Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kiinteistöt » REMAX-ketjun myynti kasvanut alkuvuonna

REMAX Suomi

REMAX-ketjun myynti kasvanut alkuvuonna

Tiedote.
Julkaistu: 13.10.2014 klo 09:24
Julkaisija: REMAX Suomi

Euroopassa, USA:ssa ja Kanadassa toimiva globaali kiinteistönvälittäjä REMAX-ketju on kasvattanut myyntiään Suomessa toisella (huhti–kesäkuu) ja kolmannella (heinä–syyskuu) neljänneksellä kiinteistönvälityssektorin negatiivisesta kehityksestä huolimatta. REMAX paransi hiljan päättyneellä heinä–syyskuun välisenä aikana myyntiään edelliseen vuoteen verrattuna 21 %. Myös toisen neljänneksen kasvu oli reipasta, 29 %.

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto raportoi 1.10, että Suomessa kiinteistövälityssektorilla on jatkunut negatiivinen kehitys koko alkuvuoden.

”Ketjumme liikevaihto on kehittynyt vahvasti – ja täysin eri suuntaan kuin markkinat yleisesti. Yksi syy liikevaihdon kasvamiseen on poikkeava konseptimme, jossa välittäjämme toimivat yrittäjinä tai yrittäjämäisesti. He ovat ammattitaitoisia ja motivoituneita neuvottelemaan osapuolten kanssa saadakseen kaupan aikaiseksi. Toinen syy on panostuksemme markkinointiin ja toiminnan kehittämiseen. Nyt kun muut toimijat mahdollisesti säästävät, me investoimme”, kertoo REMAX Suomen toimitusjohtaja ja Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Pasi Aalto.

Keskimääräiset myyntiajat esimerkiksi vanhoille kerrostaloasunnoille pääkaupunkiseudulla ovat olleet 64 vuorokautta ja omakotitaloille 114 vuorokautta.

”Myyntiaikamme heijastelevat tänä vuonna markkinoiden yleistä myyntiaikaa koko Suomessa.  Alueellisia poikkeuksia kuitenkin on. Mielenkiintoinen asia on sen sijaan ollut se, että olemme saaneet toimeksiantajillemme, eli asunnon omistajille keskimääräistä korkeamman myyntihinnan. Esimerkiksi viimeisen kuuden kuukauden aikana Helsingin kerrostalokaksioista saimme keskimäärin 6 % korkeamman hinnan kuin kilpailijat keskimäärin”, kertoo Aalto ja jatkaa:

”Kieltämättä myynti on ollut monessa kohteessa haastavaa. On erityisen tärkeää hinnoitella asunto realistisesti nykymarkkinan mukaan. Nyt korostuvat välittäjän ammatti- ja neuvottelutaidot.”

Aallon mukaan liikkeellä on välittäjiä, jotka lupaavat asunnon myyntihinnaksi epärealistisen hinnan – ja pienen välityspalkkion. Hän muistuttaa, että pitkittynyt myynti alentaa entisestään asunnosta saatavaa hintaa ja tässä tapauksessa omistaja on se, joka lystin maksaa alentuneen toteutuneen hinnan muodossa.

Lähteet: HSP hintaseurantapalvelu/TUTKA-palvelu sekä KVKL:n tilastot

Lisätietoja:
REMAX Suomi, toimitusjohtaja Pasi Aalto
puh. 0400 322 232
pasi.aalto@remax.fi
www.remax.fi

Suomessa ensimmäinen REMAX-toimisto avattiin 2006. Tällä hetkellä REMAXilla on noin 300 välittäjää 17:llä eri paikkakunnalla Suomessa, ja välittäjämäärä on kasvussa.  Yhtiön tavoitteena on palvella jokaista asiakasta tasalaatuisesti ja laadukkaasti, oli kyse asunnon sitten myymisestä, ostosta tai vuokrauksesta. Pääkaupunkiseudulla REMAX on toiseksi suurin välitysketju heti Kiinteistömaailman jälkeen.

REMAX toimii globaalisti yli 40 vuoden kokemuksella reilussa 90 maassa noin 6 500 toimiston ja yli 90 000 välittäjän vahvuudella. REMAX on markkinajohtaja 11 Euroopan maassa, USA:ssa ja Kanadassa. REMAX-välittäjät auttavat vuosittain yli miljoonaa ihmistä ostamaan ja myymään kotinsa ympäri maailmaa.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs