Lappeenrannan kaupunki valmistelee Kourulan Nesteen asemakaavamuutosta, jonka tarkoituksena on mahdollistaa tontin ja sillä sijaitsevan entisen huoltoasemarakennuksen kehittäminen ja laajentaminen liiketiloina. Asemakaavaluonnoksesta järjestetään asukastilaisuus tiistaina 10.11.2020 klo 16.30–17.30 Microsoftin etäkokousten järjestämiseen käytettävän Teams-ohjelman kautta. Kaikille avoimeen asukastilaisuuteen pystyy liittymään asemakaavan verkkosivujen kautta lataamatta ohjelmaa erikseen.
Tilaisuuden alussa suunnittelijat esittelevät asemakaavaluonnosta ja esitys tallennetaan asemakaavan verkkosivuille katsottavaksi myöhemmin. Esittelyn jälkeen osallistujilla on mahdollisuus keskustella nähtävillä olevasta kaavasta suunnittelijoiden kanssa.
Lappeenrannan kaupunki aloitti keväällä uusien menetelmien käyttöönoton, joilla varmistetaan asukkaiden osallistuminen kaavaprosessiin ja mahdollisuus vaikuttaa oman elinympäristönsä suunnitteluun koronaepidemian aikana. Kaupunginarkkitehti Maarit Pimiän mukaan sähköisiä osallistumismenetelmiä on hyödynnetty myös syksyn aikana järjestetyissä asukastilaisuuksissa, jonka lisäksi asukkailta on kuultu esimerkiksi asemakaavamuutosta koskevalla alueella järjestetyillä kaavakävelyillä.
- Olemme järjestäneet suunnittelualueella tapahtuvia kaavakävelyitä aikaisemminkin, mutta nyt on ollut hyvä tilaisuus ottaa niitä uudelleen käyttöön. Esimerkiksi lokakuussa järjestetty Nuijamaan vanhan raja-aseman asemakaavaan liittyvä asukastilaisuus oli mahdollista järjestää ulkotiloissa kaavakävelynä turvaväleistä huolehtien, Pimiä kertoo.
Uudet menetelmät ovat Pimiän mukaan tavoittaneet hyvin ihmisiä.
- Asukkaat ovat ottaneet uudet asukastilaisuudet hyvin vastaan. Verkkoon tallennettuihin kaavaesittelyihin on mahdollista tutustua itselleen sopivana aikana, ja ne ovat keränneet mukavasti katsojia varsinaisen tapahtuman jälkeenkin. Kaavakävelyt tapahtuvat suoraan varsinaisella suunnittelualueella, josta asukkaat saavat hyvän käsityksen siitä mitä alueelle ollaan tekemässä, Pimiä sanoo.
Eri muodoissa järjestettyjen asukastilaisuuksien lisäksi kaupunkisuunnittelussa hyödynnetään erilaisia verkkokyselyjä, joiden avulla on mahdollista tavoittaa suuri määrä ihmisiä ja saada heidän ideansa, ajatuksensa ja mielipiteensä huomioitua osana suunnitteluprosessia.
- Tällä hetkellä on mahdollista vaikuttaa verkkokyselyiden kautta esimerkiksi Lappeenrannan kaupungin keskustan esteettömyyteen, jonka lisäksi yrittäjille suunnattu keskustan kehittämissuunnitelmaan liittyvä kysely on käynnissä. Niiden lisäksi olemme kyselleet heti asemakaavamuutoksen käynnistyttyä suunnittelualueella asuvien asukkaiden näkemyksiä ja kokemuksia alueeseen liittyen. Tämä mahdollistaa asukkaiden osallistumisen yhä aikaisemmassa vaiheessa, Pimiä kertoo.
Lisätietoja:
Kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä puh. 040 653 0745
Lappeenranta on uusiutuvan energian ja puhtaan ympäristön pioneerikaupunki, jonka intohimona on ongelmien ratkaiseminen. Olemme Suomen ilmastopääkaupunki täynnä uutta energiaa, rohkeaa ajattelua ja kansainvälistä osaamista. Vain kaksi tuntia Helsingistä Kaakkois-Suomessa, EU:n ja Venäjän rajalla sijaitsevassa noin 73 000 asukkaan yliopisto- ja matkailukaupungissa uskallamme ja teemme. Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT), innovatiivinen toimintaympäristö tekijöineen ja hyvät verkostot helpottavat kansainvälisen liiketoiminnan aloittamista ja laajentamista. Lappeenrannan saavutettavuus on erinomainen kansainvälisen lentokentän ansiosta. www.lappeenranta.fi
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1