Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kauppa » Pitkäjänteinen palveluverkoston kehittäminen näkyy S-ryhmän päivittäistavarakaupan markkinaosuuden kasvussa

SOK

Pitkäjänteinen palveluverkoston kehittäminen näkyy S-ryhmän päivittäistavarakaupan markkinaosuuden kasvussa

Tiedote.
Julkaistu: 29.03.2012 klo 11:00
Julkaisija: SOK

Nielsenin Päivittäistavarakaupan myymälärekisteri kertoo S-ryhmän markkinaosuuden kohonneen 45,2 prosenttiin. Osuudessa on kasvua edelliseen vuoteen 1,1 prosenttia.

”Markkinaosuuden kasvussa näkyy pitkäjänteinen, koko Suomen kattavan myymäläverkoston kehittäminen. Olemme viiden viimeisen vuoden aikana lisänneet päivittäistavarakaupan palveluita eri puolelle Suomea lähes 100 uudella toimipaikalla. Lisäksi olemme uudistaneet vuosittain kymmeniä olemassa olevia toimipaikkojamme”,  S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Jukka Ojapelto toteaa.

S-ryhmällä on tällä hetkellä 987 päivittäistavarakaupan toimipaikkaa eri puolilla Suomea. S-ryhmän päivittäistavarakaupat tarjoavat työtä noin 18.500 kaupan alan ammattilaiselle.  Vuonna 2011 työntekijämäärä kasvoi yli tuhannella.

Parhaiten myynti kasvoi vuonna 2011 ryhmän pienemmissä toimipaikoissa, Sale- ja Alepa-pienmyymälöissä.

”Asiakkaidemme ostokäyttäytyminen muuttuu ja erilaistuu nopeaa tahtia. Markkinaosuuden kasvu kertoo omalla tavallaan ilahduttavan viestin siitä, että olemme pystyneet vastaamaan tähän muutokseen. Tavoitteellista työtä on tehty muun muassa luomuruoan ja paikallisten tuotteiden valikoimien kasvattamiseksi.”

Luomutuotteiden myynti kasvoi S-ryhmän ruokakaupoissa viime vuonna 50 prosenttia. Myös edulliset kaupan omat merkit, Rainbow ja X-tra, kävivät kaupaksi 33 prosenttia edellisvuotta reippaammin.

Ojapellon mukaan kasvanut markkinaosuus velvoittaa S-ryhmän ruokakauppoja kehittämään palveluitaan myös jatkossa asiakkaiden ehdoilla.

”Kuluttajaosuuskuntana tärkein tavoitteemme on asiakkaan edun ajaminen. Se, että asiakkaat luottavat meihin on, tärkein voimavaramme. Luottamuksen voi säilyttää vain toimimalla läpinäkyvästi ja avoimesti. Osallistummekin aktiivisesti kaikkiin meneillään oleviin selvityksiin, joiden tavoitteena on parantaa toimintatapojen läpinäkyvyyttä koko elintarvikeketjussa.”

Lisätietoja: S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Jukka Ojapelto, p. 010 76 80610, sähköposti: jukka.ojapelto@sok.fi

Nielsenin myymälärekisterin tarkempiin tietoihin ja lehdistötiedotteeseen voit tutustua osoitteessa: http://fi.nielsen.com/site/index.shtml

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs