Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kauppa » Keskimaan edustajiston vaalin tulokset (julkaisuvapaa 20.3.)

Osuuskauppa Keskimaa

Keskimaan edustajiston vaalin tulokset (julkaisuvapaa 20.3.)

Tiedote.
Julkaistu: 19.03.2013 klo 14:18
Julkaisija: Osuuskauppa Keskimaa

Tiedote on julkaisuvapaa 20.3.

 

Keskimaa Osk:n edustajiston vaalin äänestys päättyi 15.3.2013. Ääniä annettiin kaikkiaan 24 811, jolloin äänestysaktiivisuus oli 22,3 prosenttia. 

 

Vaalissa oli äänioikeutettuja kaikkiaan 111 012, mikä on noin 12 900 enemmän kuin edellisissä, vuonna 2009 toimitetussa vaalissa. Silloin äänioikeuttaan käytti 34,4 prosenttia Keskimaan jäsenistä.

- Vaikka äänestysaktiivisuus laski, on hienoa, että Keskimaan asiakasomistajat ovat edelleen laajasti kiinnostuneita vaikuttamaan oman kauppansa asioihin. Tämä on sitä 2010-luvun osallistuvaa osuustoimintaa, toteaa hallinto- ja kehitysjohtaja Kimmo Jantunen.

 

Tulokset

Keskimaa Osk:n edustajiston vaaleissa valittiin 100-jäseninen edustajisto, jonka toimikausi on neljä vuotta. Toimikausi alkaa välittömästi.

 

Kymmenen eniten ääniä saanutta ehdokasta:

 

Häkkinen Ari                    372               maaseutuyrittäjä, Hankasalmi

Piilonen Matti                   369               lihamestari, Saarijärvi

Vesterinen Eija                336               kassavastaava, Viitasaari

Tiainen Eila                     319               kansanedustaja, toimittaja, Jyväskylä

Jääskeläinen Tuomo        305               maanviljelijä, Pihtipudas

Tuupainen Kauko           272               tilintarkastaja, eläkeläinen, Jyväskylä

Minkkinen Mirja              262               ravitsemispäällikkö, Konnevesi

Harju Eija                       242               emäntä, Saarijärvi

Leskinen Sari                 230               kassamyyjä, Kangasniemi

Suuronen Tellervo           230               opettaja, eläkeläinen, Joutsa

 

Edustajistoon valittiin 52 naista ja 48 miestä. Uusia edustajiston jäseniä on valittujen joukossa 52. Nuorin edustajiston jäsen on 24-vuotias ja vanhin 77. Edustajiston kokoonpano vastaa monipuolisuudessaan ja voimasuhteissaan hyvin toimialueen väestöä.

 

Keskimaan edustajiston jäsenet saavat kokouspalkkion ja muutoin samat edut kuin muutkin asiakasomistajat - Bonuksen, ylijäämänpalautuksen ja maksutapaedun.

 

Vaalin tulokset kokonaisuudessaan ja kaikkien ehdokkaiden saamat äänimäärät julkaistaan 20.3.2013 kello 00.01 osoitteissa www.s-osuuskauppavaalit.fi/keskimaa ja www.keskimaa.fi

 

Liitteessä on edustajiston varsinaisiksi jäseniksi valitut.

 

Lisätietoja:  

Keskimaa Osk

Hallinto- ja kehitysjohtaja Kimmo Jantunen, 050 347 8907

Liitetiedostot

Keskimaa Osk on vähittäiskauppaa sekä matkailu- ja ravitsemiskauppaa ja liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 700 miljoonan euron vuosimyynnillään. Asiakasomistajia on yli 112 000. Keskimaa työllistää noin 2000 keskisuomalaista.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs