Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kauppa » Jorma Vehviläisestä uusi S-ryhmän käyttötavarakaupan johtaja

SOK

Jorma Vehviläisestä uusi S-ryhmän käyttötavarakaupan johtaja

Tiedote.
Julkaistu: 20.11.2012 klo 10:00
Julkaisija: SOK

KTM Jorma Vehviläinen on nimitetty S-ryhmän käyttötavarakaupasta vastaavaksi johtajaksi ja SOK:n konsernijohtoryhmän jäseneksi 1.4.2013 alkaen. Käyttötavarakaupan nykyinen johtaja KTM Leena Laitinen jatkaa tehtävässään maaliskuun loppuun, jonka jälkeen hän jää opintovapaalle. Laitinen palaa syyskuussa SOK:lle uusiin tehtäviin.

Jorma Vehviläinen on toiminut S-ryhmässä eri tehtävissä 21 vuotta. Päätettyään S-ryhmän kaupallisen kenttäkoulutuksen Päijät-Hämeen osuuskaupassa vuonna 1992 hän työskenteli SOK:n rahoituksen eri tehtävissä, josta siirtyi S-ryhmän hankinta- ja logistiikkayhtiö Inex Partnersin talousjohtajaksi ja yrityksen toimitusjohtajaksi vuonna 2007. Osuuskauppa Maakunnan toimitusjohtajana Vehviläinen aloitti kesällä 2011.

S-ryhmässä on viime vuodet panostettu vahvasti käyttötavarakaupan kehittämiseen. S-ryhmän käyttötavarakaupan ketjuja ovat mm. Prisma, S-market, Sokos, Emotion sekä Kodin Terra.  Kuluvan vuoden merkittävin investointi on Sipoossa toimiva logistiikkakeskus, jonka toiminta käynnistyi kevään lopulla.

”Haluamme kehittää käyttötavarakaupan kokonaisuutta vastaamaan yhä paremmin asiakkaidemme tarpeita ja toiveita. Olemme tilanteessa, jossa asiakkaiden ymmärtämisen lisäksi tarvitaan vahvaa hankintatoimen ja logistiikan osaamista”, toteaa SOK:n pääjohtaja Kuisma Niemelä.

Lisätietoja:
SOK:n pääjohtaja Kuisma Niemelä, 010 76 80200 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs