Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » Yli puolet Elenian kaukolämmöstä tuotetaan uusiutuvilla energialähteillä

Elenia

Yli puolet Elenian kaukolämmöstä tuotetaan uusiutuvilla energialähteillä

Tiedote.
Julkaistu: 25.04.2013 klo 10:00
Julkaisija: Elenia

Elenia Lämpö Oy on nostanut viime vuosien aikana merkittävästi kotimaisten polttoaineiden osuutta kaukolämmön tuotannossaan. Vuonna 2012 uusiutuvien, puuperäisten polttoaineiden käyttö nousi jo 59 prosenttiin. Kaukolämmön tuotannon hiilidioksidin ominaispäästöt ovat myös viimeisten viiden vuoden aikana miltei puolittuneet ollen viime vuonna 130 grammaa tuotettua kilowattituntia kohden.

- Olemme sitoutuneet johtamaan ja kehittämään liiketoimintaamme vastuullisesti. Vähennämme toimintamme ympäristövaikutuksia lisäämällä paikallisesti hankittujen biopolttoaineiden käyttöä ja parannamme energiatehokkuuttamme esimerkiksi investoimalla tuotantolaitoksillamme savukaasupesureihin. Haluamme myös vastata aktiivisesti asiakkaidemme ja muiden sidosryhmiemme odotuksiin edistää kestävää kehitystä, toimitusjohtaja Matti Tynjälä Elenia Lämmöstä kertoo.

Kehitämme uudella kilpailulla biopolttoaineiden hankintaketjua

Elenia Lämpö järjestää nyt ensimmäistä kertaa yhteistyökumppaneilleen kilpailun turvallisuus- ja kehittämispalkinnosta. Palkinto jaetaan sille Elenia Lämmön bioenergian hankinnan yhteistyökumppaneiden työntekijälle, joka on raadin mielestä parhaiten edistänyt bioenergiaketjun toimivuutta tai turvallisuutta.

- Toimimme jatkuvan parantamisen periaatteen mukaisesti ja haluamme olla johtava yhtiö turvallisuus- ja ympäristöasioiden hallinnassa. Uudella kilpailulla haluamme kehittää edelleen polttoaineiden toimitusketjua yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa. Toivon, että hyvät esimerkit innostavat myös muita toimijoita kehittämään omaa toimintaansa, hankinta- ja valmiuspäällikkö Pasi Ruuska Elenia Lämmöstä toteaa.

Kilpailukutsut on tänään lähetetty yhteistyökumppaneille. Kilpailun voittaja julkaistaan tammikuussa 2014.

Lisätietoja:

Matti Tynjälä, toimitusjohtaja, Elenia Lämpö Oy, puh. 040 779 6258
Pasi Ruuska, hankinta- ja valmiuspäällikkö, Elenia Lämpö Oy, puh. 040 1677 045

Elenia Oy palvelee 410 000 kotitalous-, yritys- ja yhteiskunta-asiakasta Pohjois-Uudellamaalla, Päijät-ja Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Huolehdimme sähköverkon toimivuudesta ja uudistamisesta. Rakennamme sähköverkkoa ja -liittymiä kumppaniyhtiöittemme kanssa. Mittaamme asiakkaidemme sähkönkulutuksen ja toimitamme energiatiedot sähkönmyyjille. Olemme edelläkävijä älykkään sähköverkkopalvelun kehittäjänä. Tavoitteemme on edistää Suomen sähkömarkkinoiden toimintaa ja varmistaa sähköntoimitus kaikissa olosuhteissa.

Elenia Lämpö Oy tarjoaa asiakkaidensa tarpeisiin ympäristömyönteisiä, vaivattomia ja kilpailukykyisiä lämmitysratkaisuja. Tuotamme kaukolämpöä ja sähköä sekä myymme ja jakelemme kaukolämpöä ja maakaasua. Varmistaaksemme asiakkaillemme luotettavan lämmön toimituksen uudistamme ja ylläpidämme verkostojamme sekä tuotantolaitoksiamme säännöllisesti. Kehitämme toimintaamme kasvattamalla edelleen kotimaisten polttoaineiden osuutta tuotannossamme ja parantamalla energiatehokkuuttamme. Toiminta-alueemme ovat Häme, Keski-Suomi, Pohjois-Pohjanmaa ja Heinola.

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs