Mielipidetutkimusten mukaan suomalaiset arvostavat vankasti tiedettä. ”Tämän päivän julkista keskustelua seuratessa tästä ei tosin aina voi vakuuttua”, sanoo tieteen julkisuutta tutkinut professori Esa Väliverronen Helsingin yliopistosta. Hän on kirjoittanut aiheesta kirjan Julkinen tiede.
”Tieteellisiä asiantuntijoita haastetaan yhä herkemmin esimerkiksi ruokaan ja terveyteen liittyvissä asioissa. Ministerit vitsailevat professorien kesälomista ja kaikenmaailman dosenteista samaan aikaan kuin leikkaavat rankalla kädellä yliopistojen ja tutkimuslaitosten menoja. Suurien yhteiskunnallisten uudistusten valmistelussa tutkimustieto tuntuu joskus olevan vain yksi mielipide muiden joukossa.”
Väliverrosen mukaan tieteen tekijöiden ei kuitenkaan kannata loukkaantua ja käpertyä itseensä. On luonnollista, että myös tiedettä kuten kaikkia muitakin yhteiskunnan instituutioita haastetaan tänä päivänä. Kaikkea tieteen kritiikkiä ei kannata leimata tieteenvastaisuudeksi.
Myös yliopistoilla ja muilla tieteen organisaatioilla on paljon opittava avoimuudessa ja viestinnässä. Perinteinen holhoava ja yksisuuntainen tiedevalistus ei enää toimi. Tutkijoiden on antauduttava keskusteluun ja vuoropuheluun erilaisten tieteestä kiinnostuneiden yleisöjen kanssa.
”Historia osoittaa, että tiede on aina aikansa yhteiskunnan ja kulttuurin tuote, niin hyvässä kuin pahassa. Eivätkä tutkijat aina ymmärrä tekemistensä seurauksia. Tiede on liian tärkeä asia jätettäväksi pelkästään tutkijoille”, Väliverronen kiteyttää.
Tieteen historia on julkisuuden historiaa
Tieteellä on kunniakkaat perinteet avoimuuden ja julkisuuden vaalimisessa. Ilman niitä tieteelliset oivallukset ja teoriat eivät leviä eikä niitä voi kriittisesti testata.
Tieteen historia onkin paljolti myös tieteen julkisuuden historiaa. Juuri tieteellisten teorioiden julkinen testaaminen aloitti modernin aikakauden. Alan pioneeri oli kemian kehittäjänä tunnettu Robert Boyle. ”Tieteelliset faktat piti alistaa julkiseen tarkastukseen”, sanoo Väliverronen .
Mutta miksi alun perin tieteenharjoittajat kiinnostuivat yleisöstä? He kaipasivat tieteen yhteiskunnallisen merkityksen tunnistamista ja tunnustamista.
He halusivat kansalaisten ymmärtävän, että systemaattinen tieteenharjoitus oli ”ihanteellista, kunnioitettavaa toimintaa, ja sen tuotteet harmittomia tai peräti hyödyllisiä”, Väliverronen lainaa amerikkalaista tieteentutkijaa Steven Shapinia.
Kaikki pyrkivät huipulle
Nykyään tiedettä perustellaan paljon erilaisilla käytännön hyödyillä, varsinkin lupauksilla siitä, miten tutkimus on tärkein taloudellisen kasvun tärkein moottori. Yliopistot ja laitokset perustelevat tehokkuuttaan vetoamalla menestykseen erilaisissa rankingeissa. Rankingien yleistyminen ja painoarvon kasvu on lisännyt ”huippuuden” retoriikkaa yliopistoissa.
Lähes kaikki yliopistot – jotka eivät vielä ole huipulla – kertovat pyrkivänsä sinne. Ne kertovat tavoitteekseen menestyä paremmin erilaisissa rankingeissa sekä tutkimuksen ja koulutuksen arvioinneissa.
Menestyksen avulla ne haluavat houkutella parhaita opiskelijoita sekä lisää tukea yrityksiltä ja lahjoittajilta tilanteessa, jossa julkinen rahoitus ei enää riitä kattamaan yliopiston ja tutkimuksen menoja.
Yliopistot eivät ole yrityksiä
”Tutkimustieto on kollektiivista, kaikkien yhteistä omaisuutta. Tutkija ei keksi tieteellisten ongelmien ratkaisuja omasta päästään, vaan rakentaa työnsä aiemmin julkaistun tutkimuksen pohjalle.”
Tieteen takana vaikuttavat tiedenormit, jotka korostavat tieteen luonnetta julkisena toimintana ja sen tuloksia kaikkien yhteisenä omaisuutena.
”Yliopistot eivät ole vain tietoa ja tutkintoja tuottavia laitoksia, vaan julkisia instituutioita, jotka tuottavat yhteistä hyvää”, Väliverronen muistuttaa.
Tätä tavoitetta uhkaa yliopistojen muuttuminen yritysmäisesti toimiviksi organisaatioksi, jotka kilpailevat kuvitteellisilla ”huippuuden” markkinoilla. Samalla tieteen organisaatioita rasittavat menneisyydestä juontuvat salailukäytännöt, mikä näkyy esimerkiksi suhtautumisessa vilppiepäilyihin.
Yritysmäisesti toimivissa yliopistoissa kollegiaaliset perinteet on korvattu johtajavaltaisella, hierarkkisessa organisaatioilla. Tämä oli yksi keskeinen piirre myös Suomessa 2010 voimaan tulleessa yliopistolaissa. Äsken joukko tähän kehitykseen kyllästyneitä Helsingin yliopiston professoreja käynnisti toiminnan lain muuttamiseksi.
Yritysmäisten piirteiden tulo yliopistoon ja muihin tutkimusorganisaatioihin vaikuttaa myös käsityksiin tieteen julkisuudesta. Esimerkiksi Suomessa vuonna 2010 Teknologian tutkimuskeskus VTT kielsi tutkijoitaan esiintymästä julkisuudessa tavalla, joka on ristiriidassa organisaation virallisen linjan kanssa.
”Tutkijoilla on kuitenkin oikeus – ajoittain jopa velvollisuus – osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Jos tutkijat loukkaantuvat ja vetäytyvät keskustelusta silloin kuin heitä arvostellaan, muut ottavat keskustelun haltuunsa. Tutkijat ja toimittajat voisivat tehdä paljon nykyistä enemmän yhteistyöstä tutkimukseen ja faktoihin pohjautuvan keskustelun edistämisessä.
Helsingin yliopiston viestinnän professorinEsa Väliverrosen uutuusteos Julkinen tiede julkaistaan tänään 6.4. klo 15–17 Helsingin yliopiston Tiedekulma Aleksissa (Aleksanterinkatu 7).
Tilaisuudessa tiedeviestinnän uusista tuulista keskustelevat kirjan tekijän kanssa toimittaja Anna-Stina Nykänen (HS) ja viestintäpäällikkö Kirsti Sintonen (Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto).
Lämpimästi tervetuloa!
Suoraa lähetystä tilaisuudesta voi katsoa osoitteessa https://www.helsinki.fi/tiedekulma-live
Kustannusosakeyhtiö Vastapaino
Yliopistonkatu 60 A , 33100 Tampere
puh. 03 3141 3501
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1