Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Hallitus ja valtio » Valtio myy yliopistokiinteistöosakkeitaan pääkaupunkiseudun yliopistoille

Senaatti-kiinteistöt

Valtio myy yliopistokiinteistöosakkeitaan pääkaupunkiseudun yliopistoille

Tiedote.
Julkaistu: 24.03.2015 klo 11:58
Julkaisija: Senaatti-kiinteistöt

Valtio on päättänyt myydä osakeomistuksiaan yliopistokiinteistöyhtiöistä. Valtion kiinteistövarallisuutta hallinnoiva Senaatti-kiinteistöt on allekirjoittanut ehdolliset kauppakirjat Aalto-Yliopistokiinteistöt Oy:n ja Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy:n osakekannan myynnistä. Ostajina toimivat Aalto-Yliopisto ja Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy. Kaupat ovat ehdollisia, koska valtion osalta asiasta päättää lopullisesti eduskunta. Osapuolet ovat sitoutuneet viemään kaupat loppuun nopeasti eduskunnan päätöksen jälkeen.

Myyntiprosessissa oli mukana lukuisia osakkeista kiinnostuneita koti- ja ulkomaisia ostajia. Myyntiprosessin yksityiskohdista, myyntihinnasta ja kaupan muista ehdoista osapuolet eivät tässä vaiheessa anna tietoja julkisuuteen.

Myynnin yhteydessä valtiolle on tärkeää varmistaa yliopistojen toimintaedellytysten säilyminen ja merkittävän suomalaisen kiinteistöomaisuuserän asianmukainen hoito. ”On varmastikin kaikille osapuolille paras ratkaisu, että ostajiksi valikoituivat pääomistajina toimivat yliopistot itse”, toteaa Senaatti-kiinteistöjen toimitusjohtaja Jari Sarjo.

Kummatkin ostajatahot näkevät osakkeiden ostamisen tärkeänä askeleena kampustensa pitkäjänteiselle ja joustavalle kehitykselle, joka turvaa opetuksen ja tutkimuksen toimintaedellytykset. Kiinteistösijoitukset tuovat myös pitkällä tähtäimellä vakavaraisuutta yliopistokonsernien taseisiin. Aalto-Yliopistokiinteistöt Oy:n osakekannan omistaa kaupan jälkeen kokonaisuudessaan Aalto-Yliopisto. Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy:n omistavat osakekaupan jälkeen Helsingin yliopisto, Svenska Handelhögskolan sekä Taideyliopisto.

Lisätietoja antaa: Senaatti-kiinteistöt, operatiivinen johtaja Juha Lemström, puh. 0205 811 755

Senaatti-kiinteistöt on valtionvarainministeriön hallinnonalalla toimiva valtion liikelaitos, joka toimii ns. in house -asemassa eli tuottaa palveluja valtionhallinnolle ja yhteisöille, joiden toiminta rahoitetaan valtion talousarvioon otetuilla määrärahoilla.

Senaatti-kiinteistöt hallinnoi noin 4,5 miljardin kiinteistöomaisuutta, johon kuuluu noin 10 500 rakennusta. Liikelaitoksena Senaatti-kiinteistöt rahoittaa toimintansa vuokratuloilla, eikä se kuulu varsinaiseen valtion budjettitalouteen. Liikelaitoksen ohjauksen kannalta tärkeimmät päätökset tekee vuosittain eduskunta valtion talousarvion yhteydessä ja Senaatti-kiinteistöjen omistajaohjauksesta vastaa valtiovarainministeriö. www.senaatti.fi

 

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs