Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kauppa » Keskimaalla suotuisa alkuvuosi

Osuuskauppa Keskimaa

Keskimaalla suotuisa alkuvuosi

Tiedote.
Julkaistu: 20.05.2011 klo 10:16
Julkaisija: Osuuskauppa Keskimaa

Keskimaan vuoden 2011 tammi-huhtikuun verollinen myynti oli 215,5 miljoonaa euroa, missä kasvua edelliseen vuoteen oli 9,9 %. 

Liikevaihto (myynnistä vähennetty mm. arvonlisävero sekä maksetut Bonukset) oli vuoden ensimmäisellä kolmanneksella yhteensä 177,8 miljoonaa euroa, mikä on 9,2 % enemmän kuin vuoden 2010 vastaavalla ajanjaksolla.

 

Keskimaan alkuvuoden tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja nousi 1,7 miljoonaan euroon. Tulostasoon ollaan Keskimaassa tyytyväisiä, sillä vuoden 2010 vastaava luku oli tappiollinen 0,6 miljoonaa euroa.

– Vuosi on lähtenyt Keskimaassa käyntiin jatkuvuutta turvaavana. Olemme tehneet kohtuullisen tulosparannuksen vuoden takaisen notkahduksen jälkeen. Viime kesästä alkanut kaupankäynnin piristyminen on jatkunut tämän vuoden alkupuoliskolla, toimitusjohtaja Antti Määttä kuvailee.

Keskimaan tulosta rasittavat asiakasomistajien palvelujen parantamiseen tähtäävistä investoinneista syntyneet poistot, jotka olivat tarkastelukaudella 7,5 miljoonaa euroa. Vuositasolla poistot nousevat 21,3 miljoonaan euroon.

Antti Määttä ennakoi Keskimaan vuoden 2011 tuloksen nousevan ainakin jonkin verran viime vuotta paremmaksi.

– Kesäkaupalla on erittäin suuri vaikutus vuoden kokonaismyyntiin ja tulokseen. Viime vuonna kesäkauppa kävi erittäin hyvin, joten tavoitteet tälle kesälle ovat korkealla.

 

Asiakasomistajuus

Huhtikuun lopussa Keskimaalla oli 108 659 asiakasomistajaa. Alkuvuonna määrä kasvoi 823 asiakasomistajataloudella.

Keskimaan asiakasomistajille maksetut Bonukset olivat tammi-huhtikuussa yhteensä 7,6 miljoonaa euroa, missä oli kasvua 10,7 % edellisestä vuodesta. Lisäksi Keskimaan asiakasomistajat saivat S-Etukortilla maksamistaan ostoista maksutapaetua 0,1 miljoonaa euroa.

– On ilahduttavaa, että asiakasomistajatalouksien määrä jatkaa tasaista kasvuaan, vaikka Keski-Suomen kotitalouksista jo lähes neljä viidestä on liittynyt Keskimaan asiakasomistajaksi. Olemme tyytyväisiä myös maksettujen Bonusten kehitykseen. Nämä luvut ovat osoitus siitä, että toiminta-ajatuksemme, palvelujen ja etujen tuottaminen asiakasomistajille, toteutuu, Antti Määttä toteaa.

 

Henkilöstö ja työllistäminen

Keskimaan palveluksessa oli huhtikuun lopussa 1 850 henkilöä, mikä on 53 enemmän kuin vuosi sitten. Uudet työpaikat ovat syntyneet market- ja tavaratalokauppaan, pääosin Sokos-tavarataloon.

Henkilöstöstä 1 267 työskentelee market- ja tavaratalokaupassa, 214 liikennemyymäläkaupassa ja 326 matkailu- ja ravitsemiskaupassa.

 

Kesäkaudella Keskimaa työllistää 445 kesätyöntekijää. Lisäksi Tutustu työelämään ja tienaa –ohjelman merkeissä Keskimaan toimipaikoissa työelämään tutustuu 250 peruskoulunsa päättävää nuorta kahden viikon jaksoissa.

 

Investoinnit

Keskimaan vuoden 2011 investoinnit tulevat olemaan yhteensä noin 30 miljoonaa euroa. Suurimpia investointikohteita ovat Sokos Hotel Paviljongin rakentaminen, Palokan Prisman laajennus sekä varustautuminen tammikuussa toteutetulla tonttikaupalla Seppälän Prisman kehittämiseen.  

 

Market- ja tavaratalokauppa

Keskimaan market- ja tavaratalokaupan liikevaihto oli tammi-huhtikuussa 124,9 miljoonaa euroa, mikä merkitsi toimialalle 7,0 % kasvua. Myynnin arvioidaan kehittyneen vähintäänkin markkinoiden tahdissa sekä päivittäis- että käyttötavarakaupassa.

 

Päivittäistavarakaupan liikevaihto (sisältäen Prismojen, S-marketien ja Sale-lähimyymälöiden lisäksi ABC Marketien päivittäistavarakaupan liikevaihdon) oli 108,9 miljoonaa euroa. Kasvua kertyi edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna 6,3 %.

– Päivittäistavarakaupan myynti kävi hieman odotuksia paremmin. Myynnin volyymikehitys on ollut suotuisaa, ja osaltaan myyntilukuihin on vaikuttanut myös elintarvikkeiden kohonneet hinnat koko valtakunnassa. Hintatason yleisestä noususta huolimatta olemme toiminta-ajatuksemme mukaisesti tänäkin vuonna varmistaneet, että myymälöissämme on kokoluokassaan aina alueen edullisin ruokakori, toimialajohtaja Raija Rantanen toteaa.

Keskimaan päivittäistavarakaupassa toteutetaan tänä vuonna merkittäviä kehityshankkeita.

– Uudistamme alkukesällä Prismojemme palvelutiskikonseptit ja alkusyksystä rakennamme palvelutiskit myös suurimpiin S-marketeihimme Jämsään ja Äänekoskelle. Kehittämisen kohteena ovat myös päivittäistavaravalikoimamme kaikissa myymälöissämme niin, että pystymme huomioimaan asiakkaiden tuotetoiveet entistä jouhevammin.

 

Käyttötavarakauppa kehittyi 8,2 % edellisestä vuodesta, yhteensä 21,1 miljoonaan euroon.

– Jäimme kokonaisuutena hieman tavoitteestamme, mihin on varmasti vaikuttanut Jyväskylän ennätyksellinen kaupparakentaminen kahden viime vuoden aikana, Raija Rantanen arvioi.

Keskimaan käyttötavarakaupan myynti syntyy valtaosin Seppälän, Keljon ja Palokan Prismoista sekä Sokokselta ja Kodin Terrasta.

– Kodin Terran alkuvuoteen olemme olleet tyytyväisiä ja Sokoksella mennään kaksinumeroisin kehitysprosentein. Valikoimat monipuolistuvat edelleen vuoden mittaan, ja olemmekin asettaneet uudistetulle tavaratalolle ennätykselliset myynninkehitystavoitteet.

 

Keskimaan market- ja tavaratalokaupan palvelujen kuluvan vuoden tärkein kehittämishanke on Palokan Prisman laajennus, jolla varmistetaan Palokan alueelle kattavat asiakasomistajan käyttötavarapalvelut.

– Prisman päivittäistavaraosasto saa myös hieman lisää tilaa, ja näin elintarvikkeissakin voidaan tarjota entistä laajemmat valikoimat. Kauppakeskuksen tarjontaa asiakasomistajille tulee täydentämään loppuvuodesta avattava Keskimaan ensimmäinen kauneuden erikoisliike Emotion.

 

Prisma Seppälään avataan puolestaan heinäkuussa Prisman oma uuden konseptin parturi-kampaamo, joka tuo uuden palvelun asiakasomistajille.

 

Market- ja tavaratalokaupalle Raija Rantanen ennakoi hyvää kesäsesonkia.

– Keski-Suomi on suosittu mökkimaakunta, mikä näkyy kaupoissamme voimakkaasti vilkastuvana myyntinä. Keskimaassa toivomme tietysti, että aurinko paistaa ja lomalaiset viihtyvät maakunnassamme tänäkin vuonna, toimialajohtaja Raija Rantanen odottaa.

 

Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa

Keskimaan liikennemyymälä- ja polttonestekauppa kasvoi 14,9 %, selittyen pääosin polttonesteiden kuluttajahintojen nousulla, maailmanmarkkinahintojen korotuksen seurauksena.

Liikevaihto oli vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana yhteensä 40 miljoonaa euroa.

 

Polttonestekaupan alkuvuoteen osuivat pakkastalven autoilijoille aiheuttamat haasteet.

– Talven kylmimpään hetkeen ABC Viitasaarelle vaihdettiin myyntiin arktinen diesellaatu turvaamaan alueen asiakasomistajiemme sekä pohjoiseen matkailevien asiakkaiden liikkuminen, toimialajohtaja Heikki Tervanen kuvailee.

