Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kaupungit ja kunnat » Turkulaiset keräsivät yhdessä huikeat 297 761 liikuntakilometriä!

Turun kaupunki

Turkulaiset keräsivät yhdessä huikeat 297 761 liikuntakilometriä!

Tiedote.
Julkaistu: 10.10.2016 klo 13:10
Julkaisija: Turun kaupunki

Syyskuun ajan turkulaiset ahkeroivat liikunnan parissa ja keräsivät kilometrejä kuuhun Koko Turku liikkuu -kampanjassa. Kannustimena arkiliikunnan lisäämiseen toimivat yhdessä tekeminen ja palkinnot, jotka auttavat pysymään aktiivisena jatkossakin.

Kampanjan nettisivun laskuriin kaupunkilaiset ilmoittivat yhteensä 242 228 liikuntakilometriä ja tuloskortteihin kertyi 55 533 kilometriä. Yhteensä kilometrejä saatiin kasaan siis 297 761. Tavoitteena oli saada kasaan matka kuuhun asti eli 384 000 kilometriä, joten kampanjassa päästiin hyvin lähelle asetettua tavoitetta. Kilometrien keräämiseen osallistui 1188 yksittäistä henkilöä ja 139 joukkuetta.

– Hienoa turkulaiset ja suuri kiitos kaikille osallistujille! Jäin 21 kilometriä omasta 330 kilometrin tavoitteestani. Ensi vuonna olisi innostavaa kisata taas eri kaupunkien välillä. Esimerkiksi tamperelaisten päihittäminen tuo aina mukavaa lisätsemppiä. Katsotaan siis mitä Liikkumisen unelmavuosi 2017 tuo tulleessaan, vinkkaa vapaa-aikatoimialan johtaja Minna Sartes.

Kilometrien kerääjien kesken arvottiin useita palkintoja. Pääpalkinto on 1000 euron lahjakortti, jonka voittaja saa valita käyttääkö sen liikuntapaikkaan vai urheiluvälineisiin. Muita palkintoja olivat Fölin lahjakortit, Museokeskuksen vuosikortit, konsertti- ja teatterilippupaketit, 20 kerran liikuntaranneke, liikuntalippupaketit sekä aktiivisuusrannekkeet. Voittajiin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti.

Kampanjassa kannustettiin lisäämään liikuntaa arkeen liikkumisvinkeillä, pop up -tempauksilla, liikuntatapahtumilla sekä kaupungin eri toimialojen aktiviteeteilla. Lapset pääsivät muun muassa reippailemaan koulu- ja päiväkotipäiviensä aikana ja vanhukset ulkoilemaan yhteistyössä maahanmuuttajien kanssa.

Lisäksi muut organisaatiot, yhdistykset, järjestöt ja urheiluseurat kannustivat ja liikuttivat kaupunkilaisia. Esimerkkinä kuukauden toiminnasta Fölin ja Lounais-Suomen liikunta ja urheilu LiikU ry:n kanssa toteuttama Kyykyllä kyytiin -tempaus, jossa kyykättiin yhteensä noin 10 000 kertaa.

Koko Turku liikkuu -kampanja toteutettiin yhteistyössä Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus Valonian kanssa, jonka tavoitteena on edistää kestävää liikkumista Varsinais-Suomessa. Valonian kautta kampanja on saanut Liikennevirastolta liikkumisen ohjaus -tukea.

– Arjen aktiivisuudella ja hyötyliikunnalla on suuria vaikutuksia ihmisten kuntoon ja terveyteen, mutta myös ympäristöön. Lihasvoimin liikkuminen kannattaa ottaa osaksi omia tavoitteita, kannustaa projektisuunnittelija Marja Tommola Valoniasta.

Koko Turku liikkuu -kampanja oli osa Unelmat liikkeelle -toimintakokonaisuutta, jota koordinoi Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio Valo ry. Unelmakuukausi muuttuu kokonaiseksi Liikkumisen unelmavuodeksi vuonna 2017 osana Suomen itsenäisyyden Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.

 

Lisätiedot

Minna Sartes, toimialajohtaja
vapaa-aikatoimiala, Turun kaupunki
p. 050 527 8163
minna.sartes@turku.fi

www.turku.fi/turkutekeehyvaa

#turkutekeehyvää

 

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs