Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Metalliteollisuus » Luonnon tuhoaminen saatava loppumaan Talvivaaran ympäristössä

Suomen luonnonsuojeluliitto

Luonnon tuhoaminen saatava loppumaan Talvivaaran ympäristössä

Tiedote.
Julkaistu: 11.11.2012 klo 10:57
Julkaisija: Suomen luonnonsuojeluliitto

Suomen luonnonsuojeluliitto hämmästelee valtiovallan suhtautumista Talvivaaraa ympäröivän vesistön ja luonnon pilaamiseen. Monet alueen järvistä on pilattu pitkäksi aikaa kun niihin on valunut jo viikon ajan kymmeniä tuhansia kuutioita raskasmetallien saastuttamaa vettä.

Vielä viikko sitten EK:n toimitusjohtajaksi siirtynyt elinkeinoministeri Jyri Häkämies kehui kaivosteollisuuden taloushyötyjä viisinkertaisiksi sen aiheuttamiin ympäristöhaittoihin verrattuna. Häkämiehen lausunnon taustalla oli Pellervon taloustutkimuksen (PTT) 29.10. julkaisema selonteko.

PTT:n tutkimuksessa ei otettu huomioon lainkaan Talvivaarankaan esiin tuomia haittoja esimerkiksi vesistöille, kiinteistöjen arvolle ja matkailulle.

”PTT:n tutkimus ja Häkämiehen lausunto tuntuvat kuluneen viikon tapahtumien valossa lähinnä irvokkaalta vitsiltä. Valitettavasti ne kuvaavat osuvasti monen poliitikon ja kaivosteollisuuden asenteita. Toivottavasti Häkämiehen seuraajaksi valittu ministeri Jan Vapaavuori on ympäristöasioista paremmin kartalla”, sanoo toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen Suomen luonnonsuojeluliitosta.

Monet Luonnonsuojeluliiton suositukset on alun epäröinnin jälkeen otettu käyttöön Talvivaaran suuronnettomuuden hoidossa. Puolustusvoimat ja pelastuslaitos on kutsuttu apuun jätevesivuodon pysäyttämiseksi. Valtioneuvoston valmiuspäälliköt kokoontuivat puolestaan lauantaina, ja valtioneuvosto on nyt valmis antamaan tarvittavaa tukea Talvivaaran ympäristökriisin ratkaisemiseksi.

”Suomen tiettävästi kautta aikojen suurimmalle uraanipäästölle ei ole myöskään minkäänlaista ympäristölupaa”, muistuttaa Kainuun luonnonsuojelupiirin toiminnanjohtaja Janne Kumpulainen.

Luonnonsuojeluliiton kenttäorganisaatio jatkaa tapahtumien seurantaa maastossa ja raportoi tilanteen kehittymisestä tietoja kaunistelematta. SLL:n Kainuun luonnonsuojelupiirin toiminnanjohtaja Janne Kumpulainen ja Sotkamon Luonto ry:nvarapuheenjohtaja Antti Lankinen ovat tiedotusvälineiden käytettävissä onnettomuuden torjuntaa koskevissa kysymyksissä.

 

Lisätietoja:

- Eero Yrjö-Koskinen, toiminnanjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh: 050-347 8778

- Janne Kumpulainen, toiminnanjohtaja, SLL:n Kainuun luonnonsuojelupiiri, puh: 050-448 4710, jku@sll.fi

- Antti Lankinen, varapuheenjohtaja, Sotkamon Luonto ry (SLL:n paikallisyhdistys), puh: 040-594 5622

__
Matti Nieminen
viestintäpäällikkö, Suomen luonnonsuojeluliitto
puh: 050-564 2283, matti.nieminen(at)sll.fi, www.sll.fi

 

Suomen luonnonsuojeluliitto on maamme suurin ympäristöjärjestö.


Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs