Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kaupungit ja kunnat » Föli voitti Palveleva Turku -kilpailun äänestyksen

Turun kaupunki

Föli voitti Palveleva Turku -kilpailun äänestyksen

Tiedote.
Julkaistu: 23.09.2015 klo 12:00
Julkaisija: Turun kaupunki

Turun kaupunki järjesti elo–syyskuun vaihteessa Palveleva Turku 2015 -kilpailun, jossa kaupunkilaiset äänestivät kaupungin parhaasta uudesta tai uudistetusta palvelusta. Kilpailun voittajaksi äänestettiin FÖLI – Turun seudun joukkoliikenne. Fölin voitto oli selkeä, sillä se sai kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.

Fölin muodostavat Turku, Kaarina, Raisio, Naantali, Rusko ja Lieto. Alueella on käytössä tasataksa; hinta on sama matkan pituudesta riippumatta. Matkamäärä seudulla on kasvanut noin 20 prosenttia verrattuna aikaan ennen Föliä.

Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte kertoo, että asiakkaat ovat olleet iloisia Fölistä ja sen käytön helppoudesta. 

– Saamme positiivista palautetta nykyaikaisista palveluista kuten reittiopas, bussit kartalla ja mobiililippu. Asiakkaat ovat tyytyväisiä myös edullisiin hintoihin, hyvään saavutettavuuteen ja liikenteen sujuvuuteen, kertoo Korte.

Jatkossa Föliin suunnitellaan monenlaisia uudistuksia. Ne liittyvät esimerkiksi mobiililippujen sähköiseen lukemiseen ja yhteislippuihin niin tapahtumajärjestäjien kuin pitkän matkan joukkoliikenteen kanssa. Myös nettilatauspalveluun on tulossa tulevaisuudessa parannuksia.

– Föli ja sen raikas ilme ovat parantaneet joukkoliikenteen imagoa. On tosi mukavaa kuulla torilla liikkuessa, miten ihmiset puhuvat kulkevansa Fölillä sen sijaan että menisivät ”vain” bussilla. Föli on sujahtanut hienosti varsinaissuomalaiseen puheenparteen, Korte toteaa.

Turun paras palvelu-uudistus palkittiin neljättä kertaa

Muut kilpailussa ehdolla olleet palvelu-uudistukset olivat nuorisopalveluiden kiertävät harrastekerhot ja -työpajat, yhteispalvelu Monitori, palautepalvelu ja diabetesvastaanoton ryhmäohjaus.

Kilpailussa annettiin ääniä 1023 ja voittaja sai annetuista äänistä 681. 

Palveleva Turku -kilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2012. Kilpailun tavoitteena on kannustaa kaupungin työntekijöitä jatkuvasti parempaan palveluun ja toiminnan tehostamiseen ideoimalla uudistuksia. Lisäksi kilpailun kautta esitellään kaupunkilaisille kiinnostavia Turun kaupungin palveluita ja palvelu-uudistuksia.

Lisätietoja:

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs