Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » Valtion yleisten vesialueiden kalastusasioiden hoito siirtyy Metsähallitukselle

Metsähallitus

Valtion yleisten vesialueiden kalastusasioiden hoito siirtyy Metsähallitukselle

Tiedote.
Julkaistu: 09.11.2015 klo 13:15
Julkaisija: Metsähallitus

Yleisvesien kalastusasiat siirtyvät Metsähallituksen vastuulle vuoden 2016 alusta. Aiemmin sisävesien yleisvesialueita hoitivat kalastusalueet. Muutos johtuu uudesta kalastuslaista.

Metsähallitus on linjannut pääpiirteissään yleisvesien kalastusasiat.

Yleisvesialueet sisävesillä

Viehekalastus usealla vavalla (vetouistelu) voi jatkua ennallaan paikallisen yhteisluvan kautta. Yleisvesialueet voivat olla jatkossakin osana nykyisiä viehelupien yhteislupa-alueita.

Pyydyslupia sisävesien yleisvesialueilla voi vuonna 2016 hankkia Erälupien palvelunumerosta 020 69 2424. Eri järvien yleisvesialueille muodostetaan omat pyydyslupa-alueensa. Tämä ei kuitenkaan koske Höytiäisen ja Koitereen yleisvesialueita, joiden pyydyskalastuslupien pitämisestä osana pyydyskalastuksen yhteislupaa sovitaan kalastusalueiden kanssa.

Yleisvesien ammattikalastusluvat (kaupallinen kalastus) myöntää jatkossa Metsähallitus. Metsähallitus järjestää loppuvuonna 2015 ammattikalastajille lupahaun niille yleisvesialueille, joissa nykyiset luvat päättyvät vuoden lopussa. Aiemmat kalastusalueiden myöntämät voimassa olevat luvat jatkuvat luvan voimassaoloajan mukaisesti.

Ammattikalastuksen ja pyydyslupien hinnoittelu tarkentuu syksyn aikana, kun maa- ja metsätalousministeriön maksuasetus valmistuu.

Kalastusjärjestelyt yleisvesikohtaisesti tarkentuvat loppuvuoden 2015 aikana. Kerromme myös erikseen, milloin vuoden 2016 lupia voi alkaa hankkia Erälupien myyntipalvelusta.

Yleisvesialueet merellä

Merialueiden yleisvesien vapaa-ajankalastuksessa ei tarvita erillisiä lupia, vaan kalastus on vapaata kalastuslain (379/2015) mukaisesti. Muulla tavalla kalastettaessa kuin onkimalla, pilkkimällä tai ns. silakkalitkalla kalastukseen vaaditaan myös kalastonhoitomaksun suorittaminen 18-64 vuotiailta.

Lohen ja taimenen pyyntipaikkojen vuokraukset sekä Perämeren lohiregalepaikat ammattikalastajille tulevat haettaviksi tulevan talven aikana niillä merialueilla, joiden lupapäätökset erääntyvät vuoden lopussa.

Lisätietoja
ylitarkastaja Mikko Malin, Metsähallitus, 040 8377548 (etunimi.sukunimi@metsa.fi)

Alueelliset eräsuunnittelijat yleisvesialueittain:
Inarijärvi
Erikoissuunnittelija Markku Seppänen, Metsähallitus, 0400 397535 (etunimi.sukunimi@metsa.fi)

Oulujärvi
Eräsuunnittelija Pasi Korhonen, Metsähallitus, 040 1589412 (etunimi.sukunimi@metsa.fi)

Lappajärvi, merialue Merenkurkku - Perämeri
Eräsuunnittelija Kari Sarajärvi, Metsähallitus, 0400 296113 (etunimi.sukunimi@metsa.fi)

Päijänne, merialue Selkämeri – Suomenlahti, ammattikalastus Etelä-Suomi ja rannikko Selkämeri - Suomenlahti
Eräsuunnittelija Olli Urpanen, Metsähallitus, 040 7205963 (etunimi.sukunimi@metsa.fi)

Höytiäinen, Koitere, Pyhäselkä, Orivesi (Savonselkä ja Paasivesi) ja Puruvesi
Eräsuunnittelija Eero Hartikainen, Metsähallitus, 040 8219679 (etunimi.sukunimi@metsa.fi)

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs