keräämän tiedon analysoiminen ja jakaminen poliitikkojen ja viranomaisten lisäksi myös laajalle yleisölle.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1