R-kioskilla on jo viisi sairaalakioskia ympäri Suomen. Kuudes avataan huomenna Porissa vastavalmistuneessa Satasairaalan S-osassa. R-kauppias Teemu Siltanen kertoo kahvilamaisen kioskin palvelevan sairaalan henkilökunnan ja asiakkaiden lisäksi myös lähialueen asukkaita.
R-kioskilla on hyviä kokemuksia sairaalakioskeista, joissa on laajat kahvila- ja lounaspalvelut. Ensimmäinen kioski avattiin tammikuussa 2016 Oulussa OYSiin. R-kioski löytyy myös Espoon, Tampereen, Jyväskylän ja Seinäjoen sairaaloista. Olikin siis luontevaa tuoda tavanomaista kioskia laajemmat palvelut myös uuteen Porin Satasairaalan S-osaan eli Satapsykiatrian rakennukseen.
– Sairaalakioskeista on tullut kiinteä osa palvelujamme muiden erikoiskioskien kuten matkakeskusten ja lentoasemien kioskien tapaan. Kaikki sairaaloissa toimivat kioskimme ovat saaneet asiakkailta, henkilökunnalta, potilailta sekä vierailijoilta erittäin hyvän vastaanoton. Otamme tarkkaan huomioon suunnittelussa ja toiminnassamme sairaalaympäristön erityisvaatimukset sekä asiakasryhmien toiveet ja jo saadut kokemukset. Haluamme tuoda asiakkaille piristystä ja hyvää mieltä erilaisissa ympäristöissä ja elämäntilanteissa, R-kioskin toimitusjohtaja Teemu Rissanen sanoo.
R-kioskissa käydään neuvotteluja uusien sairaalakioskien perustamisesta. Sairaaloiden ruokatarjontaan painottuvat kioskit ovat vahvasti mukana ja esikuvina kioskitoiminnan kehitystyössä.
Sairaalakioskeille on huomattu olevan tarvetta, ja asiakkailta on saatu hyvää palautetta vuosien varrella. Synnytyksen alkamista odotellessa on esimerkiksi haettu kioskilta ristikkolehtiä ja suklaata. Sairaalassa leikkauksesta toipuessa on ollut mukava poiketa Ärrälle kahville ja syömään välipalaa ja katsomaan ihmisiä. Kiitosta on saanut myös se, että sairaalan kioski on pidempään auki kuin muut palvelut, joten omaiset ovat saaneet syötävää myös illan jo hämärtyessä. Sairaaloiden henkilökunta on kehunut etenkin salaattibaarin vaihtoehtoja.
Myös sairaaloiden ylläpidosta ja palvelujen kehittämisestä vastaavilta henkilöiltä on saatu hyvää palautetta yhteistyöstä R-kioskin kanssa.
Valikoimassa lounasvaihtoehtoja ja välipaloja
Porin Satasairaalan kioski jatkaa R-kioskin sairaalakioskin toimintamallia, jossa valikoima painottuu ruokatarjontaan. Kioskiin tulee salaattilinjasto ja lounaskeittovaihtoehto itsetehtyjen voileipien ja muiden välipalatuotteiden lisäksi. Osa tuotteista tehdään kioskin pienessä keittiössä ja osa tulee pakattuna. Makeat leivonnaiset, kuten pullat ja korvapuustit, paistetaan itse. R-kauppias Teemu Siltanen kertoo, että kahviksi on kioskiin valittu Pauligin kaupunkikahveista New York, Singapore ja Reykjavik.
– Meillä on myös kaakaokone. Haluamme palvella sairaalassa vierailevia, asiakkaita ja henkilökuntaa mahdollisimman monipuolisesti. Muiden sairaalakioskien kokemuksesta tiedetään, että lounasruualle on kysyntää. Tuttujen R-tuotteiden lisäksi räätälöimme koko ajan valikoimaa asiakaskunnan toiveiden mukaan. Mietimme vielä esimerkiksi sitä, otammeko kukkia myyntiin, Siltanen kertoo.
Siltanen asuu Eurassa ja hänellä on Porin lisäksi R-kioskit Eurassa ja Säkylässä. Sairaalakioski eroaa monellakin tavalla tavallisesta kioskista, koska erikoiskioskissa ei ole esimerkiksi pelejä eikä tupakkatuotteita tai pakettipalveluja.
Kodikas ja avoin toimitila
– Uusi sairaalarakennus on hieno ja moderni, mutta samalla kodikas ja valoisa. Kioskimme on avomallinen ja kahvilamainen, meillä on vain kaksi seinää. Tänne on helppo löytää. Uskon, että meille tulee asiakkaita myös lähialueelta. Odotuksemme ovat korkealla. Tämä on hyvä kauppapaikka, Siltanen kertoo.
Niin Eurassa, Säkylässä kuin nyt Porissakin on kioskeissa esihenkilö vetämässä toimintaa. Satasairaalan kioskin vastaavana aloittaa Siltasen puoliso Piia Siltanen. Lisäksi kioskissa on viisi työntekijää. Kioski on avoinna arkisin aamukuudesta iltayhdeksään ja viikonloppuisin yhdeksästä iltakahdeksaan.
Teemu Siltanen on pitkänlinjan ärräläinen. Hän on aloittanut kauppiaana vuonna 2014, mutta on myynyt ensimmäistä kertaa kioskissa jo pikkupoikana, kun ei ihan vielä edes ylettänyt tiskille. Porin Satasairaalan kioski on 40. R-kioski, jossa hän on ollut töissä. Siltanen työskentelee jatkossakin vuorotellen kaikissa kolmessa R-kioskissaan.
Kuvateksti:
Teemu ja Piia Siltanen täyttivät maanantaina uuden R-kioskin hyllyjä. Keskiviikkona kaikki on valmiina.
Lisätietoja:
[email protected], puh. +358 20 5544 128
R-kioski on yrittäjävetoinen convenience-ketju, joka tarjoaa asiakkailleen syötävää ja juotavaa sekä tärkeitä jokapäiväisiä tuotteita ja palveluita – nopeasti ja mukavasti silloin ja sieltä mistä asiakas niitä haluaa. Ärrällä henkilökohtainen palvelu ja hyvä hinta-laatusuhde ylittää asiakkaan odotukset. R-kioski – nopeaa ja mukavaa on asiointi. R-kioski on osa REITAN-yhtiöön kuuluvaa REITAN CONVENIENCE -yhtiötä, ja sillä on valtakunnallinen peitto n. 420 myymälällä. R-kioskin bränditunnettuus on 95 %.
REITAN CONVENIENCE -yhtiöön kuuluvat R-kioski Suomessa, Narvesen Norjassa, Latviassa ja Liettuassa, Pressbyrån Ruotsissa, 7-Eleven Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, YX 7-Eleven Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, R-kiosk Virossa, Lietuvos Spauda Liettuassa, Caffeine Roasters -kahvilat Latviassa, Virossa, Liettuassa, Norjassa ja Tanskassa sekä Northland-kahvilat Norjassa. REITAN CONVENIENCE on markkinajohtaja jokaisessa toimintamaassaan.
Teemujapiiasiltanen_satasairaala_22082023.jpg
Koko: 1,98 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 4032x2268Teemujapiiasiltanen_satasairaala_22082023.jpg
Koko: 1,98 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 4032x2268© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1