Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kotimaa » Apukinokset valmiita – saimaannorpalle julistettiin pesärauha

WWF Suomi

Apukinokset valmiita – saimaannorpalle julistettiin pesärauha

Tiedote.
Julkaistu: 12.02.2016 klo 12:30
Julkaisija: WWF Suomi

Ympäristöjärjestö WWF:n perinteinen saimaannorpan pesärauha julistettiin tänään Rantasalmella. Julistajana toimi Etelä-Savon maakuntahallituksen puheenjohtaja Jarkko Wuorinen. Norppien toivotaan löytävän tänä vuonna pesäpaikkoja apukinoksista, joita kolattiin Saimaalle noin 200 kappaletta Metsähallituksen johdolla. Ilman apukinoksia saimaannorpalle olisi tarjolla harvoja kunnon pesäpaikkoja, ja tilanne heikkenee edelleen jatkuvan leudon sään takia.

Erittäin uhanalainen saimaannorppa tarvitsee lunta ja jäätä. Norppa synnyttää poikasensa helmi-maaliskuussa lumipesään, jonka se tekee rantakinoksiin. Tänä vuonna lumi ei kinostunut paikoin riittävästi, minkä takia Metsähallitus teki päätöksen apukinosten kasaamisesta koko Saimaalle. Työhön osallistuivat Metsähallitus, WWF, Itä-Suomen yliopisto, alueen ELY-keskukset ja yli 100 vapaaehtoista.

”Apukinoksista on tehty tänä vuonna kooltaan suuria, mutta vasta keväällä pesälaskentojen yhteydessä näemme kuinka hyvin ne ovat kestäneet ja tarjonneet syntyneille kuuteille suojaa. Lumipesien säilymisen kannalta olisi oleellista, että lopputalvi olisi mahdollisimman kylmä ja vähäsateinen”, sanoo suojelubiologi Miina Auttila Metsähallituksen luontopalveluista.

”Apukinokset ovat aikaisemmin osoittaneet toimivuutensa, mutta ihmisten aiheuttama häiriö, etenkin moottorikelkkailu ja mönkijällä ajo, voivat paikoin mitätöidä tämän tärkeän luonnonsuojelutyön tulokset. Pesärauhan julistuksella haluamme kehottaa ihmisiä välttämään kaikkea liikkumista selkävesien luotojen ja saarien rantojen lähellä”, sanoo WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen.

WWF on julistanut saimaannorpalle pesärauhan vuodesta 1993 asti, jolloin tilaisuus järjestettiin niin ikään Rantasalmella.

”Osa norpan suojelun haasteista on samoja kuin ennenkin, mutta tuskin olisimme reilut kaksikymmentä vuotta sitten voineet kuvitella ihmisvoimin kolaavamme pesäkinoksia norpille”, Luukkonen sanoo.

Pesärauha julistetaan silloin, kun norpat etsivät sopivia pesäpaikkoja ja ovat hyvin herkkiä häiriölle. Tänä vuonna pesärauhan julistajan kunniatehtävässä toimi Etelä-Savon maakuntahallituksen puheenjohtaja Jarkko Wuorinen.

”Pesärauhan kunnioittaminen on keskeinen osa saimaannorpan suojelua, ja suojelu on meidän kaikkien yhteinen intressimme”, Wuorinen sanoo.

Saimaannorpan pesärauhan julistus

Saimaannorppa kaipaa rauhaa
Joulukuussa jäähän hengitysaukko.
Tammikuussa kinokseen lumipesä.
Helmikuussa Nestorinpäivänä
pesään poikanen.
Tuuli ja tuisku, kylmä ja pedot
eivät pääse lumipesän suojiin.
Uhka on sen sijaan ajattelemattomuus.
Se voi tehdä sukupuutosta totta.
Norppajäillä jättäkäämme
rantakinokset rauhaan,
kuuteille kodiksi, emoille imetyspesiksi.
Norppa säikkyy ääntämme,
ei tiedä vapaa-ajan kiireistämme.
Jos sen ymmärrämme,
rauha norpillemme.
Suojassa lumipesissään
jatkakoot norpat arvoistaan elämää.
Näillä sanoilla julistan Saimaan rannalla
saimaannorppien pesimärauhan
alkaneeksi tänä jääkautena.
Eläkää ja lisääntykää rauhassa.     

Pesärauhan julistus on osa Euroopan komission rahoittamaa Saimaannorppa-LIFE-hanketta. Hankkeessa edistetään saimaannorpan suojelua ja suotuisan suojelutason saavuttamista. Hanke toteuttaa saimaannorpan suojelun strategiaa ja toimenpidesuunnitelmaa sekä tuottaa uutta tietoa sen päivittämisen tueksi. Toimenpidesuunnitelma on laadittu ympäristöministeriön johdolla laajapohjaisessa yhteistyössä keskeisten sidosryhmien kanssa.

Lisätietoja:

Suojelujohtaja Jari Luukkonen, WWF, 040 585 0020, jari.luukkonen@wwf.fi
Suojelubiologi Miina Auttila, Metsähallituksen luontopalvelut, 040 637 6324, miina.auttila@metsa.fi
Etelä-Savon maakuntahallituksen puheenjohtaja Jarkko Wuorinen, puh. 050 537 6707, jarkko.wuorinen@esavo.fi

Liitetiedostot

WWF Suomi on osa laajaa, kansainvälistä WWF-verkostoa, jolla on toimistoja noin 50 maassa ja toimintaa yli sadassa maassa. Rakennamme tulevaisuuden, jossa ihmiset ja luonto elävät tasapainossa. wwf.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs