Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Hallitus ja valtio » Työterveyshuoltomenojen kasvu pysähtyi

Kela

Työterveyshuoltomenojen kasvu pysähtyi

Tiedote.
Julkaistu: 12.04.2016 klo 12:18
Julkaisija: Kela

Työterveyshuoltomenojen pitkään jatkuneen kasvun taittumiseen on vaikuttanut taantuma. Sen seurauksena mm. työterveyshuollon piirin kuuluvien työntekijöiden määrä on vähentynyt. Toisaalta keskimääräiset kustannukset työterveyshuollon piiriin kuuluvaa työntekijää kohti kasvoivat vuonna 2014 vähemmän kuin edellisinä vuosina.

Työterveyshuollon menot ovat kasvaneet yhtäjaksoisesti vuodesta 1995 lähtien.  Tämä kasvu on ollut huomattavasti terveydenhuollon kokonaismenojen kasvua nopeampaa. Vuonna 2014 työterveyshuollon kustannukset olivat 778 milj. euroa, mikä oli 0,3 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Kun otetaan huomioon inflaatio, työterveyshuollon kustannukset pienivät reaalisesti vuoteen 2013 verrattuna.

Työterveyshuoltomenojen kasvun taittumiseen on vaikuttanut taantuma. Sen vaikutuksesta mm. työterveyshuollon piirin kuuluvien työntekijöiden määrä pieneni vuodesta 2013 vuoteen 2014 noin 30 000 hengellä. Toisaalta menojen maltillista kehitystä kuvaa se, että työterveyshuollon keskimääräiset kus-tannukset työterveyshuollon piiriin kuuluvaa työntekijää kohti kasvoivat vuonna 2014 vähemmän kuin vuosiin aiemmin. Kasvu oli vain 1,8 %, kun aiemmin keskimääräiset kustannukset nousivat yli 5 % vuodessa.  

Vuonna 2014 Kela maksoi työterveyshuollon korvauksia 336 milj. euroa. Näistä korvauksista 59 % maksettiin yksityisissä lääkärikeskuksissa tehdystä työterveyshuollosta. Vielä 10 vuotta sitten lääkäri-keskusten osuus korvauksista oli kolmannes. Työnantajien omien työterveysasemien toiminta on vas-taavasti supistunut, kun palveluita on ulkoistettu. Terveyskeskusten ja kunnallisten liikelaitosten osuus työterveyshuoltopalveluista on viidennes.

Linkki tilastokatsaukseen
Tilastokatsaus:
Työterveyshuollon pitkään jatkunut kasvu pysähtyi

Lisätietoja medialle:
Kela, tilasto- ja tietovarastoryhmä, pääsuunnittelija Timo Partio, puh. 050 551 8302
etunimi.sukunimi@kela.fi

Liitetiedostot

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs