Leppäkosken Energia on asentanut Ylöjärven Juustoportin pihaan uuden teknologian pikalatauspisteen. Laitteen valmistaja on suomalainen Unified Charges Oy. Kyseinen pikalatauslaite on laatuaan ensimmäinen kaupallisesti asennettu laite maailmassa. Uutta latauslaitetta testataan kevään ajan, jotta saadaan mahdollisimman kattavasti käytännön kokemuksia. Testausjaksolla Leppäkoski tarjoaa lataukset ilmaiseksi.
Kustannustehokas ja kooltaan kompakti
"Pikalatauspiste on kustannustehokas ja edistyksellinen, sillä siinä pystyy lataamaan kahta autoa samanaikaisesti. Laitteen etuna on myös sen koko; pienen kokonsa ansiosta sen voi asentaa vaikka parkkihallin seinään, jolloin se säästää tilaa perinteisiin pikalatauslaitteisiin verrattuna" - kertoo laitteet toimittaneen Unified Chargersin toimitusjohtaja ja perustajajäsen Jukka Anttonen.
"Kustannustehokkuutta parantaa nopea asennus, johon ei tarvita välttämättä lainkaan nostolaitteita: Valmiiseen kaapeliin asennettaessa laite saadaan asennettua ja käyttöönotettua alle tunnissa" - Anttonen jatkaa.
"Tähän mennessä laitteesta on saatu pääosin positiivisia kokemuksia. Toki yllätyksiäkin tulee ja toivommekin, että käyttäjät antavat aktiivisesti myös kehittävää palautetta, jolloin laitteista ja palveluista saadaan entistä käyttäjäystävällisempiä" - jatkaa Leppäkosken Energian myyntipäällikkö Mika Kujala. "Käyttäjäkokemusten ja testidatan saamiseksi päätimme laskea testauskynnyksen mahdollisimman alas ja meneillään olevan testausvaiheen ajan myös pikalataus on maksutonta, joten ei muuta kuin kokeilemaan vain" - kannustaa Kujala
"Erityisesti käyttäjät ovat kiitelleet sen sijaintia vilkkaasti liikennöidyn kolmostien kupeessa. Paikalla riittää kapasiteettia useammallekin pikalatauspisteelle ja kysynnän kasvaessa, olemme varautuneet myös laajentamaan palvelua" - Kujala lupaa.
Lisätietoja: myyntipäällikkö Mika Kujala, Leppäkosken Energia Oy, puh. 044 750 3367 tai
toimitusjohtaja Jukka Anttonen, Unified Charges Oy, puh 040 765 5038
Leppäkosken Energia Oy on osa pääosin Pirkanmaalla ja Satakunnassa toimivaa Leppäkoski - konsernia.
Asiakaslupauksen mukaisesti konserni on tähän asti ja tästä eteenpäin sitoutunut löytämään yhä parempia ratkaisuja asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin, toimimaan vastuullisesti sekä pitämään katseen tiukasti tulevaisuudessa. Konsernin kehityshankkeissa sovelletaan ennakkoluulottomasti uusia teknologioita ja toimintatapoja. Uuden teknologian käytännön soveltamisella ja uusilla toimintamalleilla varmistetaan, että ratkaisut ovat teknisesti valmiita, asiakkaita kiinnostavia ja taloudellisesti perusteltuja tarkasteltiinpa niitä ratkaisun tuottajan tai asiakkaan näkökulmasta.
Unified Chargers Oy on suomalainen sähköautojen pikalatausteknologiaa kehittävä ja valmistava yritys. Yhtiö on toiminut vuodesta 2017. Unified Chargersin pikalatauslaiteet ovat kokonaisuudessaan suomalaista työtä, josta merkkinä avainlippu.
Leppäkoski Group Oy:n tytäryhtiö Grid.vc on energia-alalla ja sen asiakasrajapinnassa toimiviin startup- ja kasvuyrityksiin keskittyvän rahaston hallinnointiyhtiö. Yhtiö teki viime vuonna ensimmäiset sijoituksensa kolmeen suomalaiseen kasvuyhtiöön, joista yksi on Unified Chargers Oy.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1