Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kotimaa » Suomen haasteiden ratkaisu edellyttää vahvistuvaa kaupunkipolitiikkaa

Lahden kaupunki

Suomen haasteiden ratkaisu edellyttää vahvistuvaa kaupunkipolitiikkaa

Tiedote.
Julkaistu: 23.09.2016 klo 12:00
Julkaisija: Lahden kaupunki

Lahti, Jyväskylä ja Kuopio tiivistävät yhteistyötä

Suomen suurimmilla, yli 100 000 asukkaan kaupungeilla on merkittävä rooli kansantalouden kasvun vauhdittajina. Tarvitsemme Suomeen maantieteellisesti kattavan, kansainvälisessä kilpailussa pärjäävien kasvukeskusten verkon.

Lahti, Jyväskylä ja Kuopio toivovat hallituksen kiinnittävän huomiota kaupunkeihin tulevissa ratkaisuissaan. On tärkeää, että maakuntien tehtävät on lainsäädännössä tarkkaan rajattu, lähtökohtana kunnan vahva tehtävä elinvoiman kehittäjänä. Hallituksen tavoite elinvoimakunnasta on kannatettava ja se on huomioitava tulevassa maakuntauudistuksessa. Suurilla kaupungeilla on ratkaiseva vaikutus maan kilpailukyvyn, kansainvälistymisen, elinkeinojen monipuolistumisen ja kansallisen kulttuurin edistäjinä. Suurten kaupunkien verkko vahvistaa koko maan tasapuolista kehitystä.

Lahden, Jyväskylän ja Kuopion kaupungit ovat valmiita ottamaan enemmän vastuuta työllisyyden ja yrittäjyyden edistämisessä ja kokeilemaan uusia tapoja työllisyys- ja elinkeinopalvelujen järjestämisessä. Kaupungit korostavat, että niillä pitää olla työkaluja elinvoiman vahvistamiseksi. On tärkeää, että työkalut ja vastuu ovat samoissa käsissä.

Kolmella kaupungilla on myös samankaltaisia haasteita maankäytön, asumisen ja liikenteen järjestämisessä. Kaupungit lisäävät keskinäistä yhteistyötä ja kokemusten vaihtoa haasteiden ratkaisemiseksi ja toivovat valtiota mukaan kumppaniksi.

Lahden, Jyväskylän ja Kuopion kaupunkien johtavat luottamus- ja virkamiehet päättivät keskinäisen yhteistyön tiivistämisestä Lahdessa 21.9 pidetyssä kokouksessa. Yhteistyön tavoitteena on kaupunkien elinvoiman vahvistaminen. Kolme kaupunkia haastavat myös Suomen muut suuret kaupungit mukaan yhteistyöhön.

Jyrki Myllyvirta
kaupunginjohtaja
Lahden kaupunki 

Timo Koivisto
kaupunginjohtaja
Jyväskylän kaupunki

Petteri Paronen
kaupunginjohtaja
Kuopion kaupunki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs