Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kotimaa » Saadaanko Suomeen ammattitaidon MM-mitaleita São Paulosta?

Skills Finland

Saadaanko Suomeen ammattitaidon MM-mitaleita São Paulosta?

Tiedote.
Julkaistu: 12.08.2015 klo 10:00
Julkaisija: Skills Finland

Maailman suurin ammatillisen koulutuksen kilpailu WorldSkills alkaa tänään São Paulossa, Brasiliassa. Kyseessä on joka toinen vuosi järjestettävä kansainvälinen ammattitaitokilpailu, johon osallistuu lähes 1200 nuorta ammattilaista.

WorldSkills on nelipäiväinen kilpailu, jossa eri lajeissa kilpailevat nuoret tekevät jokaisena kilpailupäivänä oman ammattinsa haastavia töitä. Esimerkiksi huonekalupuusepät valmistavat kilpailun aikana huonekalun annettujen piirustusten ja kirjallisten ohjeiden perusteella. Hiusmuotoilijoiden kilpailussa arvioidaan muun muassa leikkausta, värjäystä, luovuutta ja työskentelytapoja.  

Suomesta WorldSkills São Paulo 2015 -kilpailuun osallistuu 36 nuoren joukkue. Osa Suomen kilpailijoista on osallistunut jo aiemmin johonkin kansainväliseen ammattitaitokilpailuun, osa taas on ihan ensimmäistä kertaa kaukomailla. Suomen joukkue on tänä vuonna yksi suurimmista 60 osallistujamaan joukossa.

– Suomen ammattitaitomaajoukkue on perinteisesti ollut suuri, jotta saisimme eväitä kehittämiseen mahdollisimman monella alalla. Kansainvälisissä kilpailuissa saamme myös tietoa siitä, mikä on Suomen ammattikoulutuksen taso suhteessa muihin maihin. Tavoitteena on oppia koko ajan uutta ja parantaa suomalaisten osaamistasoa, jotta suomalaiset yritykset saisivat tarvitsemaansa osaavaa työvoimaa, kertoo Skills Finlandin puheenjohtaja, opetusneuvos Seija Rasku opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Suomi on menestynyt kansainvälisissä ammattitaitokilpailuissa hyvin. Viime vuoden euroopanmestaruuskisasta EuroSkillsistä joukkue toi kotiin 14 mitalia ja Suomi oli mitalipisteissä kolmanneksi paras maa. Suomi ei silti osallistu WorldSkills São Paulo 2015-kilpailuun mitalin kiilto silmissä.

– Emme aseta maajoukkueelle varsinaisia mitalitavoitteita, vaan tavoitteemme on, että mahdollisimman moni kilpailijoistamme ylittäisi oman lajinsa keskiarvopisteet. Se osoittaa, että kilpailija on oman lajinsa huippua, maailmanluokan ammattiosaaja, Rasku sanoo.

 

Suomen joukkueen kisamatkaa voi seurata verkossa

 

Lisätietoja

Joukkueenjohtaja Pekka Matikainen, Skills Finland ry, puh. +358 50 5322 765, pekka.matikainen@skillsfinland.fi

Viestintäpäällikkö Katja Katajamäki, Skills Finland ry, puh. +358 40 732 0691, katja.katajamaki@skillsfinland.fi

 

Suomen ammattitaitomaajoukkue Team Finland 2015

Laji

Kilpailijan nimi

Kotipaikka / opiskelupaikka

Konepajatekniikka

Tomi Erkkilä

Oulu

Konepajatekniikka

Severi Mettovaara

Oulu

Konepajatekniikka

Mika Raudaskoski

Oulu

Mekatroniikka

Lauri Luoma

Tampere

Mekatroniikka

Niklas Kyrkkö

Lempäälä, Kuopio

Kivityöt

Ilmari Manner

Uurainen, Lahti

Tietojenkäsittely

Joonas Krühn

Joensuu

Hitsaus

Pekka Sumiloff

Vaala, Oulu

Painotekniikka

Oskar Hänninen

Lahti, Helsinki, Jyväskylä

Laatoitus

Johanna Eloranta

Jäppilä, Jyväskylä

Autokorinkorjaus

Jani Ohenoja

Piippola

Lentokonehuolto

Roope Mehtonen

Siilinjärvi, Kuopio

Putkiasennus

Iiro Jansson

Espoo

Elektroniikka

Niko Kinnunen

Perho, Salo

Verkkosivujen tuottaminen

Lauri Eskola

Tampere, Klaukkala

Automaatioasennus

Leevi Pousi

Lohja

Maalaus ja tapetointi

Henna Otronen

Lieksa, Joensuu

Robotiikka

Ville-Petteri Joensuu

Jyväskylä

Robotiikka

Miska Puoskari

Nurmes, Jyväskylä

Huonekalupuuseppä

Jaakko Järvi

Jämsänkoski

Kultaseppä

Anni Paakkinen

Rauma, Lahti

Floristiikka

Josefiina Kivero

Pori

Hiusmuotoilu

Joona Jaakkola

Kouvola, Helsinki

Kauneudenhoito

Kirsi Havi

Jurva, Vaasa

Muoti ja vaatetus

Eve Korhonen

Helsinki

Kondiittori

Mikaela Kärki

Lempäälä, Tampere

Autonasennus

Antti Korhonen

 

Kokki

Lari Helenius

Mäntsälä

Ravintolapalvelu

Laura Tikkanen

Siilinjärvi, Pöljä

Viherrakentaminen

Camilla Karivainio

Lapinlahti

Viherrakentaminen

Josefiina Lindroth

Oulu, Kempele

Kylmäkoneasennus

Juuso Hietamies

 

Tietokoneet ja -verkot

Pekka Tuukkanen

Helsinki

Lähihoitaja

Stina Katajisto

Helsinki

Teräsrakennetyöt

Timo Paananen

Keitele

Visuaalinen myyntityö

Aino Huupponen

Varkaus

 

Haastattelupyynnöt

Kilpailun aikana kilpailijat eivät pysty vastaamaan puhelimeen tai sähköposteihin. Haastattelupyynnöt tulee toimittaa joukkueenjohtajalle, joka huolehtii pyynnön välittämisestä eteenpäin. Huomioithan, että São Paulossa kello on kuusi tuntia vähemmän kuin Suomessa. Yhteydenotot: joukkueenjohtaja Pekka Matikainen, +358 50 5322 765.

WorldSkills São Paulo 2015

  • São Paulossa 11.‒16.8.2015 järjestettävä kilpailu on järjestyksessään 43. WorldSkills-kilpailu.
  • Joka toinen vuosi järjestettävä WorldSkills on ammattitaidon MM-kilpailu korkeintaan 23-vuotiaille nuorille.
  • Kilpailuun osallistuu lähes 1200 nuorta 60 maasta.
  • Nuoret kilpailevat 50 lajissa, muun muassa robotiikassa, hiusmuotoilussa, kivitöissä, ravintolapalvelussa ja viherrakentamisessa.
  • Kilpailu levittäytyy 213 000 neliömetrin alueelle Anhembi Parquessa.
  • Kilpailua seuraamaan odotetaan yli 200 000 vierasta.

Skills Finland ry järjestää vuosittain kansalliset Taitaja-, TaitajaPLUS- ja Taitaja9-kilpailut. Yhdistys valmentaa ja lähettää Suomen maajoukkueen kansainvälisiin WorldSkills-, EuroSkills- ja Abilympics-kilpailuihin. Skills Finland kehittää myös huippuosaajien valmennusjärjestelmää, kouluttaa kilpailuasiantuntijoita sekä tuottaa ammattitaitokilpailuihin liittyvää tutkimusta, tiedotusta ja julkaisuja. Yhdistyksen taustavoimia ovat opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus ja ammatilliset oppilaitokset sekä keskeiset työmarkkina- ja opetusalan järjestöt.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs