Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Pääuutinen » Ericsson: TV:tä katsotaan yhä enemmän mobiilisti ja kodin ulkopuolella

Ericsson

Ericsson: TV:tä katsotaan yhä enemmän mobiilisti ja kodin ulkopuolella

Tiedote.
Julkaistu: 15.10.2012 klo 09:00
Julkaisija: Ericsson

Ericssonin vuosittaisen TV And Video -kuluttajatrenditutkimuksen uusimman raportin mukaan yhä useampi katsoo televisiota älypuhelimen tai kannettavan tietokoneen välityksellä. Tuoreimman tutkimuksen mukaan jopa 67 prosenttia kuluttajista käytti mobiililaitteita television katseluun.

Television katselu mobiililaitteiden avulla on kasvava trendi. Samaan kehitykseen liittyy myös se, että television katselu kodin ulkopuolella on kasvanut yhdessä vuodessa viidestä prosentista 50 prosenttiin.

“Laajakaistayhteyksien ansiosta televisiota voidaan katsoa missä tahansa ja milloin tahansa. Ihmiset ovat yhä halukkaampia täyttämään odotteluun ja matkustamiseen kuluvan ajan katsomalla muun muassa televisiota”, kertoo televisio- ja medialiiketoiminnan johtaja Joachim Bergman Suomen Ericssonilta.

Kodeissa oli aiemmin muutama televisio, joiden ympärille katselu keskittyi. Nykyään pidetään usein yhtä isoa televisiota, ja lisäksi ohjelmia katsotaan erilaisista mobiililaitteista.

“Erityisesti tablet-laitteista on tullut suosittuja televisio- ja videosisällön katsomisessa huolimatta siitä, että teknologia on varsin uutta”, Bergman sanoo.

Erilaisten mobiililaitteiden kuten älypuhelinten ja tablet-laitteiden yleistyminen on synnyttänyt ilmiön, jota kutsutaan sosiaaliseksi televisionkatseluksi. Se tarkoittaa, että televisiota katseltaessa osallistutaan yhtä aikaa keskusteluihin sosiaalisessa mediassa.

Mobiilia television katsomista rajoittavat:

  • Huonot yhteydet
  • Rajallinen akunkesto
  • Rajoitetut datapaketit
  • Sisällöt, jotka eivät ole käytettävissä julkisissa verkoissa
  • Liian pieni näytön koko
  • Kuluttajien toive rentoutua televisiota katsellessaan, mikä onnistuu parhaiten kotona.

Ericsson ConsumerLab toteutti tutkimuksen Brasiliassa, Chilessä, Espanjassa, Etelä-Koreassa, Iso-Britanniassa, Italiassa, Kiinassa, Meksikossa, Ruotsissa, Saksassa, Taiwanissa ja Yhdysvalloissa. Tutkimukseen haastateltiin noin 12 000 ihmistä.

Ericssonin TV And Video Consumer Insight 2012 -raportti on ladattavissa osoitteesta: http://www.ericsson.com/res/docs/2012/consumerlab/tv_video_consumerlab_report.pdf

 

Lisätietoja:


Joachim Bergman
Televisio- ja medialiiketoiminnan johtaja, Pohjois-Eurooppa ja Keski-Aasia
Ericsson
Puh. 09 299 2074 / 044 299 2074
joachim.bergman@ericsson.com

 


Liitetiedostot

Ericsson

Ericsson on maailman johtava viestintäteknologian ja -palveluiden toimittaja. Reaaliaikaiset ja tehokkaat ratkaisumme mahdollistavat verkottuneen yhteiskunnan, joka tuo mukanaan meille kaikille edellytykset opiskella, tehdä töitä ja elää elämäämme vapaammin, kestävän kehityksen yhteiskunnissa maailman ympäri.

Tarjoamme informaatio- ja viestintäteknologian palveluita, ohjelmistoja ja infrastruktuuria teleoperaattoreille ja muille toimialoille. Nykyään 40 prosenttia maailman mobiililiikenteestä kulkee Ericssonin verkkojen kautta, ja asiakkaidemme verkot, joita tuemme, palvelevat noin kahta miljardia palvelunsaajaa.

Toimimme 180 maassa ja työllistämme yli 100 000 työntekijää. Vuonna 1876 perustetun yrityksen pääkonttori on Tukholmassa Ruotsissa. Vuonna 2011 konsernin liikevaihto oli 35,0 miljardia Yhdysvaltain dollaria (226,9 miljardia Ruotsin kruunua). Ericsson on listattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä ja NASDAQ-pörssissä New Yorkissa.

www.ericsson.com
www.twitter.com/ericssonpress
www.facebook.com/technologyforgood
www.youtube.com/ericssonpress


Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs