Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Energia » Caruna parantaa sähkönjakelun toimitusvarmuutta Kristiinankaupungissa

Caruna

Caruna parantaa sähkönjakelun toimitusvarmuutta Kristiinankaupungissa

Tiedote.
Julkaistu: 14.10.2015 klo 10:21
Julkaisija: Caruna

Sähkönsiirtoyhtiö Caruna maakaapeloi syyskuusta 2015 toukokuulle 2016 noin 60 kilometriä keskijännitteistä sähköverkkoa Kristiinankaupungissa. Hanke parantaa merkittävästi kuntalaisten sähkönjakelun toimitusvarmuutta, kun sähköverkkoa siirretään maan alle suojaan sään vaihteluiden aiheuttamilta sähkökatkoilta. Parannushanke on paikallisesti merkittävä, sillä se työllistää suoraan noin 35 henkilöä ja sen arvo on noin 3,6 miljoonaa euroa.

Kaivut ovat alkavat syyskuussa Lålbystä, josta edetään kohti Tiukkaa ja keskustataajaman itäpuolta. Tämän lisäksi loppuvuodesta on tarkoitus aloittaa kaapelointi Lapväärtin alueella, josta siirrytään kohti Härkmerta. Paikkakuntien teiden varsilla kulkee urakoitsijan kaivinkoneita ja muuta ajoneuvokalustoa upottamassa kaapelia ojaan, mikä paikoin voi aiheuttaa tilapäisiä liikennejärjestelyjä työmaiden lähistöllä.

Kaapeloinnilla varmistetaan alueen sähkönsaanti

”Viemme Kristiinankaupungissa maan alle noin 60 kilometriä keskijännitekaapelia, rakennamme noin 50 ympäristöystävällistä puistomuuntamoa sekä puramme vanhaa ilmajohtoverkkoa noin 57 km kilometriä. Toimenpiteillä parannamme nopeasti sähkönjakelun toimitusvarmuutta ja saamme noin 1500 asiakasta lisää säävarman verkon piiriin Kristiinankaupungissa. Lisäksi lisäämme sähköverkkoon automaatiota, jotta vianpaikannus nopeutuu ja sähköt saadaan palautettua nopeammin vikatilanteessa", hankepäällikkö Joonas Hämäläinen Carunasta kertoo.

Projekti on osa Carunan laajamittaisia investointeja sähköverkkoonsa kaikilla verkkoalueillaan Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa, Koillismaalla, Lapissa sekä Satakunnassa.

”Investoinneilla asiakkaamme ja yhteiskunta saavat entistä vahvemman ja luotettavamman sähköverkon. Lähivuosina tulemme panostamaan myös pienjänniteverkon laajamittaiseen kaapeloimiseen”, Hämäläinen päättää.

Carunalla on Kristiinankaupungin työkohteissa urakoitsijakumppanina Relacom Finland Oy.

Caruna
Viestintä

 

 

 

 

Lisätietoja medialle:
Joonas Hämäläinen, hankepäällikkö, Caruna, puh. 040 687 2972

Kuvia kaapeloinnista toimitusten käyttöön: http://kuvapankki.caruna.fi

Caruna Facebookissa: https://www.facebook.com/caruna.fi
Caruna Twitterissä: https://twitter.com/CarunaSuomi
Caruna Linkedinissä: http://www.linkedin.com/company/caruna?trk=top_nav_home

Caruna on Suomen suurin sähkönsiirtoon keskittyvä yritys, joka vastaa 650 000 yksityis- ja yritysasiakkaan sähkönjakelusta Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa, Koillismaalla, Lapissa sekä Satakunnassa. Carunassa työskentelee noin 270 henkilöä ja yhtiö työllistää suoraan yhteensä 1 800 työntekijää eri puolilla Suomea. Caruna panostaa vahvasti säävarman verkon rakentamiseen ja investoi vuosittain noin 150 miljoonaa euroa sähköverkon kehittämiseen. Carunan omistavat suomalaiset eläkevakuutusyhtiöt Keva (12,5 %) ja Elo (7,5 %) sekä kansainväliset infrastruktuurisijoittajat First State Investments (40 %) ja Borealis Infrastructure (40 %). Lisätietoja: www.caruna.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs