Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kotimaa » Elinluovutuskortti on edelleen tärkeä

Munuais- ja maksaliitto

Elinluovutuskortti on edelleen tärkeä

Tiedote.
Julkaistu: 20.01.2016 klo 18:38
Julkaisija: Munuais- ja maksaliitto

Viime vuonna elinsiirto pelasti lähes 400 ihmisen hengen Suomessa. Siirrettävistä elimistä on silti edelleen pula. Elinluovutuskortti on helppo tapa tehdä hyvää. Yksi elinluovuttaja voi pelastaa jopa kuuden ihmisen hengen.

Sairaus, jonka ainoa hoitomuoto on elinsiirto, voi koskettaa ketä tahansa. Viime vuonna Suomessa tehtiin ennätysmäiset 391 elinsiirtoa. Kaikki elinsiirrot on keskitetty HYKS:n sairaaloihin. Eniten tehtiin munuaisensiirtoja 245 ja maksansiirtoja 77. Suomessa tehdään myös sydämen-, keuhkon-, haiman- ja ohutsuolensiirtoja. Katso taulukko www.elinluovutuskortti.fi/elinsiirto.

Vaikka siirtoja tehtiinkin ennätysmäärä, siirrettävistä elimistä on jatkuva pula. Elinsiirtoa odottaa jatkuvasta lähes 400 ihmistä. Osa heistä ei ehdi saada sopivaa siirtoelintä ajoissa.

Elinluovutuskortilla antaa luvan elimiensä ja kudostensa käyttämiseen toisen ihmisen hyväksi kuolemansa jälkeen.

– Elinluovutuskortti on edelleen ajankohtainen. Lain mukaan jokainen on elinluovuttaja, jos ei ole sitä eläessään vastustanut. Mahdollisen elinluovuttajan mielipidettä kysytään omaisilta. Kortti kertoo heillekin tahdon selkeästi, sanoo Munuais- ja maksaliiton viestintäpäällikkö Petri Inomaa.

Elinluovutustahto on tärkeä kertoa myös läheisille. Jos paperikortin hankkiminen ja lompakkoon laittaminen tuntuu liian vaivalloiselta, voi kortin tehdä myös älypuhelimeen.

– Mobiilisovelluksesta tiedon voi lähettää helposti perheelleen tekstiviestillä, sähköpostilla tai soittamalla. Kavereita voi innostaa mukaan jakamalla oman korttinsa Instagramiin tai lähettämällä tiedon Whatsapp-viestillä.

Elinluovutus-sovelluksen voi ladata sovelluskaupasta tai tilata osoitteesta www.elinluovutuskortti.fi.

Tiesitkö tämän elinluovutuksesta?
– Suomessa lähes 400 ihmistä odottaa elinsiirtoa. Siirrettävistä elimistä on jatkuva pula. Osa elinsiirtoa odottavista menehtyy, koska siirrettävää elintä ei saatu ajoissa.
– Yksi elinluovuttaja voi pelastaa jopa kuuden ihmisen hengen.
– Lain mukaan jokainen on mahdollinen elinluovuttaja, ellei ole sitä eläessään vastustanut. Tietoa mahdollisen elinluovuttajan mielipiteestä kysytään omaisilta.
– Suomessa tehdään munuaisen-, maksan-, sydämen-, keuhkon-, haiman-munuaisen- ja ohutsuolensiirtoja. Eniten on munuaisensiirtoja.
– Elinluovutuskortin voi tilata ilmaiseksi postiluukkuunsa osoitteesta www.elinluovutuskortti.fi.

Elinluovutuskortti netissä
www.elinluovutuskortti.fi
www.facebook.com/kyllaelinluovutukselle
www.instagram.com/elinluovutuskortti
#elinluovutuskortti


Lisätietoja:
Helena Isoniemi /elinsiirrot
Professori, elinsiirto- ja maksakirurgian klinikan ylilääkäri, HUS
050 4270 246

Petri Inomaa /elinluovutuskortti
Viestintäpäällikkö, Munuais- ja maksaliitto
040 5240 679
petri.inomaa@musili.fi

 

Elinluovutuskortti-toiminta
Elinluovutusten edistämiseen tähtäävässä tiedotustoiminnassa mukana ovat Munuais- ja maksaliitto, Hengitysliitto, Näkövammaisten Keskusliitto, Suomen Diabetesliitto, Suomen Sydänliitto ja Sydän- ja keuhkosiirrokkaat – SYKE ry sekä SPR Veripalvelu ja Regea kudospankki ja solukeskus. Toiminnasta vastaa Munuais- ja maksaliitto. Toiminnan rahoittaa RAY.

Liitetiedostot

Munuais- ja maksaliitto on valtakunnallinen kansalais- ja potilasjärjestö. Liitto tukee sairastuneiden ja heidän läheistensä mahdollisuuksia hyvään elämään ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Liiton tavoitteena on munuais- ja maksasairauksien ja niistä johtuvien haittojen ennaltaehkäisy, sairauksien varhainen toteaminen ja hyvä hoito sekä kuntoutumisen tukeminen kaikissa sairauden vaiheissa. 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs