Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kiinteistöt » Jarkko Lasanen on nimitetty Stofix Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi

Stofix Oy

Jarkko Lasanen on nimitetty Stofix Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi

Tiedote.
Julkaistu: 11.11.2015 klo 11:04
Julkaisija: Stofix Oy

6.11.2015 Stofix Oy:n hallitus on nimittänyt Stofix Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi Jarkko Lasasen. Hän on toiminut aikaisemmin yhtiön kansainvälisen liiketoiminnan johtajana.

Stofix Oy:stä on kehittynyt viime vuosien aikana kansainvälinen yritys ja tämä kasvu on asettanut yritykselle uusia ja erityisiä vaatimuksia. Tämän tilanteen huomioiden, Stofix Oy:n hallitus on 6.11.2015 nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Jarkko Lasasen. Lasanen on toiminut aikaisemmin yhtiön kansainvälisen liiketoiminnan johtajana.Hän tuntee yhtiön, sen tuotteet ja kansainväliset markkinat ja siten omaa loistavan pohjan toimitusjohtajan tehtävien hoitamiseen.

6.11.2015 Stofix Oy:n hallitus on nimittänyt Stofix Oy:n uudeksi uusien liiketoiminta-alueiden johtajaksi Samuli Tiirolan.

Tiilijulkisivumarkkinoilla on useita markkinasektoreita ja uusia trendejä. Kehittämällä uusia tuotteita näille markkinoille, Stofix Oy tavoittelee laajempaa asiakaskuntaa. Uusien liiketoiminta-alueiden johtajaksi Stofix Oy:n hallitus on 6.11.2015 nimittänyt Samuli Tiirolan. Tiirolalla on syvällinen ja pitkäaikainen tuntemus Stofixin tuotteesta, aivan sen alkukehittelystä lähtien. Hän myös tuntee markkinat, niiden tarpeet sekä mahdollisuudet. Uudet tuotteet laajentavat yrityksen tuotevalikoimaa ja mahdollistavat kasvun.
  

Lisätiedot:  

Jarkko Lasanen
CEO
+358 400 270 650
jarkko.lasanen@stofix.com
 

Samuli Tiirola
Uusien liiketoiminta-alueiden johtaja
040 563 6569
samuli.tiirola@stofix.com

Liitetiedostot

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs