Lappeenrannan kaupunginorkesterin Toivotut Tshaikovskit orkesterikonsertissa torstaina 8.2.2018 klo 19 Lappeenranta-salissa musiikki vie Pietarin palatseihin ja talvisiin unelmiin. Lappeenrannan kaupunginorkesteria johtaa ensi kertaa kapellimestari Kalle Kuusava,joka on aiemminjohtanut oopperaa Norjan kansallisoopperassa, Pietarin Mariinski -teatterissa, Zürichissä ja Wienissä. Kuusavan ura lähti nousuun hänen voitettua kansainvälisen kapellimestarikilpailun Oslossa vuonna 2013. Konsertin ohjelmassa kuullaan Pjotr Tshaikovskin Serenadi C-duuri, Rokokoo-muunnelmat op.33, Andante cantabile ja venäläisen säveltäjän Alfred Schnittken barokkiparodinen Sarja vanhaan tyyliin.
Solistina Pjotr Tshaikovskin Rokokoo-muunnelmissa sellolle ja orkesterille soittaa RSO:n soolosellisti Tomas Nuñez-Garcés.
Tomas Nuñez-Garcés aloitti sello-opintonsa kuusivuotiaana Ahvenanmaan musiikkiopistossa, josta hän siirtyi Turun Konservatorioon ja sieltä myöhemmin Sibelius-Akatemiaan. Hänen opettajinaan ovat olleet Jacob Lind, Timo Hanhinen, Hannu Kiiski ja Marko Ylönen. Tomas on myös osallistunut lukuisiin mestarikursseihin kotimaassa ja ulkomailla.
Omien resitaalien lisäksi Nuñez-Garcés on esiintynyt Turun Filharmonisen Orkesterin, Kymi Sinfoniettan, Keski-Pohjanmaan orkesterin, Oulu Sinfonian, Sinfonia Lahden, Suomen Kansallisoopperan orkesterin, Helsingin Kaupunginorkesterin ja Wegelius Kammarorkesterin solistina sekä orkesteri – että kamarimuusikkona kotimaassa ja mm. Ahvenanmaalla, Ruotsissa, Grönlannissa, USA:ssa, Saksassa, Tšekissä, Japanissa ja Kiinassa. Nuñez-Garcés soittaa Postiglione-kvartetissa, joka voitti vuonna 2009 Rovaniemellä järjestetyn kansainvälisen Night and Sun jousikvartettikilpailun. Vuonna 2010 hän voitti Turun XI sellokilpailun ensimmäisen palkinnon ja yleisöpalkinnon. Hänet palkittiin myös kilpailun tilausteoksen parhaasta esityksestä. Keväällä 2010 hän aloitti työt Suomen Kansallisoopperan orkesterissa, ensin 2. soolosellistinä, syksystä 2011 lähtien 1. soolosellistinä. Vuodesta 2015 alkaen hän toimi Helsingin kaupunginorkesterin 1. soolosellistinä ja nyttemmin Radion sinfoniaorkesterin toisena soolosellistinä.
Nuñez-Garcésilla on käytössään Helsingin kaupunginorkesterin ystäväyhdistyksen Pro Filharmonia-säätiön omistama Giacomo Rivolta-sello.
Molemmat taiteilijat ovat kohtaamispisteessä ennen konserttia klo 18.30 intendentti Milko Vesalaisen vieraana.
Heti konsertin jälkeen n. klo 20.45-50 orkesterin kamariyhtyeet vielä iltakamarimusisoi yhdessä cembalisti Matias Häkkisen kanssa. Viulistit Matti Koponen, Elias Lassfolk, Maksym Filatov, Jaana Kauppinen, alttoviulistit Valeria Albrecht, Taija Pelkonen, sellisti Susanna Syrjäläinen ja kontrabasisti Helka Seppälä esittävät Corellia ja Muffatia.
Vuonna 1876 Tshaikovski vieraili Bayreuthissa ja samaisena vuonna hän kuuli Bizet´n Carmenin, joka teki häneen suuren vaikutuksen. Tänä vuonna syntyivät myös 3. jousikvartetto, orkesteriteos Fransesca da Rimini ja Rokokoo-muunnelmat op. 33 sellolle ja orkesterille. Tshaikovski sävelsi Rokokoo-muunnelmat saksalaissyntyiselle sellistille Wilhelm Fitzenhagenille, joka myös soitti teoksen kantaesityksen Moskovassa 30. marraskuuta 1877. Fitzenhagen muistutti teoksen erinomaisesta onnistumisesta, tiiviydestä ja tunnelmallisuudesta kirjoittamalla säveltäjälle Franz Listzin kommentin Wiesbadenin konsertista vuonna 1879: Nyt teillä sellisteillä on vihdoinkin todellista musiikkia.
Samalla tavoin Tshaikovskin Serenadissa säveltäjän esikuvana toimineen Mozartin varjo lepää puitteissa hienovaraisesti. Serenadi valmistui vuonna 1880 ja sai julkisen ensiesityksensä Pietarissa 30.10. 1881 Eduard Napravnikin johdolla. Teoksesta tuli heti suosittu ja se onkin yksi Tshaikovskin eniten esitettyjä teoksia. Ensimmäinen osa imitoi Mozartin tyyliä, on sonaattimuotoinen ja siinä on pitkä johdanto. Toinen osa Valssi on tunnetuin keinuvine kulkuineen tuoden mieleen Pietarin palatsien säihkyn ja Tshaikovskin balettien ilmavuuden. Kolmannen osan Elegian ilmapiiri on kaihoisaa ja pohtivaa. Vauhdikas finaali rakentuu venäläisen melodian, Tema russon ympärille.
Alfred Schnittke (1934-1998) oli saksanjuutalainen säveltäjä, jonka vanhemmat muuttivat Engelsiin Neuvostoliittoon ja näin ollen Schnittke teki elämäntyönsä Neuvostoliitossa. Säveltäjän kohtalo oli joutua kommunistisen puolueen hampaisiin toistuvasti musiikkinsa takia. Vuonna 1984 Schnittken musiikkia esitettiin Helsingin Juhlaviikoilla, ja maailmanlaajuinen suosio alkoi välittömästi. Schnittke emigroitui Berliiniin ja hänestä tuli yksi aikamme tärkeimmistä ja soitetuimmista säveltäjistä. Schnittken parodioiva ja humoristinen Sarja vanhaan tyyliin on kumarrus barokin ajan mestareille. Hän kuitenkin tekee tyylilleen uskollisena musiikista hehkuvan nautinnollista ja hauskaa em. erilaisten kollaashien avulla.
Milko Vesalainen, intendentti 0405478706
Tomas nunez-garces kuva Jaakko Paarvala.jpg
Koko: 0,41 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 1068x712Tomas nunez-garces kuva Jaakko Paarvala.jpg
Koko: 0,41 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 1068x712Lappeenranta on uusiutuvan energian ja puhtaan ympäristön pioneerikaupunki, jonka intohimona on ongelmien ratkaiseminen. Olemme Suomen ilmastopääkaupunki täynnä uutta energiaa, rohkeaa ajattelua ja kansainvälistä osaamista. Vain kaksi tuntia Helsingistä Kaakkois-Suomessa, EU:n ja Venäjän rajalla sijaitsevassa noin 73 000 asukkaan yliopisto- ja matkailukaupungissa uskallamme ja teemme. Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT), innovatiivinen toimintaympäristö tekijöineen ja hyvät verkostot helpottavat kansainvälisen liiketoiminnan aloittamista ja laajentamista. Lappeenrannan saavutettavuus on erinomainen kansainvälisen lentokentän ansiosta. www.lappeenranta.fi
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1