YIT järjesti yhteistyössä Lappeenrannan toimitilat Oy:n, Lappeenrannan kaupungin ja Kaakon taiteen kanssa taidekilpailun, jonka tavoitteena oli löytää ideoita Lappeenrannan Lauritsalaan rakennettavan koulun julkisivuun toteutettavaksi teokseksi. Kilpailuaika oli 4.3.-5.5. ja kilpailuohjelman mukaisia töitä saapui määräajassa yhteensä kuusitoista teosta.
Kilpailijoiden tehtävänä oli ideoida teoksia rakennettavan Lauritsalan koulun julkisivuihin. Teosehdotuksen päämateriaalina tuli toimia tiili, joka yhdistää lopullisen teoksen luonnolliseksi osaksi rakennusta. Taiteilijoiden oli mahdollista hyödyntää myös muita materiaaleja ja tekniikoita osana teosta.
Kilpailu toteutettiin nimettömänä, eli taiteilijoiden henkilöllisyyttä ei paljastettu kilpailun aikana. Taiteilijoiden tuli varustaa asiakirjat nimimerkillä ja ainoastaan palkittujen teosten tekijätiedot julkistettiin palkintolautakunnalle sen jälkeen, kun se oli ratkaissut kilpailun.
Palkintolautakunnan puheenjohtaja kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä on tyytyväinen saapuneisiin ehdotuksiin.
- Palkintolautakunta piti saapuneiden ehdotusten määrää hyvänä ja tasoa korkealaatuisena. Oli todella hienoa tutustua teoksiin ja huomata, kuinka vahvaa taiteellista osaamista alueella on, Pimiä kertoo.
Kilpailun voittajat julkistetaan Lauritsalan koululla perjantaina 12.6. klo 10. Median edustajat ovat tervetulleita paikalle tapaamaan kilpailun taiteilijoita ja palkintolautakunnan edustajia.
Koulun oppilaiden osallisuudella tärkeä rooli osana taidekilpailua
Lauritsalaan rakennettavalla koululla on keskeinen rooli osana alueen lasten ja nuorten arkea, jonka vuoksi rakennuksen tulevien käyttäjien huomioiminen osana taidekilpailua oli tärkeää.
- Taide ja osallisuus ovat tärkeitä elementtejä merkityksellisen kouluympäristön luomisessa, sillä ne rakentavat merkityksiä ja auttavat käyttäjiä kiinnittymään ja juurtumaan paikkaan. Ne lisäävät paikan kokemuksellisuutta ja viihtyvyyttä, sekä vaikuttavat siten myös yleiseen terveyteen, Pimiä toteaa.
Lappeenrannan kaupungin Hyvinvointi- ja sivistyspalveluiden toimialan osallisuuskoordinaattori Niina Ljungkvist oli mukana toteuttamassa kilpailuun liittyvää lasten kuulemista.
- Lasten ja nuorten osallisuus huomioitiin taidekilpailussa sekä taiteilijoille tarjottavana lähdeaineistona, että lasten keskeisellä roolilla osana kilpailun palkintolautakuntaa, Ljungkvist kertoo.
Taidekilpailun palkintolautakuntaan oli nimetty kaksi oppilaskunnan edustajaa, mutta kaikki Lauritsalan koulun oppilaat osallistumaan saapuneiden ehdotusten arviointiin.
- Toteutimme noin puolen tunnin mittaisen videon, jonka avulla oppilaat pystyivät tutustumaan ehdotuksiin ja keskustelemaan niistä omissa luokissaan. Tämän jälkeen kaikki kommentit kerättiin yhteen paikkaan ja palautteet toimivat oppilaskunnan jäsenten apuna, kun he osallistuivat palkintolautakunnassa teosten arviointiin, Ljungkvist kuvailee prosessia.
Lasten oikeudet ja lasten mahdollisuus osallistua heitä koskevaan päätöksentekoon on tärkeä osa Lappeenrannassa tehtävää työtä. UNICEF on myöntänyt Lappeenrannalle Lapsiystävällinen kunta –tunnustuksen, joka velvoittaa koko kaupunkia toimimaan lapsiystävällisesti. Tunnus myönnettiin kaupungille edellisen kerran vuonna 2019 ja se on voimassa neljä vuotta.
- Toimialat tekevät kaupungissa paljon lasten oikeuksiin ja osallisuuteen liittyvää yhteistyötä, joka on todella hieno juttu, Ljungkvist kertoo innostuneena.
Lisätietoja
Kaupunginarkkitehti
Maarit Pimiä, puh. 040 653 0745
Lasten osallisuus
Hyvinvointi- ja sivistyspalvelut, Osallisuuskoordinaattori
Niina Ljungkvist, puh. 040 655 4770
Lappeenranta on uusiutuvan energian ja puhtaan ympäristön pioneerikaupunki, jonka intohimona on ongelmien ratkaiseminen. Olemme Suomen ilmastopääkaupunki täynnä uutta energiaa, rohkeaa ajattelua ja kansainvälistä osaamista. Vain kaksi tuntia Helsingistä Kaakkois-Suomessa, EU:n ja Venäjän rajalla sijaitsevassa noin 73 000 asukkaan yliopisto- ja matkailukaupungissa uskallamme ja teemme. LUT-yliopisto, innovatiivinen toimintaympäristö tekijöineen ja hyvät verkostot helpottavat kansainvälisen liiketoiminnan aloittamista ja laajentamista. Lappeenrannan saavutettavuus on erinomainen kansainvälisen lentokentän ansiosta. www.lappeenranta.fi
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1