Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Energia » Jäähdytyksen merkitys kasvaa Helsingissä

Viestintä Oy Drum

Jäähdytyksen merkitys kasvaa Helsingissä

Tiedote.
Julkaistu: 13.06.2012 klo 14:00
Julkaisija: Viestintä Oy Drum

Helsingin Energian tuore Jäähdytysbarometri kertoo, että kiinteistöalan yritykset pääkaupunkiseudulla uskovat jäähdytyksen merkityksen kasvavan helsinkiläisissä kiinteistöissä.  Myös asuinkiinteistöjen viilennyksen uskotaan yleistyvän voimakkaasti.

Jäähdytysbarometrissa selvitettiin pääkaupunkiseudulla toimivien kiinteistöalan yritysten päättäjien käsityksiä kiinteistöjen jäähdytyksestä. Taloustutkimuksen nyt toisena vuonna peräkkäin toteuttama barometri osoittaa, että rakennusten jäähdytystarpeen kasvun uskotaan jatkuvan.

Sekä toimisto-, liike- että tuotantotilojen jäähdytystarpeiden katsotaan lisääntyneen kuluneen vuoden aikana. Myös asuinrakennuksiin jäähdytys on tulossa hitaasti, mutta varmasti: yli puolet vastaajista uskoo asuintilojen jäähdytystarpeiden kasvavan tulevan vuoden aikana.

Barometrissa verrattiin myös Helsingissä tarjolla olevaa kaukojäähdytystä vaihtoehtoisiin jäähdytysratkaisuihin. Kaukojäähdytystä pidetään hyvin kilpailukykyisenä palveluna, erityisesti ratkaisun luotettavuuden ja ympäristöystävällisyyden takia.

Kolme neljäsosaa barometrin vastaajista uskoo kaukojäähdytyksen myös vaikuttavan kiinteistöjen imagoon myönteisesti.

Rakennusten energiatehokkuudella on ylipäätään erittäin tärkeä merkitys kiinteistöalalla: lähes yhdeksän kymmenestä vastaajasta katsoo, että energiatehokkuus on tärkeä osatekijä kiinteistöjen markkinoinnissa.

Neljä kymmenestä barometrin vastaajasta aikoo myös investoida kaukojäähdytykseen seuraavan vuoden aikana. Kaukojäähdytystä suunnitellaan erityisesti toimisto- ja liiketiloihin.

– Energiatehokkaamman rakentamisen myötä uudisrakennusten lämmitystarve tulee lähivuosina vähenemään. Samaan aikaan kiinteistöjen jäähdyttämisen tarve näyttäisi kuitenkin kasvavan. Helsinkiin rakennetaan koko ajan lisää, ja uusien asuinalueiden lämmityksen ja jäähdytyksen hoitaminen tarkoittaa, että kaukolämpö- ja kaukojäähdytysverkostojen laajentamista jatketaan, sanoo Helsingin Energian Lämmitysmarkkinat-liiketoiminnan johtaja Marko Riipinen.

Tähän mennessä Helsingissä on ollut viitisentoista kaukojäähdytettyä asuinkerrostaloa toimistorakennuskortteleiden läheisyydessä. Esimerkiksi Kalasataman uudessa kaupunginosassa kaukojäähdytyksen mahdollisuus on tarjolla jo kaikille asuinrakennuksille. Alueen pääkaduille toteutetaan valmiiksi kaukolämmityksen lisäksi myös kaukojäähdytysverkosto.

Taloustutkimus toteutti jäähdytysbarometrin puhelinhaastatteluina toukokuun aikana ja haastatteluihin vastasi 70 päättäjää pääkaupunkiseudulla toimivista kiinteistöalan yrityksistä.

 

Lisätietoja:

Marko Riipinen, johtaja, Helsingin Energia, Lämmitysmarkkinat, 09 617 2900

Juha Lemetyinen, tutkimusjohtaja, Taloustutkimus, 050 516 8475

 

Jäähdytysbarometri 2012 -raportti verkossa:

http://www.helen.fi/pdf/jaahdytysbarometri_tulokset.pdf 

 

Liitetiedostot

Helsingissä on Euroopan kolmanneksi suurin ja nopeimmin kasvava kaukojäähdytysjärjestelmä. Helsingin Energian kaukojäähdytyksen piiriin kuuluu lähes 210 kiinteistöä. Jäähdytettynä rakennustilavuutena tämä on noin 11,5 milj. m3 ja yhteenlaskettuna jäähdytystehona noin 125 MW.   

Kaukojäähdytyksen tuotanto perustuu yli 80-prosenttisesti kylmään meriveteen tai sellaisiin energianlähteisiin, jotka muutoin jäisivät hyödyntämättä. Jäähdytysenergian tuotannosta syntyvää hukkalämpöä jalostetaan myös kaukolämpöverkostoon lämmittämään Helsinkiläisiä kiinteistöjä. Kaukojäähdytys on kiinteistöille tarjottava palveluratkaisu, jossa jäähdytys tuotetaan ekologisesti. Kaukojäähdytys on tehokkain tapa vähentää hiilidioksidipäästöjä Helsingin keskusta-alueella. Vuosittain päästöt ovat vähentyneet 25 000 tonnia. www.helen.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs