Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » Yhä useampi hankkii vaihtoehtoisella käyttövoimalla toimivan henkilöauton

Trafi

Yhä useampi hankkii vaihtoehtoisella käyttövoimalla toimivan henkilöauton

Tiedote.
Julkaistu: 08.07.2016 klo 11:10
Julkaisija: Trafi

Vaihtoehtoisella käyttövoimalla toimivia henkilöautoja rekisteröitiin peräti 67 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Ensirekisteröityjen henkilöautojen päästöt ovat myös aiempaa alhaisemmat.

Vaihtoehtoista käyttövoimaa (hybridi, sähkö, flexifuel tai biokaasu) hyödyntäviä uusia henkilöautoja rekisteröitiin 67 prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Kasvua tapahtui eniten ladattavissa hybrideissä, joiden kohdalla ensirekisteröintien kasvu oli edelliseen vuoteen verrattuna huimat 180 prosenttia.

Kasvusta huolimatta ladattavia hybridejä rekisteröidään edelleen Suomessa verrattain vähän esimerkiksi Ruotsiin verrattuna. Suomessa vuoden 2016 alkupuoliskolla rekisteröitiin 562 ladattavaa hybridiä, kun samaan aikaan Ruotsissa rekisteröitiin noin 4 000 uutta ladattavaa hybridiä. Ladattavien hybridien osuus ensirekisteröinneistä on Ruotsissa 2,24 prosenttia, kun Suomessa vastaava luku on 0,86. [1]

Henkilöautojen ensirekisteröinnit käyttövoiman mukaan tammi-kesäkuu 2015 ja 2016

Vaihtoehtoista käyttövoimaa hyödyntävän auton haltijat ovat keskimäärin nuorempia, mutta myös yritysten osuus rekisteröijistä on suurempi kuin bensiini- ja dieselkäyttöisten autojen kohdalla. Varsinkin sähköautoissa yritysten osuus haltijoista on merkittävä – yritykset nimittäin omistavat uusista sähköautoista yli puolet.

Ensirekisteröityjen henkilöautojen hiilidioksidipäästöt laskivat selvästi

Uusien henkilöautojen CO2-päästöt olivat vuoden 2016 tammi-kesäkuussa keskimäärin 121,4 g/km. Edellisvuoden vastaavana ajankohtana myydyillä henkilöautoilla päästöjen keskiarvo oli 125,4 g/km, joten päästöt vähenivät 3,2 prosenttia. Päästöjen keskiarvon aleneminen johtui pääasiassa bensiinikäyttöisten autojen päästöjen alenemisesta. Näillä päästöt laskivat 3,2 prosenttia. Tähän luokkaan lasketaan mukaan myös bensiinimoottorilla varustetut hybridit.

Diesel-moottorilla varustetuissa autoissa päästöt alenivat vähemmän samalla aikavälillä 2,2 %.

Vuoden 2016 alkupuoliskolla suosituimmat henkilöautomallit olivat Skoda Octavia (3 075 kpl), Nissan Qashqai (2 415 kpl) ja Volkswagen Golf (2 231 kpl)

Bensiinikäyttöisistä autoista suosituimmat olivat Nissan Qashqai, Toyoyta Auris sekä Toyoyta Yaris. Dieselkäyttöisten henkilöautojen kolme suosituinta mallia olivat taas Skoda Octavia, Volkswagen Passat ja BMW 5-sarja. Ei-ladattavista hybridiautoista suosituin oli Toyota Auris ja ladattavista Volvo XC90 PHEV. Sähköautoista suosituin oli Nissan Leaf.

Vuonna 2015 suosituin väri uuteen autoon oli valkoinen

Noin 25 %:ssa uusista autoista valittiin väriksi valkoinen. Harmaa (22%) ja musta (14 %) olivat myös suosittuja värejä uusiin autoihin. Kaikista vähiten uusia autoja on tilattu monivärisenä tai turkoosina.

Miesten ja naisten värimieltymysten välillä on hieman eroja. Miehet ostavat eniten harmaita autoja, ja toisaalta naisilla punainen väri nousee mustan ohi värien kolmen kärkeen.

Autoja ensirekisteröidään selvästi eniten Uudellamaalla

Noin 44 prosenttia ensirekisteröinneistä tehtiin vuoden 2016 alkupuoliskolla Uudellamaalla. Kyseisellä ajanjaksolla Uudellamaalla rekisteröitiin noin 20 uutta autoa 1 000 asukasta kohti. Samaan aikaan koko maassa autoja ensirekisteröitiin noin 14 kpl 1000 asukasta kohden. Vähiten autoja per asukas ensirekisteröitiin Kainuun maakunnassa, jossa rekisteröinnit jäivät vajaaseen seitsemään autoon tuhatta asukasta kohden.

Suhteessa kaikkiin ensirekisteröinteihin vaihtoehtoisella käyttövoimalla käyviä henkilöautoa ensirekisteröitiin eniten Varsinais-Suomessa, jossa osuus oli 5,6 prosenttia ensirekisteröinneistä

Määrällisesti eniten kyseisiä henkilöautoja ensirekisteröitiin kuitenkin Uudellamaalla (1 475 kpl). Suhteellisesti vähiten näitä henkilöautoja ensirekisteröitiin Pohjois-Karjalassa (2,5 %) ja määrällisesti vähiten Kainuussa (19 kpl).

Karttakuvassa nähdään hybridi- ja sähkökäyttöisten henkilöautojen ensirekisteröintien jakautuminen Suomessa. Kartassa näkyy, että varsinkin ladattavien hybridien ja sähköautojen ensirekisteröinnit painottuvat alueille, jossa on isoja kaupunkeja. Esimerkiksi Pohjois-Suomessa Rovaniemen ja Oulun seutu erottuvat selvästi karttapohjalta alueina, joissa ensirekisteröintejä tehdään enemmän kuin lähialueilla. Ei-ladattavia hybridiautoja rekisteröidään jo selvästi laajemmin ympäri suomea.

Henkilöautojen ensirekisteröintien määrä kasvoi 14,7 prosenttia

Vuoden 2016 tammi-kesäkuussa rekisteröitiin yhteensä 86 734 uutta ajoneuvoa, joista henkilöautoja oli 86 463. Uusia henkilöautoja rekisteröitiin 14,7 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana.

Henkilöautojen myyntiä on osaltaan edistänyt romutuspalkkiokampanja ja autoveron kevennys. Myös pakettiautojen (+ 14,7 %) ja kuorma-autojen (+ 23,4 %) ensirekisteröintien määrä oli kasvussa edellisvuoteen verrattuna.

Suomen taloudessa on viime aikoina nähty elpymisen merkkejä. Toimeliaisuuden lisääntyminen mm. rakennusalalla onkin saattanut osaltaan lisätä raskaampien ajoneuvojen kysyntää.

Ensirekisteröintien määrä ajoneuvolajeittain tammi-kesäkuu 2015 ja 2016

Ensirekisteröidyistä henkilöautoista 67 prosentilla haltijaksi merkittiin yksityishenkilö, kun pakettiautoista vastaava osuus oli ainoastaan 9 prosenttia. Linja- ja kuorma-autoista käytännössä lähes kaikki rekisteröitiin yhteisöille. Kuluttajien talousnäkymien parantuminen näkyykin usein henkilöautojen myynnin kasvuna, kun taas yritysten taloudellisen aseman parantumisella voi olla yhteys raskaampien ajoneuvojen kysynnän kasvuun.

Lisätietoja

Tilastot

tietojohtaja Juha Kenraali, juha.kenraali@trafi.fi, puh 029 5347 162

erityisasiantuntija Mika Idman, mika.idman@trafi.fi, puh 029 534 5222



[1] Lähde: European Alternative Fuel Observatory, eafo.com

Liitetiedostot

Trafi on liikenteen viranomainen ja liikennealan vahva asiantuntija, joka toimii rohkeasti vastuullisen liikenteen puolesta. www.trafi.fi, twitter.com/Trafi_Finlandfacebook.com/Trafi.Finland, instagram.com/trafi_finland/

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs