Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Avustukset ja vapaaehtoistyö » Porvooseen perustettiin meripartiolippukunta Porvoon Pooki

Uudenmaan Partiopiiri ry

Porvooseen perustettiin meripartiolippukunta Porvoon Pooki

Tiedote.
Julkaistu: 14.06.2016 klo 14:47
Julkaisija: Uudenmaan Partiopiiri ry

Maanantaina 13.6. Porvooseen perustettiin uusi suomenkielinen meripartiolippukunta, Meripartio Porvoon Pooki. Lippukunta perustettiin yhteistyössä Porvoon Kipparien kanssa, niin että kipparit toimivat lippukunnan taustayhteisönä tarjoten toiminnalle tilan, kalustoa ja muuta tukea meripartiotoimintaan.

Meripartio Porvoon Pookin lippukunnanjohtajaksi valittiin Päivi Laine ja hallitukseen Päivin lisäksi Jenni Granroth, Marita Helenius, Petra Pettersson ja Elli Piirainen. Porvoon Kipparien edustajana hallituksessa on Hanna Uuksulainen varahenkilönään Matti Luoma.

”Minulla on partiotaustaa nuoruudestani ja halusin mahdollistaa hyvän harrastuksen lapsille ja nuorille. Myös veneily kiinnostaa kovasti, joten meripartio oli luonnollinen valinta omalle toiminnalle”, tuore lippukunnanjohtaja Päivi Laine kertoo.

Lippukunnan toiminta käynnistetään syksyllä sudenpentujen (7-9-vuotiaat), seikkailijoiden (10-12-vuotiaat) ja mahdollisesti myös tarpojien (12-15-vuotiaat) voimin. ”Partio on erinomainen harrastus koko perheelle – mielekästä tekemistä on sekä lapsille, nuorille että aikuisille. Nyt onkin hyvä aika aloittaa perheen yhteinen harrastus”, Päivi Laine iloitsee.

Viikkotoimintaa järjestetään Porvoon kipparisatamassa ja parhaillaan on talviajaksi haussa myös jokin muu kokoontumispaikka läheltä satamaa.

Eniten ääniä saaneen Meripartio Porvoon Pookin lisäksi perustamiskokouksessa lippukunnan nimeksi oli ehdolla mm. Porvoon Partiokipparit, Porvoon Ankkuripartio ja Porvoon Merenkävijät. Pooki on epävirallinen nimitys tunnusmajakalle, joka on valaisematon majakanomainen rakenne.

Lippukunnan aloitus- ja ilmoittautumistilaisuus järjestetään elokuussa. Tarkemmasta päivästä tiedotetaan lippukunnan Facebook-sivulla. Edelleen myös kaikki meripartiosta kiinnostuneet aikuiset toivotaan mukaan, jotta mahdollisimman moni lapsi ja nuori pääsisi aloittamaan uuden harrastuksen. ”Tarkoitus on järjestää toiminta niin, ettei yhdenkään aikuisen osuus kasva liian työlääksi. Mitä enemmän porukkaa on mukana, sen parempaa ja mukavampaa toiminnasta tulee. Partio- tai meripartiotaustaa ei tarvita vaan mukaan voi tulla kuka tahansa toiminnasta kiinnostunut ja innostunut.  Siispä tervetuloa Meripartio Porvoon Pookiin!” Laine kannustaa.

Uutta toimintaa on suunniteltu ja esitelty lähes puoli vuotta ennen lippukunnan perustamista. ”Porvoon Kipparit ehdottivat partiolaisille yhteistyötä ja lähdimme siihen innostuneesti mukaan, sillä Porvoossa ei tällä hetkellä ole suomenkielistä meripartiotoimintaa”, Uudenmaan Partiopiirin aluekoordinaattori Petra Valkonen kertoo. Kiinnostusta oli lopulta niin paljon, että oli järkevää perustaa meripartiolle oma yhdistys eli lippukunta. ”Nyt Porvoossa toimii Pookin lisäksi kolme suomenkielistä partiolippukuntaa: Porvoon Metsänkävijät, Porvoon Polunlöytäjät ja Tolkkisten Eräketut. Jokaiseen otetaan mielellään uusia jäseniä, etenkin jos toimintaan löytyy samalla uusia aikuisia”, Valkonen kertoo. 

 

Lisätietoja: Päivi Laine, porvoonpooki@gmail.com

Lisätietoja meripartiosta: http://toiminta.partio.fi/ohjelman-tuki/meripartio

Meripartio Porvoon Pookin Facebook-sivu: https://www.facebook.com/Meripartio-Porvoon-Pooki-590507421124589/

 

Kuvassa (vas.) lippukunnan perustajat: Matti Luoma, Tuomo Saari, Elli Piirainen, Päivi Laine, Marita Helenius ja Jenni Granroth. Kuvan otti Petra Valkonen.

 

Liitetiedostot

Uudenmaan Partiopiiri on 63 paikallisen partiolippukunnan yhteinen piirijärjestö. Piiri tukee ja palvelee toiminta-alueensa lippukuntia, joita on kauniissa kaaressa pääkaupunkiseudun ympärillä Hangosta Hyvinkään ja Mäntsälän kautta Virolahdelle. Piiri tukee lippukuntien partiotoimintaa sen kaikilla osa-alueilla, järjestää ohjelma- ja koulutustapahtumia sekä koordinoi lippukuntien lähitukea,  aluetyötä. 

Partio on täynnä ystävyyttä, naurua ja unohtumattomia elämyksiä. Partio on kaikille avoin harrastus, joka vaalii vastuuntuntoisuutta, ympäristön ja toisten ihmisten huomioimista sekä johtajuustaitoja. Lähde mukaan seikkailuun osoitteessa partio.fi/liity

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs