Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Hanketiedotteet » Akatemialta rahoitusta eliömaailman koviksille

Jyväskylän yliopisto

Akatemialta rahoitusta eliömaailman koviksille

Tiedote.
Julkaistu: 18.05.2017 klo 06:00
Julkaisija: Jyväskylän yliopisto

Bio- ja ympäristötieteen laitoksen tutkijatohtori Sara Calhim on saanut rahoituksen akatemiatutkijahankkeelleen ”Siemennesteen evoluutio erilaisissa lisääntymisjärjestelmissä”. Viisivuotinen projekti alkaa syyskuun alussa. Akatemiahankkeen rahoitus 434 485 euroa.

Projektissa Sara Calhim tutkii karhukaisia (Tardigrada), jotka ovat eliökunnan koviksia. Ne selättävät röntgensäteilyn, kuivuuden ja ulkoavaruuden olosuhteet. Koviksen maineesta huolimatta karhukaisilla on kuitenkin hyvin värikäs lisääntymisbiologia: hermafroditismia, biseksuaalisuutta, ulkoista- ja sisäistä hedelmöitystä. Lisääntymisbiologian monimuotoisuus, ja sukusolujen kokojen ja muotojen kirjo tekee läpinäkyvien kahdeksanjalkaisten kummajaisten ryhmästä erityisen mielenkiintoisen ja hyvän tutkimuskohteen, jonka avulla lisääntymismekanismien ja sukusolujen evoluutiota voidaan tutkia saman lajiryhmän sisällä.

Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta on osoittanut akatemiatutkijoiden rahoitukseen noin 5,2 miljoonaa euroa. Tutkimussuunnitelman tieteellisen laadun lisäksi akatemiatutkijoiden valinnassa tärkeimpiä kriteereitä olivat hakijan itsenäisyys tutkijana sekä nousujohteinen urakehitys.

Akatemiatutkijarahoituksen sai jo aikaisemmin toukokuussa Liisa Nevalainen bio- ja ympäristötieteiden laitokselta hankkeelleen ”UV säteilyn ja orgaanisen aineksen vaihtelut vuoristojärvissä sedimenttien heijastamana”.

Lisätietoja:

Kuvateksti: Sara Calhimin tutkimuskohteena ovat karhukaiset.

Jyväskylän yliopisto on yksi maamme suosituimmista ja tuloksellisimmista yliopistoista. Painoalamme ovat oppiminen ja opetus, luonnontieteet, kielet ja kulttuuri, liikunta ja informaatioteknologia. Olemme johtava koulutuksen asiantuntija, opettajankouluttaja, aikuiskouluttaja ja koulutusviejä. Akateemiseen yhteisöömme kuuluu 15 000 perus- ja jatko-opiskelijaa 90 maasta, 20 000 aikuisopiskelijaa ja 2 500 työntekijää. Lisätietoja: viestinta@jyu.fi www.jyu.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs