Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Logistiikka ja liikenne » Liikennevakuutuksen vaihto helpottui

Trafi

Liikennevakuutuksen vaihto helpottui

Tiedote.
Julkaistu: 13.06.2012 klo 10:08
Julkaisija: Trafi

Ajoneuvon liikennevakuutusyhtiön vaihto on nyt sujuvaa eikä siitä peritä enää erillistä rekisteri-ilmoitusmaksua. Uusi vakuutusyhtiö ilmoittaa liikennevakuutuksen tiedoissa tapahtuneet muutokset sähköisesti Liikenteen turvallisuusvirasto Trafille ilman asiakkaalle koituvaa vaivaa. Useimmissa vakuutusyhtiöissä koko tapahtuman voi hoitaa myös verkossa.   

Vakuutusyhtiön vaihtoja tehdään nykyään noin 300 000 vuodessa. Asiakkaalta ei enää peritä erillistä 11,20 euron rekisteri-ilmoitusmaksua vakuutustietojen muutosten ilmoittamisesta. Uudistuksen tuoma kokonaissäästö kansalaisille on vuositasolla yli 3 miljoonaa euroa laskettuna vakuutusyhtiöiden vaihdosten nykyisillä määrillä.

- Uudella palvelulla on todella merkittävä ajansäästön vaikutus asiakkaiden arjessa. Seuraavaksi vakuutusyhtiöt ja Trafi voivat jatkaa muiden rekisteröintipalveluiden kehittämistä nykyistä sujuvammiksi, sanoo johtaja Janne Jumppanen Liikennevakuutuskeskuksesta.

Palvelu otettiin käyttöön onnistuneesti

- Uusi toimintamalli on nyt käytössä ja uskoisin että se on otettu yhtä positiivisesti sekä vastaan kansalaisten keskuudessa että vakuutusyhtiöissä. Liikennevakuutustietojen muutos on toukokuun lopusta asti hoitunut kokonaisuudessaan vakuutusyhtiössä, mistä tieto vakuutusyhtiön tai vakuutuksenottajan muutoksesta välittyy vakuutusyhtiöstä suoraan ajoneuvoliikennerekisteriin, kertoo Trafin liikennevälinerekisterit-yksikön yksikönpäällikkö Toni Pallaspuro.

Uudistus on myös ympäristöystävällinen, sillä vakuutusyhtiön muutoksen takia ei enää tulosteta uutta rekisteröintitodistusta. Tieto uudesta vakuutusyhtiöstä tulee rekisteröintitodistuksen tekniselle osalle, kun  tekninen osa tulostetaan seuraavan kerran, esim. määräaikaiskatsastuksen yhteydessä.

Nykyinen rekisteröintodistuksen tekninen osa on voimassa, vaikka siinä oleva vakuutusyhtiötieto ei olisikaan enää ajantasalla. Poliisi ja muut valvovat viranomaiset pystyvät tarkistamaan ajoneuvon voimassa olevan vakuutusyhtiön suoraan Trafin ajoneuvoliikennerekisteristä ja kansalaiset Trafin tietopalvelun kautta (www.trafi.fi/palvelut/rekisteritietopalvelut/ajoneuvotiedot)

Jos vakuutustietojen kanssa samanaikaisesti muuttuu myös muita rekisteritietoja esimerkiksi omistajan tai haltijan vaihdoksessa, pitää maksullinen rekisteri-ilmoitus tehdä edelleenkin katsastustoimipaikalla tai vakuutusyhtiön konttorilla rekisteröintitodistuksella.  

Järjestelmähanke valmistui aikataulussa

- Puolitoistavuotta kestänyt vakuutusyhtiöiden vaihtoihin suunnattu järjestelmähanke valmistui suunnitellusti aikataulussa. Sen kustannukset Trafille olivat 250 000 euroa. Budjetti alittui 50 000 eurolla. 3 miljoonaa ajoneuvojen rekisteröintitoimepidettä vuodessa tarjoaa erinomaisen pohjan innovaatioille ja palveluidemme kehitykselle. Jatkossakin teemme kehitystä tiiviisti yhteistyössä kumppaniemme kanssa tarjotaksemme rekisteröintiin liittyviä palveluita yhden luukun periaatteella, kertoo Pallaspuro.

Uusi palvelu on osa Trafin sähköisten asiointipalveluiden kokonaisuutta, johon kuuluvat myös keväällä 2010 käyttöönotetut palvelut autojen liikennekäytöstäpoistamiseksi ja liikennekäyttöönottamiseksi ja rekisteröintitodistuksen tilaamiseksi sekä toukokuun 2012 alussa käyttöönotettu maksamattomien ajoneuvoverojen kysely.

Lisätietoja

Trafi
yksikönpäällikkö Toni Pallaspuro, puh. 020 618 5395, toni.pallaspuro(at)trafi.fi
osastonjohtaja Mia Nykopp, puh. 020 618 5402, mia.nykopp(at)trafi.fi

Liikennevakuutuskeskus

johtaja Janne Jumppanen, puh. 040 4504 543, janne.jumppanen(at)vakuutuskeskus.fi

http://www.trafi.fi/tieliikenne/rekisterointi/rekisteri-ilmoitukset/vakuutustietojen_muutos

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kehittää aktiivisesti liikennejärjestelmän turvallisuutta, edistää liikenteen ympäristöystävällisyyttä ja vastaa liikennejärjestelmän viranomaistehtävistä. www.trafi.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs