Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kauppa » Fransmanni ja Lohikosken koulu yhteistyöhön, Ruokalistalla hyvät tavat 12.4. kutsu

Osuuskauppa Keskimaa

Fransmanni ja Lohikosken koulu yhteistyöhön, Ruokalistalla hyvät tavat 12.4. kutsu

Tiedote.
Julkaistu: 08.04.2011 klo 11:27
Julkaisija: Osuuskauppa Keskimaa

Fransmanni-ravintolaketju on käynnistänyt koulujen kanssa yhteistyön hyvien pöytä- ja käytöstapojen puolesta. Jyväskylän Fransmannin ensimmäinen kummiluokka on valittu Lohikosken koululta.

Valtakunnallinen Ruokalistalla hyvät tavat –hanke sai alkunsa viime vuonna Muuratsalon koululta. 

 

Fransmanni-ravintoloiden Ruokalistalla hyvät tavat –hankkeen tavoitteena on kannustaa perheitä panostamaan ruokakulttuuriin.

– Haluamme korostaa yhteisten ruokailuhetkien merkitystä perheiden hyvinvoinnille. Pyrimme innostamaan hyvien pöytä- ja käytöstapojen opettelun merkeissä perheitä kokoontumaan yhteiselle aterialle ja tekemään ruokailuhetkistä arvokkaita kokemuksia niin lapsille kuin aikuisillekin. Hyvät pöytä- ja käytöstavat ovat sosiaalisen elämän perusta, mutta niiden opettamiseen ja opetteluun ei tahdo kiireisessä elämässä löytyä välttämättä aikaa eikä tilaa, ravintolapäällikkö Seppo Kauhanen Jyväskylän Fransmannista kuvailee.

 

Jokainen Fransmanni-ravintola valitsee itselleen kummiluokan, jonka oppilaista kasvatetaan hyvien tapojen lähettiläitä. Tavoitteena on, että uusi kummiluokka valitaan aina vuodeksi kerrallaan, syksystä kevääseen.

– Menemme koululle puhumaan aiheesta ja järjestämään yhdessä oppilaiden kanssa hienon lounaan juhlakattauksineen. Kummiluokka pääsee myös ruokailemaan meille Fransmanniin ja oppimaan, miten ravintolassa toimitaan.

 

Jyväskylän Fransmannin 30 oppilaan kummiluokka löytyi Lohikosken koululta. Neljännen luokan oppilaat ovat opettajansa Hannele Mäkisen mukaan tavattoman innostuneita asiasta.

– Vanhemmat ovat myös pitäneet hanketta hyvänä, ja kaikki ovat antaneet luvan omien lastensa osallistumiselle. Tällaiselle opetukselle on selkeää tarvetta, sillä oppilaiden pöytä- ja käytöstavoissa on kieltämättä puutteita. Esimerkiksi veitsellä ja haarukalla syömisestä tai ruokarauhan antamisesta pitää muistutella, luokanopettaja Hannele Mäkinen toteaa.

Hän korostaa, että lapsena opitut hyvät käytöstavat kantavat aikuisena niin työelämässä kuin muutenkin.

– Positiivisia haasteita tarjoava tapakampanja vahvistaa varmasti myös luokan yhteishenkeä ja antaa samalla monille lapsille aivan uusia elämyksiä. Ruokailu Fransmannissa on monille oppilaille elämän ensimmäinen kokemus oikeasta ravintolasta.

 

Valtakunnallisen Ruokalistalla hyvät tavat –hankkeen idea syntyi viime vuonna Jyväskylässä, Fransmannissa vuoropäällikkönä työskentelevän Jaana Hankosen aloitteesta. Hänen ammattikorkeakouluopintojensa lopputyön aiheena oli perheiden yhdessä syöminen sekä lasten ja nuorten hyvien pöytä- ja käytöstapojen merkitys.

– Mitä enemmän olin yhteydessä omien lasteni kouluun ja opettajiin, sitä selvemmin nousi esiin asian tärkeys, Jaana Hankonen toteaa.

Hän kartoitti Muuratsalon koulun oppilaiden käsityksiä hyvistä tavoista ja havaitsi niiden olevan läheisessä yhteydessä ruokailuhetkiin. Koululla järjestettiin yhdessä lasten kanssa juhlapäivällinen, ja oppilaat pääsivät ruokailemaan Fransmannin vieraiksi.

– Saimme koululta, lapsilta ja vanhemmilta erittäin hyvää palautetta. Niinpä lähdimme pohtimaan, miten voisimme viedä asiaa eteenpäin laajemminkin Fransmanni-ketjussa. Kodin, koulun ja työelämän yhteistyöllä voidaan tarjota lapsille mukavia yhdessä syömisen kokemuksia ja näin matkata kohti hyvien tapojen luontevampaa hallintaa.

 

Fransmannin Ruokalistalla hyvät tavat –hanke:

  • Jokaisella Fransmanni-ravintolalle on nimetty oma kummiluokka.
  • Syys- ja kevätlukukauden aikana järjestetään mm. luentoja ja oppitunteja hyvistä tavoista, juhlava koululounas sekä ravintolavierailu.
  • Kummiluokan oppilaat saavat Hyvien pöytätapojen lähettiläs –diplomit.
  • Internetissä hyviin tapoihin paneudutaan osoitteessa ww.tapasankari.fi, jossa julkaistaan aiheeseen liittyviä artikkeleja, vinkkejä, kilpailuja sekä nuorten omia kirjoituksia.
  • Tapakoulutuksen tueksi on tehty yhteistyössä opetushallituksen kanssa ohjeita, opastusta, ideoita ja reseptejä sisältävä Ruokalistalla hyvät tavat –kirjanen, jota jaetaan kummikouluissa sekä Fransmanneissa.
  • Hankkeen kummina toimii tv-kokki Sami Garam ja asiantuntijana Tapaseura ry:n tapakouluttaja Kaarina Suonperä. He mm. kiertävät luennoimassa pöytätavoista kummikouluilla.
  • Muita yhteistyökumppaneita ovat HK Ruokatalo, Suomen Nestlé, Hartwall, Duni ja kirjapaino Libris.

 

Tutkittua tietoa yhdessä ruokailusta:

  • Ruoan äärelle rauhoittuminen vaikuttaa lasten ja nuorten henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin.
  • Ruokatottumukset ja –tavat opitaan ennen 12 ikävuotta.
  • 10-vuotias lapsi seurustelee perheensä kanssa keskimäärin alle 10 minuuttia päivässä.
  • Lasten ja nuorten pöytätavoissa on kiistatta puutteita. Päävastuu lapsen ruokatavoista on kodilla. Silti vain joka viides lapsiperhe syö arkisin yhdessä – syynä mm. harrastukset, pitkät työpäivät ja laihdutuskuurit.
  • Usein päiväkoti- tai kouluruoka on lapsen ainoa lämmin ateria.

 

Tervetuloa mukaan Ruokalistalla hyvät tavat –hankkeen käynnistystilaisuuteen Jyväskylän Fransmanniin tiistaina 12.4. klo 14.00.

Paikan päällä tilaisuudessa ovat Jyväskylän Fransmannista ravintolapäällikkö Seppo Kauhanen ja vuoropäällikkö Jaana Hankonen sekä Lohikosken koululta rehtori Kari Asikainen, opettaja Hannele Mäkinen sekä neljä kummiluokan oppilasta.

 

Lisätietoja:

Keskimaa Osk

Ravintolapäällikkö Seppo Kauhanen, 050 374 4895

Lohikosken koulu

opettaja Hannele Mäkinen, 040 541 5479

Keskimaa Osk on vähittäiskauppaa sekä matkailu- ja ravitsemiskauppaa, liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa sekä rautakauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 600 miljoonan euron vuosimyynnillään. Asiakasomistajia on yli 107 000. Keskimaa työllistää yli 1900 keskisuomalaista.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs