Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kotimaa » PAUn ulosmarssit laittomia

Palvelualojen työnantajat PALTA ry

PAUn ulosmarssit laittomia

Tiedote.
Julkaistu: 02.11.2015 klo 10:17
Julkaisija: Palvelualojen työnantajat PALTA ry

Posti- ja logistiikka-alan unionin tänään järjestämät ulosmarssit sekä perehdyttämis- ja koulutuskiellot ovat työriitalain vastaisia ja laittomia.

– Pidämme lakkoja laittomina, koska niistä ei ole työriitalain mukaisesti ilmoitettu etukäteen. On surullista, että neuvotteluosapuoli turvautuu tällaisiin toimiin. Nyt pitäisi jatkaa neuvotteluja rauhallisesti tavoitteena nopea neuvottelutulokseen pääseminen, Palvelualojen työnantajat Paltan varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto sanoo.

PAU on järjestänyt tänään ulosmarsseja useissa Postin toimipaikoissa ympäri Suomea. Lisäksi se on asettanut jäseniään koskevan koulutus- ja perehdyttämiskiellon. Tässäkin on kysymys laittomasti toimeenpannusta lakosta.

– Palta on pahoillaan siitä, että PAU aiheuttaa Postille ja sen asiakkaille tarpeettomia hankaluuksia. Työtaistelutoimet eivät ole oikea ratkaisu eivätkä ne edistä neuvotteluprosessia, Aarto sanoo.

Edellä mainittujen toimien lisäksi PAU on ilmoittanut myös toistaiseksi voimassa olevasta ylityökiellosta 2.11. alkaen.

Osapuolet tapaavat iltapäivällä

Posti tavoittelee neuvotteluissa toimialan muutoksen huomioivia työehtoja. Sen tavoitteena on päästä toimimaan samoista lähtökohdista kuin muut alalla toimivat yritykset.

– Postialan työehdot eivät ole notkistuneet toimintaympäristön muutosten tahdissa vaan ovat muuttuneeseen kilpailutilanteeseen nähden liian jäykät ja kalliit. Esimerkiksi varhaisjakelun yötyökorvaus on moninkertainen verrattuna Postin kilpailijoiden noudattamaan työehtosopimukseen, Paltan varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto sanoo.

Posti pyrkii neuvottelemaan muutoksia työehtosopimukseen mm. siten, että toimenkuviin voidaan sisällyttää eri työtehtäviä nykyistä joustavammin. Nykyisessä työehtosopimuksessa se ei ole mahdollista.

Posti hakee myös uusia työmahdollisuuksia väistämättä vähenevän perusjakelun korvaajaksi. Uutta työtä olisi mahdollista saada esimerkiksi sanomalehtien, erilaisten ateria- ja kauppakassikuljetusten hoitamisesta. Alan työehdot ovat kuitenkin vuosien saatossa rakentuneet liian jäykiksi, jotta uutta työtä alalle saataisiin.

– Postin työehtosopimus on tehty toisenlaisena aikana kuin mitä nyt eletään. Jos Posti aikoo työllistää jatkossakin, työehtoja on muutettava vastaamaan tämän päivän kilpailuasetelmia, Aarto sanoo.

Suurin kysymys neuvottelupöydässä on muutosturvaohjelma, josta on koitunut Postille kustannuksia vuosina 2011–2015 yhteensä 44 miljoonaa euroa. Postilaisille tarjotaan tilalle Uusi polku -ohjelmaa, joka vastaa nykypäivän vastaavia ohjelmia muissa yrityksissä ja kannustaa paremmin työllistymään uudelleen.

Lisätiedot:
varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto, Palta, p. 040 152 0073

Palta on palvelualoja edustava elinkeino- ja työmarkkinajärjestö. Paltalla on 1 700 jäsentä, jotka toimivat logistiikan, informaation ja viestinnän, huollon ja kunnossapidon, yritys- ja asiantuntijapalvelujen, hallinnon ja tukipalvelujen sekä viihteen ja virkistyksen toimialoilla. Palta vastaa myös finanssialan työmarkkinatoiminnasta ja on EK:n suurimpia jäsenliittoja.

www.palta.fi
@PALTAry

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs