Valtakunnallisen Miljöö-innovaatiotuen avulla Oulun Energia auttaa yrityksiä, tutkimus- ja koulutuslaitoksia ja tiimejä lupaavien innovaatioiden ja hankkeiden toteuttamisessa, jotka vievät yhteiskuntaamme kestävämpään ja puhtaampaan suuntaan esimerkiksi hiilineutraaliuden, kiertotalouden ja biopohjaisuuden, älykkäiden energiaratkaisuiden, ympäristötekojen sekä älykkään liikkumisen saroilla.
Miljöö-innovaatiotuen haku on auki 1.8.-30.9.2023 ja hakemuksen voi jättää Oulun Energian verkkosivuilla. Hakemuksia käsittelee ja tuen myöntää asiantuntijoista koostettu raati, johon kuuluu Oulun Energian edustus sekä ulkopuolisia asiantuntijoita. Arvioinnissa tarkastellaan esimerkiksi innovaation tai hankkeen vaikuttavuutta sekä millaisia pullonkauloja saatu tukiraha voisi ratkaista. Käytännössä tukea voi saada esimerkiksi tutkimustyöhön, tuotekehitykseen, tuotteiden kaupallistamiseen, markkinointiin tai vaikkapa energia- ja ympäristökasvatuksen edistämiseen.
Miljöö-innovaatiotuki lanseerattiin viime vuonna ja nyt avautuva hakukierros on järjestyksessään toinen. Hakuehtoja on selkeytetty, jotta tulevat hakemukset täyttäisivät rahoituksen myöntämiseen laaditut vaatimukset jo tukihakemusta tehtäessä. Tukea jaetaan käynnistyvällä hakukierroksella noin 150 000 euroa, riippuen rahoitettavaksi soveltuvien hankkeiden määrästä. Yhdelle hankkeelle myönnetyn tuen osuus vaihtelee tyypillisesti tuhannesta eurosta kymmeniin tuhansiin euroihin.
Vuoden 2022 hakukierroksella hakemuksissa korostui vahvasti uusiutuvaa energiaa, energiatehokkuutta ja hukkalämmön minimointia tarkastelevat tutkimus- ja kehityshankkeet. Tukea myönnettiin esimerkiksi datakeskuksen hukkalämmön hyödyntämisekosysteemille, tavaroiden yhteiskäyttöpalvelun pilotointiin ja palvelukehitykseen sekä Aalto-laavu ulkoluokan kehittämiseen ja lasten ympäristökasvatukseen.
Oulun Energia toivoo, että erityisesti kiertotalous näkyisi tämän hakukierroksen hakemuksissa, sillä hiilidioksidipäästöt, biodiversiteetin heikentyminen ja luonnonvarojen ylikulutus ovat akuutteja ongelmia, joiden ratkaisemiseen kiertotaloudella on paljon annettavaa.
Lisää tietoja avautuneesta hakukierroksesta löytyy: www.oulunenergia.fi/miljoo
----
Tarja Väyrynen
laatu- ja ympäristöjohtaja
Oulun Energia
p. 040 556 2434
[email protected]
Pohjoista voimaa, jolla muutetaan maailmaa
Olemme yksi Suomen suurimmista kaupunkienergiayhtiöistä. Tarjoamme kestäviä energia- ja kiertotalousratkaisuja noin 250 energia-alan ammattilaisemme voimin. Rakennamme yhdessä huomista tavalla, josta tulevat sukupolvet voivat olla ylpeitä. Energia-alan suunnannäyttäjänä panostamme vahvasti kiertotalouteen ja kestäviin energiaratkaisuihin. Kannamme vastuuta paitsi ihmisistä myös ympäristöstämme: tavoitteemme on hiilineutraalisuus vuonna 2030.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1