Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Avustukset ja vapaaehtoistyö » Punainen Sulka 2017 – 2017 tekoa Suomen nuorten hyväksi

Suomen Lions-liitto ry

Punainen Sulka 2017 – 2017 tekoa Suomen nuorten hyväksi

Tiedote.
Julkaistu: 04.03.2016 klo 15:30
Julkaisija: Suomen Lions-liitto ry

Suomen lionsklubit toteuttavat vuosina 2016–2017 seitsemännen Punainen Sulka -varainkeräyskampanjansa. Kampanja alkaa avajaistilaisuudella Tampere-talossa 19.3.2016 ja päättyy 30.6.2017. Tukensa kohteeksi lionsklubit ovat valinneet 100 vuotta täyttävän itsenäisen Suomen nuorison teemalla ”Tue nuorta itsenäisyyteen”.
Keräystavoitteemme on bruttomääräisesti viisi miljoonaa euroa, jolla teemme vähintään 2017 tekoa Suomen nuorten hyväksi yhteistyössä keräyskumppaneidemme kanssa.

Olemme valinneet neljä osa-aluetta, joille haluamme yhdessä keräyskumppaneidemme kanssa tukemme kohdistaa. Osa-alueet ovat nuorten

  • syrjäytymisen ehkäiseminen           
  • päihteettömyys
  • elämänhallinta ja
  • mielenterveys


Keräyskumppaneitamme ovat Tukikummit-säätiö (syrjäytymisen ehkäiseminen), Ehyt ry (päihteiden vastainen työ). Partiolaisten kansalaiskasvatusohjelma, Aseman Lapset ry:n Walkers-kahvila- ja bussitoiminta sekä Näkövammaisten liiton nuorten opintotoiminta (elämänhallinnan tukeminen).

Mielenterveystyötä tuemme Lasten ja nuorten säätiön Myrsky-taideterapiahankkeessa sekä Yeesi ry:n voimavaralähtöisessä nuorten harrastustoiminnassa.

Tekoja nuorten hyväksi teemme myös Suomen lionsklubien omassa ”Elämisen taitoja nuorille, Lions Quest” -ohjelmassa ja nuorten turvalliseen internetin käyttöön ohjaavassa ”Vastuu on meidän” opastustyössä.

25 prosenttia keräyksen tuotosta lionsklubit jakavat nuorisotyöhön paikallisesti.

Vuonna 2017 sekä itsenäinen Suomi että kansainvälinen Lions-järjestö täyttävät 100 vuotta
Keräyskampanjallaan Suomen lionsklubit haluavat antaa lahjan 100-vuotiaalle itsenäiselle Suomelle ja kunnioittaa samalla maailman suurimman palveluklubijärjestön, Lions Clubs Internationalin satavuotisjuhlaa.
Punainen Sulka-keräys on osa itsenäisyyden juhlavuoden Suomi 100 – ohjelmaa.
Varainkeräyskampanjan suojelija on Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö.

http://www.punainensulka.fi

Punainen sulka on Suomen lionsklubien rekisteröity tavaramerkki
Punainen Sulka on Suomen lionsklubien hyväntekeväisyyskeräysten rekisteröity tavaramerkki, jota ne ovat käyttäneet valtakunnallisissa keräyskampanjoissaan vuodesta 1972 alkaen. Tunnus on tiettävästi kotoisin Japanista, jossa sitä on käytetty vapaaehtoisen auttamisen vertauskuvana. Suomeen symboli tuli Ruotsin kautta, jossa lionsklubit käyttivät sitä ensimmäisen kerran vuonna 1965, ja jolla kerättiin 13 milj. skr. asuntojen saamiseksi vammaisille. Sittemmin sitä ovat hyväntekeväisyyskeräyksissään käyttäneet kaikkien Pohjoismaiden lionsklubit.

Suomen lionsklubit ovat Punainen Sulka- ja muissa keräyksissään lahjoittaneet nykyrahassa yli 46 miljoonaa euroa kotimaamme ja maailman apua tarvitsevien auttamiseen.

Suomen lionsklubien Punainen Sulka -keräykset

Keräysvuosi Keräyskohde Tulos nykyrahassa (miljoonaa euroa)
1972 Syöpätaudit 6,6
1975 Sydäntaudit 8,5
1984 Sotaveteraanit 9,2
1990 Vammaiset ihmiset 6,3
1999 Ikäihmiset 7,1
2006 Lapset ja nuoriso 4,5



Lions-järjestöllä on esimerkillinen keräysmoraali

Lions-järjestön varainkeruu perustuu lionien omaan, vapaaehtoiseen työhön. Järjestön hallintokulut rahoitetaan sen jäsenten maksamilla jäsenmaksuilla. Lions-järjestö tai sen jäsenet eivät saa keräyksestä mitään palkkioita. Olemmekin ylpeitä siitä, että keräystemme tuotot menevät kokonaan etukäteen ilmoittamiimme avustuskohteisiin.

Vuonna 2007 haastatellut (Financial Times) 445 yritystä valitsivat Lions-järjestön parhaaksi yhteistyökumppanikseen. Se oli luotettavin (täysin pistein), osasi soveltaa projektejaan paikallisissa olosuhteissa, ymmärsi tukijoidensa tarpeet ja onnistui myös viestinnässä.

Vuonna 2015 amerikkalainen hyväntekeväisyysjärjestöjä arvioiva tutkimuslaitos ”Charity Navigator” antoi neljäntenä vuotena peräkkäin täyden 4 tähden arvion Lions-järjestöstä. Arvioon vaikuttavat ”hyvä hallinto ja parhaat käytännöt, jolla minimoidaan mahdollisuus epäeettisiin aktiviteetteihin sekä taloudellisesti vastuuntuntoinen järjestön päämäärien toteuttaminen”.

Vain kahdeksan prosenttia järjestöistä saavuttaa maksimipisteet neljänä perättäisenä vuonna.

Ahvenanmaan lions-klubit tiennäyttäjinä varainkeräyksissä

LC Brändö-Kumlinge Ahvenanmaalta on jälleen ottanut kärkipaikan Manner-Suomen ja Ahvenanmaan Punainen Sulka – keräyskampanjassa. Klubi on ”kolmen sulan” malliklubi ja on sitoutunut keräämään laskennallisen keräystavoitteensa 2,5-kertaisena.

LC Brändö-Kumlinge ei ole ensimmäistä kertaa kärkipaikalla. Ensimmäisessä Pohjoismaiden lionsklubien yhteisessä varainkeräyskampanjassa, Pohjolan Punaisessa Sulassa klubi ylitti tavoitteensa 4,7-kertaisesti ja keräsi lähes 93 000 markkaa. Lähes samaan ylsi LC Åland/Freja yli kolminkertaisella keräystuloksellaan.

Omaa paikallisyhteisöä tukeva Lions-toiminta sopii hyvin Ahvenanmaalle, jossa kaikki viisi klubia ovat vahvoja. Klubit ovat esimerkkinä koko Suomen Lions-järjestölle.

 

Lisätietoja Punainen Sulka -kampanjasta 2017

Punainen Sulka -kampanjan viestintävastaava

Harri Ala-Kulju
Past International Director
+358 50 64684
harri.alakulju@lions.fi

Punainen Sulka -kampanjan logot voi ladata osoitteesta www.lions.fi/media




Lions Clubs International on maailman suurin palveluklubien järjestö. Siihen kuuluu lähes 1,4 miljoonaa jäsentä 210 maassa ja yli 46000 Lions-klubissa. Lionit tekevät vuodessa 100 000 000 työtuntia vapaaehtoistyötä ja jakavat avustuksina 1000 000 000 USD koko maailmassa. Suomessa on 930 Lions-klubia, joissa on jäseninä lähes 25 000 naista ja miestä. He auttavat kotiseutuaan, kotimaataan ja maailmaa noin 5 miljoonan euron arvosta vuodessa.
Lionismin tavoitteena on kasvattaa suvaitsevaisuuteen ja kansainväliseen yhteisymmärrykseen, yhdistää lioneita ja klubeja ystävyyteen ja toimintaan kotiseudun, kotimaan ja koko kansainvälisen yhteisön hyväksi. Lionsjärjestön erityiskohteena on Helen Kellerin kannustamana näönsuojelu. Leijonien näönsuojeluaktiviteeteissa on mm. syntynyt valkoinen keppi.

Liitetiedostot

Lions-klubit  palvelevat

Lions-järjestön jäsenet tekevät vapaaehtoistyötä yhtä hyvin lasten ja nuorten terveen elämän ja kehityksen turvaamiseksi kuin ikääntyneiden, perheiden, vammaisten ja muiden apua tarvitsevien tukemiseksi.

Lions-järjestön motto on: Me palvelemme. Palvelu tapahtuu paikallisten Lions-klubien kautta. Jäseniä järjestössä on lähes 1,4 miljoonaa 208 maassa. Suomessa jäseniä on noin 25.000. Naisia heistä on runsaat 4.000 eli 16%.

Lions-klubien tärkein kiinnostuksen kohde on oma lähialue ja asuinympäristö. Palvelun kohteina ovat mm. koulut ja päiväkodit, kunnalliset ja yksityiset vanhainkodit ja palvelutalot, vammaiset ja näkövammaiset ja lasten liikuntaharrastukset.

Paikallisen auttamisen lisäksi klubit osallistuvat myös kansallisiin ja kansainvälisiin hankkeisiin, mm. suurkatastrofikeräyksiin.

Lionsjärjestö ei pyri korvaamaan yhteiskunnan peruspalveluja, vaan vapaaehtoistyöllä annetaan apua kohteisiin, jotka jäävät hoitamatta julkisin varoin. Tämä apu voi olla pienille ryhmille tai yksittäisille ihmisille hyvinkin merkittävää.

Myös lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn on kehitetty useita eri palveluja, joita klubit toteuttavat kotiseuduillaan yhteistyössä eri oppilaitosten kanssa.

Palvelun lisäksi klubit auttavat myös taloudellisesti. Varat kerätään avustuskohteisiin järjestämällä erilaisia tapahtumia ja tempauksia. Keräysten tuotto menee lyhentämättömänä avustuskohteisiin. Vuonna 2007 Financial Timesin tekemän tutkimuksen mukaan Lions Clubs International Federation (LCIF) arvioitiin maailman luotettavimmaksi vapaaehtoisjärjestöksi.

Lisätietoja Suomen Lions-liitosta:

Maarit Kuikka

Pääsihteeri

Suomen Lions-liitto ry

maarit.kuikka@lions.fi

(09) 565 59510

040 580 2494

www.lions.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs