Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kotimaa » Oppilaat vaativat parempaa kouluympäristöä Nepalissa

Taksvärkki ry

Oppilaat vaativat parempaa kouluympäristöä Nepalissa

Tiedote.
Julkaistu: 14.12.2015 klo 08:30
Julkaisija: Taksvärkki ry

Nepalilaiset nuoret muuttavat aikuisten asenteita ja koulumaailmaa. Taksvärkki ry tukee uudessa hankkeessaan kyläkoulujen oppilaskuntia.

”Koulutuksella on valtaa”, kertoo Suomessa vieraillut nepalilainen nuorisotyön ohjaaja ja projektikoordinaattori Bipin Shrestha. Koululaiset ponnistelevat paremman kouluympäristön puolesta Taksvärkki ry:n juuri alkaneessa hankkeessa, jossa kehitetään kyläkoulujen oppilaskuntatoimintaa.

Kathmandulaisista yliopisto-opiskelijoista koostuva 20 hengen ryhmä on jo koulutettu vapaaehtoisiksi vertaiskouluttajiksi. Hankkeessa mukana oleville 13 syrjäseutujen kyläkoulujen oppilaskuntien edustajille pidetään ensimmäinen yhteinen leiri joulukuussa.

Oppilaat pääsevät pian toteuttamaan itse ideoimiaan kampanjoita, joissa he tiedottavat kyläläisiä esimerkiksi puhtaan juomaveden ja käymälätilojen tärkeydestä ja puhuvat yhdenvertaisuuden ja koulutuksen merkityksestä.

”Haluan motivoida lapsia tulemaan kouluun, vaikka olosuhteet ovat hankalat”, Shrestha sanoo.

Fyysisen kouluympäristön lisäksi on tärkeää muuttaa yleistä asenneilmapiiriä, jotta koulunkäynti ei keskeytyisi tyttöjen heikomman aseman, syrjinnän tai köyhyyden vuoksi.

”Oppilaskuntatoiminnan ansiosta nuoret niin Suomessa kuin Nepalissa saavat äänensä kuuluviin”, kertoo Taksvärkki ry:n ohjelmasuunnittelija Veera Blomster. ”Nepalissa oppilaat saavat nyt hankekouluissamme merkittävän roolin oman opiskeluympäristönsä kehittäjinä päästessään saman pöydän ääreen muun muassa koulun johtokunnan ja kylän kehittämiskomitean kanssa.”

Samantyyppistä työtä tehtiin Taksvärkki ry:n vuonna 2010 päättyneessä kehitysyhteistyöhankkeessa Shresthan edustaman ECCA-järjestön kanssa. Se tuotti tulosta monella tasolla: ”Monissa kouluissa on nyt puhdasta juomavettä”, Shrestha iloitsee ja lisää: ”Lapset ja nuoret ovat ottaneet ohjat omiin käsiinsä.”

Taksvärkki-kampanja Koulutus murtaa muureja on käynnissä koko lukuvuoden 2015–2016. Jo yli 13 000 suomalaista koululaista ja opiskelijaa on osallistunut Taksvärkki-keräykseen ja tukenut nepalilaisten oppilaskuntien toimintaa.

 

Lisätietoja:

www.taksvarkki.fi/nepal

Tiedottaja Pamela Arslan
pamela.arslan(at)taksvarkki.fi
09 5845 5505, 050 541 9239

Liitetiedostot

Taksvärkki ry on suoraa toimintaa nuorelta nuorelle! Tuemme lasten ja nuorten oikeuksien toteutumista kehitysmaissa ja kannustamme suomalaisia nuoria maailmanlaajuiseen yhteisvastuuseen.

Taksvärkki-keräyksiä, kehitysyhteistyötä, globaalikasvatusta – vuodesta 1967.

www.taksvarkki.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs