Oulun Energia Sähköverkko Oy ja Iin Energia Oy ovat sopineet kaupasta, jossa suurin osa Iin Jakkukylän alueen sähköverkosta siirtyy Iin Energia Oy:n omistukseen 1.1.2024.
Järjestely tehdään osana Oulun Energia Sähköverkko Oy:n strategiatyötä ja tavoitteena on selkeyttää yhtiön hallinnoimia jakelualueita suhteessa maantieteelliseen sijaintiin ja kuntarajoihin.
”Yli-Iin Jakkukylän sähköverkko tuli alun perin Oulun Energia Sähköverkko Oy:n omistukseen vuonna 2013, kun Yli-Iin Sähkö Oy:n sähköverkkotoiminta fuusioitiin osaksi liiketoimintaamme Oulun alueen kuntaliitoksen osana. Jakkukylä sijaitsee Iin kunnan puolella ja olen iloinen, että voimme siirtää nyt alueen sähköverkon Iin Energia Oy:n hyvään hoitoon”, toteaa Oulun Energia Sähköverkko Oy:n toimitusjohtaja Anna Pasma.
Kaupan myötä reilun 200 asiakkaan sähköverkko- ja liittymäsopimukset siirtyvät Oulun Energia Sähköverkko Oy:ltä Iin Energia Oy:lle vuoden vaihteessa. Oulun Energia Sähköverkko Oy on tiedottanut jo alueen asiakkaita henkilökohtaisesti asiakaskirjeellä.
”Tämä on Iin Energia Oy:lle hyvä tilaisuus saada Iin kunnan alueella oleva Jakkukylän sähköverkko osaksi meidän nykyistä verkkoamme. Tulemme tiedottamaan uusille verkkoasiakkaillemme loppuvuoden aikana, mitä tämä muutos tarkoittaa käytännössä”, kertoo Iin Energia Oy:n verkostopäällikkö Jouni Perälä.
JAKKUKYLA_OES_IE_vastuualueet_kartta_01012024 alkaen.png
Koko: 1,36 MB Tyyppi: png Resoluutio: 4719x3266JAKKUKYLA_OES_IE_vastuualueet_kartta_01012024 alkaen.png
Koko: 1,36 MB Tyyppi: png Resoluutio: 4719x3266----
Anna Pasma
toimitusjohtaja
Oulun Energia Sähköverkko Oy
050 5900 025
Jouni Perälä
verkostopäällikkö
Iin Energia Oy
044 706 5500
Oulun Energia on yksi Suomen suurista kaupunkienergiayhtiöistä, jonka palveluksessa on noin 240 energia-alan ammattilaista. Oulun Energia Sähköverkko Oy kuuluu Oulun Energia-konserniin ja se vastaa sähkön siirrosta ja jakelusta verkkoalueensa asiakkaille.
Iin Energia Oy on Iin alueella toimiva sähköyhtiö, joka vastaa sekä sähkön siirrosta että energian myynnistä.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1