Alkuvuotta on leimannut myös värikäs keskustelu vuoden vaihteessa käyttöön otettuun E10-polttonesteeseen liittyen.

– Tällä hetkellä 98-bensiinin myyntiosuus on selvästi yli puolet. Olemme vaihtaneet kaikille yhden bensiinilaadun kylmäasemillemme 98-oktaanisen bensiinin. Tällä muutoksella vastasimme asiakkaiden toiveisiin sekä varmistimme, että myynnissä on kaikkiin autoihin soveltuva bensiinilaatu. Näistä muutoksista huolimatta ABC sekä Keskimaa ovat sitoutuneet biopolttoaineiden myynnin ja käytön edistämisen tavoitteisiin, Heikki Tervanen korostaa.

 

Liikennemyymäläkaupassa alkuvuosi on ollut myynniltään edellisen vuoden tasolla.

Alan merkittävät sesongit, hiihtolomat sekä pääsiäinen, jäivät tavoitteista.

– Hiihtolomiin osunut kylmä sää sekä koko Suomen lumipeite vähensivät hieman pohjoisen turismia, mikä näkyi myös meidän liikennemyymälöissämme. Positiivista sen sijaan on se, että oman alueemme asiakasomistajat ovat käyttäneet hyvin ABC-palvelujamme.

 

Keskimaan liikennemyymäläkaupan tämän vuoden keskeisiksi teemoiksi ja kehityskohteiksi Heikki Tervanen nostaa asiakaspalvelun sekä laadun.

– Asiakkaat arvostavat ABC-liikennemyymälöiden hyvää palvelua, nopeaa asiointia, pitkiä palveluaikoja sekä viilennettyjä ABC-ravintoloita. Kesäkaupasta emme uskalla odottaa ihan edellisen vuoden lämpöaallon tuomien myyntien kaltaista, mutta odotamme hyvillä mielin kesän liikkujia palvelujemme pariin. Uskomme myös nelostien remonttien valmistumisen tuovan positiivista fiilistä sekä liikennemäärien kasvua Keski-Suomen teille.   

 

Matkailu- ja ravitsemiskauppa

Keskimaan matkailu- ja ravitsemiskaupan tammi-huhtikuun liikevaihto oli 11,5 miljoonaa euroa, missä kasvua vuoden takaiseen vastaavaan ajanjaksoon oli 11 %.

Matkailu- ja ravitsemiskaupan myynnissä näkyy toimialajohtaja Pasi Kuneliuksen mukaan piristymisen merkkejä.

– Olemme edellistä vuotta selkeästi edellä. Nousu ei kuitenkaan ole tapahtunut tasaisesti. Ruokaravintolasektorilla, kuten myös pikaruoassa ja kahvilatoiminnassa ravintolaruoan arvonlisäveron alentaminen ja talouden piristyminen ovat vaikuttaneet positiivisesti. Ilta- ja yökaupassa liikeideamuutoksemme ovat myös tuottaneet tulosta. Sen sijaan juomakauppa kokonaisuutena on edelleen laskussa, Pasi Kunelius selvittää.

 

Majoituksen puolella hienoinen työmatkustuksen elpyminen näkyy Sokos Hotellien myynnissä.

– Päähuomio tänä vuonna on toimipaikkojemme kilpailukyvyn hiomisessa oman toimintamme kautta. Samalla valmistaudumme monin tavoin Sokos Hotel Paviljongin avaamiseen.

 

Kesäkauppaa koskevat odotukset ovat Pasi Kuneliuksen mukaan kovat.

– Viime kesä oli aivan mahtava niin sään kuin meidän myyntienkin osalta. Toivon todellakin samanlaisia kelejä kuin viime vuonna, hän toteaa.

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Antti Määttä, 010 767 3011

Toimialajohtaja Raija Rantanen, 010 767 3030, market- ja tavaratalokauppa

Toimialajohtaja Heikki Tervanen, 010 767 3064, liikennemyymälä- ja polttonestekauppa

Toimialajohtaja Pasi Kunelius, 010 767 3060, matkailu- ja ravitsemiskauppa

Keskimaa Osk on vähittäiskauppaa sekä matkailu- ja ravitsemiskauppaa, liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa sekä rautakauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 660 miljoonan euron vuosimyynnillään. Asiakasomistajia on yli 108 000. Keskimaa työllistää noin 1900 keskisuomalaista.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs