Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Hallitus ja valtio » Korkeimman hallinto-oikeuden Suomen autoverotusta koskevan ratkaisu KHO:2014:182

Tulli

Korkeimman hallinto-oikeuden Suomen autoverotusta koskevan ratkaisu KHO:2014:182

Tiedote.
Julkaistu: 19.12.2014 klo 13:10
Julkaisija: Tulli

Tulli valmistelee korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun edellyttämät muutokset ja toimintaohjeet autoverotukseen. Käytettyjen henkilöautojen verotuksessa käyttöönotettavat vertailuveroprosentit ja niiden perusteet tullaan julkaisemaan Tullin internet-sivuilla. Ratkaisun edellyttämien muutosten johdosta käytettyjen ajoneuvojen verotusten käsittelyajat voivat pidentyä lähiviikkojen aikana. Tulli tiedottaa toimenpiteistä tarkemmin viikolla 3/2015.

Autoverolakia muutettiin vuoden 2008 alusta siten, että henkilöautojen autoveroprosentin suuruus porrastettiin auton ominaishiilidioksidipäästöjen (polttoaineen ominaiskulutus) perusteella. Lakia säädettäessä katsottiin laajasti, että Euroopan unionin tuomioistuimen vuonna 2006 Unkarin autoverosta antaman ratkaisun mukaan vertailua vastaavasta uudesta ajoneuvosta kannetun veron osuuteen ei olisi tarpeen tehdä tilanteessa, jossa jäsenvaltio ottaa käyttöön uuden veron tai muuttaa olemassa olevan veron verokantaa tai määräytymisperustetta.

KHO:n tuore päätös tarkoittaa sitä, että joidenkin käytettynä tuotavien autojen verotuksessa ei voida soveltaa voimassa olevan lain mukaista veroprosenttia. Veroa määrättäessä on varmistettava, että Suomeen toisesta jäsenvaltiosta tuotavasta autosta ei peritä autoveroa enempää kuin Suomessa jo rekisteröidyissä autoissa on veroa jäljellä. Tämän vuoksi menettely, jossa tuontiauton autovero määrättiin hiilidioksidipäästöjen perusteella tekemättä syrjivyysarviointia, katsottiin unionin oikeuden vastaiseksi.

Päätöksellä ei ole vaikutusta käytettyjen tuontiautojen arvonmääritykseen eikä siten niiden verotusarvoihin. 

Tulli muistuttaa verovelvollisia siitä, että vuonna 2011 annettujen ensiverotuspäätösten muutoksenhakuaika päättyy 31.12.2014 klo 16.15. Ohjeet muutoksenhaun tekemiseen löytyvät autoverotuspäätöksistä tai Tullin internet-sivuilta.

Lisätietoja:
Autoverotusjohtaja Tapio Rouhiainen, p. 040 332 8439

KHO:n päätös
Uusien henkilöautojen veroperusteet vanhoissa autoverolaeissa
Autoveron osuus vuosina 2003–2007 käyttöönotetun henkilöauton arvosta
Autoveron osuus ennen vuotta 2003 käyttöönotetun henkilöauton arvosta
EU-valtiot
Miten teen oikaisun?  

Suomen tulli on osa Euroopan unionin tullijärjestelmää. Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa. Tullin palveluksessa on noin 2 300 henkilöä.

Seuraa meitä Twitterissä ja Facebookissa

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs