Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kiinteistöt » Rakentamisen laatuoivallus parantaa tilojen toimivuutta ja säästää kustannuksia

Rakennusteollisuus RT

Rakentamisen laatuoivallus parantaa tilojen toimivuutta ja säästää kustannuksia

Tiedote.
Julkaistu: 02.12.2015 klo 17:00
Julkaisija: Rakennusteollisuus RT

- Laatu on muutakin kuin sitä, että rakennusprosessissa ei tehdä teknisiä virheitä ja noudatetaan laatuvaatimuksia. Asiakaskokemus, tilojen käytettävyys ja yhteistoiminta urakoitsijan, tilaajan ja käyttäjän kanssa kuuluvat laadun piiriin yhtä lailla, sanoo Rakennusteollisuus RT:n laatuasioista vastaava johtaja Jukka Pekkanen, joka valitsi ensimmäistä kertaa järjestetyn Rakentamisen laatuoivallus -tunnustuksen saajan.

Rakentamisen laatuoivallus 2015 -tunnustus myönnettiin NCC Rakennuksen hankkeen JUST Järvenpään Uusi Sosiaali- ja Terveysasema Myllykulman kahdelle työntekijälle. Sen saivat allianssin projektipäällikkö Jaakko Hakala ja vastaava työnjohtaja Esa Räsänen. Palkitseminen tapahtui 2. joulukuuta järjestetyssä Laatuseminaarissa Helsingin Pörssitalossa.

Tunnustuksen saaneella työmaalla muun muassa tehtiin erityyppisistä vastaanotto- ja hoitotiloista mallihuoneet kalusteineen ja laitteineen ennen rakennusvaihetta. Näin tilojen tulevat käyttäjät pääsivät etukäteen testaamaan niiden toimintaa oikeissa ympäristöissä ja rakennettaviin huoneisiin voitiin toteuttaa toivotut muutokset.

- Rakentaminenkin maksaa, mutta paljon tärkeämpää on kiinnittää huomio rakennuksen käytön aikaisiin kustannuksiin. Yhteistyö loppukäyttäjien kanssa parantaa laatua ja tuo merkittäviä säästöjä, Jukka Pekkanen muistuttaa.

Laatu syntyy hyvistä käytännöistä

Laadun merkitys on huomattu rakennusliikkeissä. Rakennusteollisuudella on jo neljän vuoden ajan ollut käynnissä Laatupolku-hanke, joka tähtää laatuvirheiden vähentämiseen, palvelun parantamiseen ja tiedon jakamiseen laatuasioista. Siihen kuuluvat myös Laatuseminaarissa julkistetut Rakennusteollisuuden laatuoivallus 2015 -tunnustus ja uusi opaskirja työmaan hyvistä käytännöistä sekä rakennusprojektien asiakaskohtaamisten kehittämiseen kirjoitettu kirja.

Rakentajan avuksi tehty opas ”Laadukasta rakentamista - työmaan hyviä käytäntöjä” sisältää ajatuksia ja vinkkejä laadusta. Opas korostaa käytännön asioiden merkitystä, esimerkiksi työmaan tehtävänsuunnittelun laadintaa visuaalisena, jolloin kaikkien on sitä helppo käyttää. Hyvillä käytännöillä pyritään siihen, että jokainen työtehtävä toteutetaan virheettömänä. Opas on jatkoa aiemmin julkaistulle ”Toimiva työmaa” -oppaalle.

Lisäksi nyt julkaistiin ”Palvelukokemuksen korjauskirja – työkirja sujuviin kohtaamisiin rakennusprojekteissa”. Siinä perehdytään konkreettisin esimerkein haastavienkin asiakastilanteiden sujuvaan hoitamiseen.

Rakennusteollisuus RT:n ja Rakennuslehden järjestämässä Laatuseminaarissa käynnistettiin myös uusi Laatuteko-kilpailu. Siinä etsitään kevään aikana laadun tekijöitä sekä esimerkillisiä hyviä laatukäytäntöjä kautta maan. Tavoitteena on myös levittää tietoa hyvistä toimintatavoista koko alalle.

Laadukasta rakentamista - työmaan hyviä käytäntöjä -opas ja muuta hyödyllistä tietoa rakentamisen laadusta osoitteessa  www.rakennusteollisuus.fi/laatuoppaat

Samassa osoitteessa on katsottavissa tuoreet videot Laatuoivalluksesta ja uudesta kostaudenhallinta.fi –sivustosta.

Lisätiedot:
Laatuasioista vastaava johtaja Jukka Pekkanen,  puh. 050 527 6966, jukka.pekkanen@rakennusteollisuus.fi
Asiamies Jani Kemppainen, puh. 040 541 8090, jani.kemppainen@rakennusteollisuus.fi

 

 

 

 

Rakennusteollisuus RT ry on rakennusalan yritysten elinkeinopoliittisten, teknisten ja työmarkkina-asioiden edunvalvoja. RT-liittoyhteisöön kuuluvat keskusliitto ja viisi toimialaa: Talonrakennus, Rakennustuoteteollisuus, Infra, LVI-tekninen urakointi ja Pinta.

 

 

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs