Uunituoreessa tutkimuksessa vastaajat arvioivat suomalaisten ruoka- ja juomatuotteiden laadukkuutta ja potentiaalia ulkomaisen viennin näkökulmasta. Tutkimukseen sisällytetyistä tuoteryhmistä vahvin kolmen kärki on selvä: suomalaiset marjat, makeiset ja leivät koetaan niin vahvoina että niiden vientiä ulkomaille tulisi tehostaa. Tutkimukseen vastasi 1250 vastaajaa ympäri Suomen.
Tutkimuksen tulokset ovat positiivista luettavaa suomalaisille ruoka-alan yrityksille. Murskaava enemmistö, noin 81 prosenttia vastaajista, ovat melko tai erittäin ylpeitä suomalaisista ruoka- ja juomatuotteista yleisesti. Suomalaiseen ruokaan liitetään läheisesti puhtaus, laadukkuus, turvallisuus, ja hyvä maku. Myös ruoantuotannon ammattitaito ja tuotantotavan laadukkuus nousivat tuloksissa esiin positiivisina asioina.
Tutkimuksessa suomalaiset arvioivat suomalaisen ruoantuotannon, suomalaisten raaka-aineiden, sekä suomalaisen ruoan makuun liittyviä väittämiä laadukkuuden ja kansainvälisen vertailun näkökulmista. Väittämiä arvioitiin 1-5 -asteikolla (1: vastaaja on täysin eri mieltä ... 5: täysin samaa mieltä väittämän kanssa).
Kolmesta väittämästä ensimmäinen, ”Suomalainen ruoantuotanto on kansainvälisesti vertaillen erittäin laadukasta", sai vahvan kokonaisarvosanan 4,3. Vastaajat olivat myös valtaosin samaa mieltä raaka-aineisiin liittyvän väittämän kanssa: ”Suomalaisen ruoan raaka-aineet ovat kansainvälisesti vertaillen erittäin laadukkaita" (kokonaisarvosana: 4,4). Kolmas, makuun liittyvä väittämä, ”Suomalainen ruoka on kansainvälisesti vertaillen erittäin maukasta", sai arvosanaksi hieman edellisiä heikomman 3,7.
Osa vastaajista yhdisti makuun liittyvän näkemyksensä myös mausteiden käyttöön, joka koettiin suomalaisessa kulttuurissa kansainvälisesti vertaillen miedoksi ja hillityksi. Kokonaistuloksissa erityisesti suomalaiseen ruoantuotantoon ja ruoan raaka-aineiden laatuun liittyvä arvostus on huomattavan vahvaa.
Vastaajat arvioivat tutkimuksessa myös viiden eri ruokatuotekategorian laadukkuutta kansainvälisessä vertailussa. Nämä kategoriat olivat suomalaiset oluet, kahvi, suklaa, jauheliha ja leipä (sisältäen tummat ja vaaleat leivät).
Kansainvälisessä vertailussa suomalainen suklaa koettiin vahvimpana, jopa yli 87 prosenttia vastaajista totesi suomalaisen suklaan olevan melko tai erittäin laadukasta kansainvälinen taso huomioiden. Vastaava luku suomalaisten leipätuotteiden kohdalla oli myös vahva, yli 81 prosenttia. Mainituista viidestä tuotekategoriasta suomalainen porsaan- ja/tai naudan jauheliha tuli kolmanneksi, noin 62 prosenttia arvioi sen olevan melko tai erittäin laadukasta kansainvälisessä vertailussa. Suomalainen kahvi (n. 53 %) ja olut (n. 52 %) ottivat seuraavat sijat, molempien myös yltäessä yli 50 prosentin merkkipyykin. Vastaajat arvioivat myös minkä valmistajan tuotteet kussakin tuotekategoriassa omaavat vahvimman vientipotentiaalin.
Kokonaistuloksissa näkyy suomalaisten arvostus kotimaisiin ruokatuotteisiin. Huomionarvoista myös on, että tutkimustulosten valossa arvostus kattaa koko tuotantoketjun.
Tutkimukseen vastasi 1 250 Crowst Oy:n vastaajaa älypuhelimillaan, ja se toteutettiin Suomessa 12-16.10.2020. Tutkimuksen virhemarginaali on ±3 prosenttiyksikköä. Tutkimuksen toteutti Crowst.
Lisätiedot:
Jyrki Kallinen, Crowst Oy, p. +358 (0)50 4871 954, [email protected]
Crowst selvitti: Suomalaiset ovat ylpeitä kotimaisista ruokatuotteista
Koko: 2,55 MB Tyyppi: png Resoluutio: 1280x720Crowst selvitti: Suomalaiset ovat ylpeitä kotimaisista ruokatuotteista
Koko: 2,55 MB Tyyppi: png Resoluutio: 1280x720Crowst selvitti: Suomalaiset ovat ylpeitä kotimaisista ruokatuotteista (Kuva 2)
Koko: 9,42 MB Tyyppi: png Resoluutio: 2880x1620Crowst selvitti: Suomalaiset ovat ylpeitä kotimaisista ruokatuotteista (Kuva 2)
Koko: 9,42 MB Tyyppi: png Resoluutio: 2880x1620Crowst selvitti: Suomalaiset ovat ylpeitä kotimaisista ruokatuotteista (Kuva 3)
Koko: 1,59 MB Tyyppi: png Resoluutio: 1280x720Crowst selvitti: Suomalaiset ovat ylpeitä kotimaisista ruokatuotteista (Kuva 3)
Koko: 1,59 MB Tyyppi: png Resoluutio: 1280x720Crowst Oy tuottaa tietoa ilmiöiden, trendien sekä asiakasymmärryksen kehittämiseksi. Suomalainen, nopeaan tiedon pulssiin sekä paikkatietoon pohjautuva digitaalinen palvelu mahdollistaa vastaajien ketterän osallisuuden erilaisissa tutkimuksissa. Suomessa Crowstilla on huippulaadukas vastaajapohja, ja maailmanlaajuisesti yritys tavoittaa yli 62M vastaajaa yli 80 maassa. Crowst on useiden kotimaisten ja kansainvälisten johtavien yritysten valinta.
Lisätietoa Crowstista: www.crowst.com
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1