Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kotimaa » Ilmarisen ja Baronan uusi palvelu muuttaa käsityksen sopivasta työstä

Barona

Ilmarisen ja Baronan uusi palvelu muuttaa käsityksen sopivasta työstä

Tiedote.
Julkaistu: 06.09.2016 klo 08:45
Julkaisija: Barona

Tutusta työstä voi tulla fyysisten vaivojen, puutteellisen osaamisen tai motivaatio-ongelmien vuoksi epäsopivaa.  Alentuneen työkyvyn vaikutukset näkyvät niin ihmisen omassa kuin työyhteisön arjessa – ja työnantajan tuloksessa. Jos nykyinen tehtävä ei enää sovi työntekijälle, voidaan hänelle kuitenkin löytää toinen, sopivampi työ.

Ilmarinen ja Barona tuovat markkinoille uudenlaisen, yhteistyönä toteutetun Sopiva työ -palvelun, jossa varhain tunnistettuun uhkaan työkyvyn, osaamisen tai motivaation laskemisesta haetaan ratkaisua yksilön ja koko työmarkkinan ehdoilla.

Monilla työpaikoilla osataan tunnistaa työssä selviytymiseen liittyvät haasteet, mutta tehokkaita keinoja näiden tilanteiden ratkaisemiseen ei vain ole.  Kun koko työmarkkinan mahdollisuudet tuodaan heti mukaan tilanteen ratkaisuun, päästään vaikuttaviin tuloksiin.

Suuryrityksille suunnatussa Sopiva työ -palvelussa asiakasyrityksen kumppanina toimii Ilmarisen, Baronan ja yrityksen työterveyden edustajista koostuva tiimi, joka ohjaa työntekijää matkalla kohti uutta työuraa.

 

Sopiva työ voi löytyä omalta tai toiselta työnantajalta

Suomessa aiheutuu sairauspoissaolojen, työkyvyttömyyseläkkeiden ja työtapaturmien johdosta tekemättömäksi jäävästä työstä vuositasolla jopa 5 miljardin lasku, kuten Tekemättömän työn vuosikatsaus 2015 -tutkimus osoitti. Työelämän haasteena onkin saada oikeat ihmiset oikeisiin tehtäviin.

”Sopiva työ -palvelu auttaa löytämään uuden työpaikan tai työtehtävän henkilölle, jolla on haasteita selvitä nykyisessä työssään. Sama henkilö voi olla täysin työkykyinen toisessa työssä tai kokonaan uudessa ammatissa. Uusi palvelu tarjoaa kaikkien kannalta mielekkään tavan pysyä mukana työelämässä”, kuvailee toimialajohtaja Jaakko Alamäki Baronalta.

 

Ajattelutavan muutos toimii Pilottivaiheesta hyviä tuloksia

Työelämän muuttuminen on tosiasia: Ihmisillä voi olla monta eri ammattia ja lukuisia työantajia työuransa aikana. Niin työnantajilta kuin työntekijöiltäkin vaaditaan ajattelutavan muutosta. Sama työ ei välttämättä ole koko työuran ajan sopiva työ.

”Sopiva työ -palvelu tarjoaa yritykselle vastuullisen ja ratkaisuhakuisen tavan huolehtia työntekijöistä. Samalla se on keino huolehtia koko työyhteisön hyvinvoinnista ja tuloksellisuudesta sekä kantaa yhteiskuntavastuuta. Kun ihmiset pysyvät työelämässä ja tekevät heille sopivaa työtä, työn tuottavuus paranee ja kallis ennenaikainen eläkkeelle siirtyminen vähenee. Olemme todella tyytyväisiä pilotin tuloksiin”, sanoo Ilmarisen palvelujohtaja Mika Paananen.

Uuden palvelun vahvuutena on monen toimijan tiimi, jonka yhteistyö mahdollistaa yksilöllisten ratkaisujen löytämisen kunkin henkilön tilanteeseen. Esimerkiksi työssään uupunut tietotyöläinen voi löytää uuden kipinän työelämään kiinteistöalalta. Kokemukset Sopiva työ -palvelun vuoden mittaisesta pilotista ovat olleet erittäin rohkaisevia: työntekijät ovat palvelun avulla sijoittuneet uusiin ja juuri heille sopiviin tehtäviin.

Palvelun prosessikuvaus löytyy tästä videosta.

 

Lisätietoja:

Mika Paananen, palvelujohtaja, Ilmarinen, puh. 050 577 9431

Jaakko Alamäki, toimialajohtaja, Barona, puh. 050 594 4498

Liitetiedostot

Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että lähes 900 000 suomalaista saa työstään ansaitsemansa eläkkeen. 580 asiantuntijan voimin autamme asiakasyrityksiämme menestymään, työntekijöitä viihtymään työssään ja viettämään eläkepäiviään mahdollisimman hyväkuntoisina. Markkinaosuutemme on noin kolmannes ja eläkevastuita kattamassa meillä on yli 35 miljardin euron sijoitusomaisuus.

Ilmarinen

Barona Työkykypalvelut toimii eläke- ja tapaturmavakuutusyhtiöiden kumppanina ammatillisen kuntoutuksen palvelussa. Ohjaamme vuosittain satoja suomalaisia työkykyä vastaaviin, sopiviin töihin. Olemme osa Barona-yritysyhteisöä, jonka ydintehtävä on rakentaa tulevaisuuden työelämää. Baronassa kehitetään ratkaisuja, jotka auttavat ihmisiä ja yrityksiä kasvamaan.

Barona

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs