Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Energia » Caruna investoi 13 miljoonaa euroa sähkönsiirtoverkkoon Sastamalassa

Caruna

Caruna investoi 13 miljoonaa euroa sähkönsiirtoverkkoon Sastamalassa

Tiedote.
Julkaistu: 11.12.2014 klo 13:01
Julkaisija: Caruna

Sähkönsiirtoyhtiö Caruna käynnistää Sastamalassa paikallisesti merkittävän sähköverkon parannushankkeen. Caruna investoi sähköverkon parannustoimenpiteisiin alueella yhteensä noin 13 miljoonaa euroa. Investoinnin työllistävä vaikutus alueella vastaa noin 130 henkilön vuosittaista työmäärää.

Seuraavan vuoden aikana verkkoa parannetaan laajasti Sastamalan alueella. Hankkeen ansiosta Sastamalan asukkaat saavat jatkossa entistä luotettavammin sähköä. Toimenpiteillä saadaan noin 3 250 asiakasta lisää säävarman verkon piiriin.

Kaapeloinnilla varmistetaan alueen sähkönsaantia

"Hankkeen tarkoituksena on korvata vanhaa ja huonokuntoista ilmajohtoverkkoa luotettavammalla maakaapeliverkostolla. Kaapelointitöiden lisäksi pylväsmuuntamoita korvataan ulkoisia olosuhteita paremmin kestävillä puistomuuntamoilla ja lisätään sähköverkkoon automaatiota, jotta vianpaikannus nopeutuu ja sähköt saadaan palautettua nopeammin vikatilanteessa. Näillä kaikilla toimenpiteillä parannetaan alueen sähkön toimitusvarmuutta", verkostopäällikkö Henrik Suomi Carunasta kertoo.

Sastamalassa tehdään kuusi suurempaa projektikokonaisuutta. Vammalassa töitä tehdään muun muassa Varilan ja Sileenkallion kaupunginosissa. Eteläisessä Sastamalassa työskennellään Punkalaitumentien, Kangastien, Vesilahdentien ja Pirkanmaantien varrella sekä Stormin ja Sammaljoen alueilla. Mouhijärven suunnalla työskennellään muun muassa Häijään ja Uotsolan taajamissa sekä Sastamalantien varrella. Kiikoisten suunnalla työskennellään Jaaran, Kiikoisten, Tervahaudan ja Rautun alueilla. Maakaapelia rakennetaan yhteensä yli 200 kilometriä ja puistomuuntamoita rakennetaan noin 190 kappaletta.

"Projektit parantavat huomattavasti koko Sastamalan alueen sähkön toimitusvarmuutta. Hankkeen vaikutuspiirissä on kunnan keskeisiä palveluita, kuten terveyskeskuksia ja vanhainkoteja sekä tietysti yrityksiä ja asukkaita, joiden sähkönsaanti saadaan näillä toimilla säävarmaksi", Henrik suomi kertoo ja jatkaa: "projektityöt on jo aloitettu monin paikoin ja ne tarkoitus saada valmiiksi vuoden 2015 loppuun mennessä".

Investointeja haja-asutusalueilla ja taajamissa

"Sähkön merkitys nyky-yhteiskunnalle on päivä päivältä suurempi, joten myös sähköverkon luotettavuuteen tulee jatkossa panostaa huomattavasti aikaisempaa enemmän. Haja-asutusalueiden investointien lisäksi Caruna kohdistaa osan toimenpiteistä taajama- ja kaupunkialueille sekä rakennuttamalla uutta jakeluverkkoa että saneeraamalla nykyistä ilmajohtoverkkoa. Parannamme verkkoa siten, että se toimii mahdollisimman hyvin haasteellisissa sääolosuhteissa ja teemme luotettavuusinvestointeja kaikkiin verkon osiin", Henrik Suomi päättää.

 

Caruna
Viestintä

Lisätietoja:
Henrik Suomi, verkostopäällikkö, Caruna,  p. 040 727 4628

 

Kuvia kaapeloinnista toimitusten käyttöön:
http://caruna-imagebank.jelastic.planeetta.net/check_a.php?hash=f54e6730a2ff11d2dc58f0b466effa0a

 

Caruna Facebookissa: https://www.facebook.com/caruna.fi   
Caruna Twitterissä: https://twitter.com/CarunaSuomi
Caruna Linkedinissä: http://www.linkedin.com/company/caruna?trk=top_nav_home

 

Caruna on Suomen suurin sähkönsiirtoon keskittyvä yritys, joka vastaa 640 000 yksityis- ja yritysasiakkaan sähkönjakelusta Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa, Koillismaalla sekä Satakunnassa. Caruna työllistää suoraan 340 henkilöä ja välillisesti yhteensä 1 500 työntekijää eri puolilla Suomea. Caruna panostaa vahvasti säävarman verkon rakentamiseen ja investoi vuosittain noin 100 miljoonaa euroa sähköverkon kehittämiseen. Carunan omistavat suomalaiset eläkevakuutusyhtiöt Keva (12,5 %) ja Elo (7,5 %) sekä kansainväliset infrastruktuurisijoittajat First State Investments (40 %) ja Borealis Infrastructure (40 %). Lisätietoja: www.caruna.fi

 

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs