Lämpötilat eivät nouse etelässäkään yli 10 asteen. Lähinnä pohjoisessa saadaan yksittäisiä lumikuuroja.
Ilmatieteen laitoksen 28.4. tekemän ennusteen mukaan sää on Suomessa vappuaattona ja vappupäivänä enimmäkseen poutainen, mutta varsin kolea. Pilvisyys vaihtelee päivällä enimmäkseen puolipilvisestä pilviseen. Lähinnä pohjoisessa voi tulla yksittäisiä lumikuuroja, ja vappupäivänä voi länsirannikolle ulottua hajanaisia vesisateita lounaasta.
Lämpötila on päivällä maan etelä- ja länsiosassa 7‒10 astetta, itä- ja pohjoisosassa 2‒7 astetta. Vappuyö on laajoilla alueilla selkeä ja kylmä. Yön alin lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa +1 ja -3 asteen välillä, pohjoisosassa -3 ja -8 asteen välillä.
”Metsä- tai ruohikkopalovaroituksia on monin paikoin voimassa maan etelä- ja keskiosissa, mikä kannattaa ottaa huomioon”, sanoo päivystävä meteorologi Hannu Valta Ilmatieteen laitokselta.
Tilastojen mukaan päivälämpötila on vappuna keskimäärin maan etelä- ja keskiosassa 10 ja 15 asteen välillä, maan pohjoisosassa pääosin 5 ja 10 asteen välillä. Yöllä lämpötila laskee maan keski- ja pohjoisosassa vielä vapun aikaan tyypillisesti pakkasen puolelle. Maan eteläosassa yölämpötila on tavallisesti asteen tai pari plussan puolella. Mahdolliset sateet tulevat etelässä tyypillisesti vetenä, mutta pohjoisessa myös räntä- ja lumisateet ovat tavanomaisia.
Ehjä lumipeite löytyy vappuna tyypillisesti Oulun pohjoispuolelta Ilomantsiin ulottuvan linjan pohjoispuolelta. Maan keskiosassakaan muutaman senttimetrin lumikerros ei ole epätavallista. Maan eteläosassa lumipeite on vappuna harvinainen, eli se toistuu keskimäärin korkeintaan kerran kymmenessä vuodessa.
Vuosi sitten vappuaattoa vietettiin pääosin poutaisessa säässä, ainoastaan Lappiin levisi illalla sadealue. Lämpötila kohosi aattona maan etelä- ja keskiosassa yleisesti noin 15 asteeseen, paikoin sen ylikin. Lapissa lämpötila oli pääosin 5 ja 10 asteen välillä. Vappuyönä lämpötila laski etelää myöten yleisesti lähelle nollaa tai hieman pakkaselle.
Vappupäivänä hajanaiset sateet yleistyivät myös muualla, ainoastaan kaakossa sää pysyi poutaisena läpi päivän. Päivän ylin lämpötila oli maan etelä- ja itäosassa yli 15 astetta. Sen sijaan sateiden myötä Pohjanmaan maakunnissa jäätiin alle 10 asteen, ja Lapissa oltiin vain muutama aste nollan yläpuolella. Lunta oli vuosi sitten lähinnä Koillismaalla ja Lapissa muutama kymmenen senttiä.
Voimassa olevat varoitukset: https://www.ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset
Vappusäät: https://www.ilmatieteenlaitos.fi/vappu
Ilmatieteen laitoksen meteorologit Twitterissä: http://twitter.com/meteorologit
Ilmatieteen laitoksen tiedeuutisointia Twitterissä: http://twitter.com/IlmaTiede
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1