Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Avustukset ja vapaaehtoistyö » Nenäpäivän tuotto Sierra Leonen pitoemännille ja Haitin koululaisille

Kirkon Ulkomaanapu

Nenäpäivän tuotto Sierra Leonen pitoemännille ja Haitin koululaisille

Tiedote.
Julkaistu: 18.03.2014 klo 16:00
Julkaisija: Kirkon Ulkomaanapu

Ylen Hyvä Säätiön Nenäpäivä-kampanja keräsi vuonna 2013 yli kolme miljoonaa euroa kehitysmaiden lasten hyväksi. Ennätyksellinen keräystulos kasvoi vuodesta 2012 lähes miljoona euroa. Kirkon Ulkomaanavun osuus tuotosta on yli 270 000 euroa.

Nenäpäivän keräystulos oli 3,16 miljoonaa euroa. Rahalla tuetaan yhdeksän suomalaisen kehitysyhteistyöjärjestön työtä Afrikassa, Aasiassa sekä Väli- ja Keski-Amerikassa.

Kampanja muistuttaa suomalaisia vuosittain siitä, että jokaisella lapsella on oikeus ihmisarvoiseen elämään. Keräykseen osallistui ennätysmäärä yksittäisiä kansalaisia, yhteisöjä, yrityksiä ja kaveriporukoita ympäri Suomen. Yleisradio tukee kampanjaa omalla ohjelmatoiminnallaan.

Erilaisten tiimien ponnistuksilla seitsemännen Nenäpäivä-kampanjan keräystavoite oli ylittää 2,5 miljoonaa euroa. Tavoite siis ylitettiin kirkkaasti.

Ulkomaanavun potti lasten ja nuorten koulutukseen

Kirkon Ulkomaanapu käyttää osuutensa keräystuotosta lasten ja nuorten kouluttamiseen Haitissa sekä Sierra Leonessa.

Haitissa Ulkomaanapu kehittää kouluja tukemalla muun muassa koulukomiteoiden toimintaa. Koulukomiteoihin osallistuvat myös lasten vanhemmat. Kouluissa tehdään katastrofisuunnitelmat. Lisäksi komitea ylläpitää ja kehittää koulujen toimintaa sekä lisää opettajien, vanhempien sekä yhteisön tietoutta lasten oikeuksista ja lastensuojelusta.

Sierra Leonessa Nenäpäivä-keräyksen varat käytetään 100 ammattiopiskelijan perusopetukseen sekä noin 100 opiskelijan jatkokoulutukseen.

Bon kaupungin koulutuskeskuksesta valmistuu yhdeksän kuukauden pituisen kurssin jälkeen muurareita, puuseppiä, pitoemäntiä, kampaajia sekä kankaan kudonnan ja värjäyksen ammattilaisia. Lisäksi jatkokoulutusta annetaan rakentamisessa, huonekalujen valmistamisessa, hitsauksessa, ompelussa, ruoka- ja ravitsemusalalla sekä kosmetologiassa.

Lisätietoja:
Eeva Suhonen, tiedottaja, puh: 0400 103 286

Kirkon Ulkomaanapu on Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö ja toiseksi suurin katastrofiavun antaja. Se kuuluu kirkollisten avustusjärjestöjen kansainväliseen kattojärjestöön ACT-allianssiin.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs