Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Avustukset ja vapaaehtoistyö » Pongaa Nenäsohva ja osallistu Nenäpäivä-tempauksiin

Suomen Lähetysseura

Pongaa Nenäsohva ja osallistu Nenäpäivä-tempauksiin

Tiedote.
Julkaistu: 04.11.2015 klo 10:13
Julkaisija: Suomen Lähetysseura

Nenäkampanjan vauhti kiihtyy kiihtymistään huipentuen ensi perjantai-illan suureen Nenäpäivä-show’hun Yle TV2:lla. Nenäpäivän merkeissä kampanjoidaan pitkin viikkoa myös ympäri Suomen, kun hyväntekijät Inarista Helsinkiin laittavat Nenänsä peliin kehitysmaiden lasten hyväksi. Nenäpäivän paikallistapahtumien keskiössä ovat tänä vuonna punaiset Nenäsohvat.

Nenäjoukot Kampin ostoskeskuksessa 5.-6.11.

Helsingissä Nenäsohvalle voi istahtaa Kampin ostoskeskuksessa torstaina klo 10–18 ja perjantaina klo 8-18. Ensimmäisen kerroksen keskusympyrän läheisyydestä löytyvällä Nenäsohvalla voi ottaa selfieitä ja tägata ne someen sekä osallistua arvontaan. Samalla voi myös tipauttaa kolikon lippaaseen kehitysmaiden lasten hyväksi.

Perjantaina paikalla on myös Radio X3M tekemässä omaa Nenäshow’taan, johon kuuluu muun muassa tanssimaraton.

Nenäpäivä-keräyksen varoilla yhdeksän järjestöä tekee pitkäjänteisesti työtä kehitysmaissa lasten koulutuksen, terveyden, turvan ja ravinnon saannin edistämiseksi. Työllä saadaan aikaan kestäviä tuloksia, joista hyötyvät lasten perheiden lisäksi ympäröivät yhteisöt. Nenäpäivä-järjestöt ovat Suomen Lähetysseura, Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen UNICEF, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi Säätiö, Fida International,  SASK ja Solidaarisuus. Yleisradio tukee Nenäpäivää ohjelmatoiminnallaan. www.nenapaiva.fi

Liitetiedostot

Suomen Lähetysseura on vuonna 1859 perustettu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestö, joka toimii 30 maassa yhteistyössä paikallisten kirkkojen ja järjestöjen kanssa. Lähetysseura on myös ulkoasiainministeriön kumppanuusjärjestö ja yksi Suomen suurimpia kehitysyhteistyöjärjestöjä. www.suomenlahetysseura.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs