Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » Ympäristövaikutusten arviointi tarpeen Raahen Kopsan tuulivoimahankkeessa

Ympäristövaikutusten arviointi tarpeen Raahen Kopsan tuulivoimahankkeessa

Julkaistu: 04.05.2009 klo 09:41
Julkaisija:

Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus on päättänyt, että Raahen Kopsan tuulivoimahankkeeseen sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.

Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus on päättänyt, että Raahen Kopsan tuulivoimahankkeeseen sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.

Kyseessä on Pohjois-Pohjanmaan ensimmäinen maa-alueelle sijoittuva tuulivoimahanke, johon YVA-menettelyä sovelletaan. Hankkeesta vastaa Kanteleen Voima Oy. Tarkoituksena on rakentaa Raahen Kopsan Pirttiselän ja Nahkakallion maastoon kahdessa vaiheessa noin 30 tuulivoimalaa. Hankealueen pinta-ala on yhteensä noin 5 neliökilometriä. Tuulisuusmittaukset alueella aloitetaan marraskuussa 2009.

Tuulivoimalayksiköt ovat teholtaan 3-5 megawattia (MW). Koko tuulipuiston kokonaisteho voisi täten olla 90–150 MW. Kukin tuulivoimalaitosyksikkö koostuu perustusten päälle asennettavasta tornista, roottorista lapoineen sekä konehuoneesta. Tuulivoimaloiden tornit ovat noin 100 metriä korkeita ja kolmilapaisten roottoreiden halkaisijat noin 90–120 metriä.

Tuulivoimalat syöttäisivät tuottamansa sähkön valtakunnan verkkoon. Alueiden läheisyydessä kulkee 110 kV:n sähkölinja, johon voimaloiden kehittämä sähkö tuotaisiin ensin 20 kV:n jännitteellä. Jännite muunnettaisiin 110 kV:ksi muuntoasemalla, jolla on kaksi sijoitusvaihtoehtoa.

Päätöksen perusteluista löytyy lisätietoa YVA-päätöksestä www.ymparisto.fi/ppo > Ympäristövaikutusten arviointi YVA ja SOVA > YVA-päätökset > Energian tuotanto

Lisätietoja

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

  • Diplomi-insinööri Heli Harjula, Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, puh. 040 821 6223, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Tuulivoimahankkeesta

  • Projekti-insinööri Pauli Maaninka, Kanteleen Voima Oy, puh. 050 454 9289 etunimi.sukunimi@kanteleenvoima.fi

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs