Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » Yhdellä kalastusmaksulla voi jatkossa kalastaa koko Suomessa

Metsähallitus

Yhdellä kalastusmaksulla voi jatkossa kalastaa koko Suomessa

Tiedote.
Julkaistu: 06.11.2015 klo 07:00
Julkaisija: Metsähallitus

Kalastuslupajärjestelmä yksinkertaistuu vuoden 2016 alusta, kun uusi kalastuslaki tulee voimaan. Selkein muutos on, että kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset kalastusmaksut yhdistyvät.

Uusi yhdistetty maksu on nimeltään kalastonhoitomaksu. Kalastonhoitomaksulla voi kalastaa yhdellä vavalla kaikilla niillä vesialueilla, joihin on ennen tarvittu jokin läänikohtaisista viehemaksuista. Kalastonhoitomaksun keräämisestä vastaa Metsähallitus. Varojen käytöstä vastaa maa- ja metsätalousministeriö.

Kalastonhoitomaksun maksavat kaikki 18‒64-vuotiaat kalastajat. Maksua ei tarvitse suorittaa, jos kalastaa pilkillä, mato-ongella tai ns. silakkalitkalla. Kalastonhoitomaksun voi hankkia joko koko vuodeksi 39 eurolla, seitsemäksi vuorokaudeksi 12 eurolla tai vuorokaudeksi viidellä eurolla.

Vapakalastajille muutos on edullinen. Aikaisemmin vapakalastukseen tarvittiin kalastuksenhoitomaksu 24 euroa /vuosi sekä jokaisen kalastusläänin alueelle oma läänikohtainen maksu 31 euroa vuodelta. Yhden entisen läänin alueella saattoi siis kalastaa 55 euron vuosimaksulla, kun vuoden 2016 alusta alkaen käytössä on kaikkien entisten läänien kalavesiä 39 eurolla.

Pyydyskalastus sen sijaan hieman kallistuu. 18‒64-vuotiaiden pyydyskalastajien tulee maksaa 39 euron kalastonhoitomaksu (tai jokin lyhytkestoisemmista maksuista) sekä vesialueen omistajalta hankittava lupa, kuten tähänkin saakka.

Uutta kalastonhoitomaksua voi maksaa 1.12.2015 alkaen osoitteessa www.eraluvat.fi tai puhelinpalvelussa 020 69 2424, joka vastaa arkisin kello 8‒16.

Kalastonhoitomaksua ei voi maksaa suoraan pankkitilille, sillä uusi kalastuslaki edellyttää 18‒64-vuotiaiden kalastajien rekisteröitymistä. Kun kalastaja maksaa kalastonhoitomaksun ensimmäistä kertaa, hänen tulee rekisteröityä. Rekisteröinnin yhteydessä kalastajalta kysytään nimi, yhteystiedot ja syntymäaika (ei henkilötunnusta).

Kalastonhoitomaksu ei oikeuta vapakalastukseen kaikilla vesillä. Maksun maksaneet kalastajat eivät voi kalastaa rauhoitetuilla vesialueilla, kohdekohtaisen luvan vaativilla erityiskohteilla tai uuden lain määrittelemillä vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueilla.

Lue lisää aiheesta:

www.eraluvat.fi ja www.mmm.fi/kalastus 

Linkki kalastuslakiin! https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20150379#Pidp4099408

Lisätietoja:

Vs. ylitarkastaja Mikko Malin, Metsähallitus, 040 8377548 (etunimi.sukunimi@metsa.fi)

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs