Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » Valtakunnallinen leväkatsaus: Sinilevien määrä kasvanut merialueilla ja järvillä

Suomen ympäristökeskus

Valtakunnallinen leväkatsaus: Sinilevien määrä kasvanut merialueilla ja järvillä

Tiedote.
Julkaistu: 28.07.2011 klo 12:56
Julkaisija: Suomen ympäristökeskus

Lämmin sää on lisännyt sinileväkukintojen määrää sekä merialueilla että järvillä. Merialueiden runsaimmat leväkukinnat esiintyvät suojaisissa lahdissa ja venesatamissa. Järvillä sinilevää on havaittu enemmän kuin keskimäärin vastaavana ajankohtana.

Merialueilla sinilevät runsastuneet viime viikosta

Helteinen sää on johtanut sinilevien vähittäiseen lisääntymiseen. Levät ovat Etelä-Suomen rannikolla paikoin kerääntyneet pintaan. Laajoja levälauttoja ei ole havaittu.

Kansalais- ja asiantuntijahavaintojen mukaan kohtalaisia ja paikoin runsaitakin määriä sinilevää on tavattu Suomenlahden rannikolla ja Saaristomerellä. Merkittävimmät sinileväkukinnat esiintyvät edelleen ranta-alueiden suojaisissa lahdissa ja venesatamissa, joissa tuulet eivät pääse niitä hajottamaan. Vaikka osa levästä on myrkytöntä, saattaa joukossa olla myrkyllistä Nodularia-sinilevää, joten uimista leväisessä vedessä on syytä välttää.

Helteet ja veden lämpeneminen lisäävät pintalevälauttojen esiintymisriskiä erityisesti Ahvenanmaan eteläosissa, itäisellä Saaristomerellä sekä läntisellä Suomenlahdella. Pintaveden lämpötila on Suomenlahdella ja Saaristomerellä lämmennyt yli parinkymmenen asteen, mikä suosii sinilevien kasvua.

Järvillä sinilevää keskimääräistä enemmän

Järvillä sinilevää on havaittu edellisviikkoa runsaammin. Leväkukintoja on havaittu enemmän kuin ajankohdalle on tyypillistä. Seurantajärvistä 70 havaintopaikalla havaittiin sinilevää. Kymmenellä havaintopaikalla leväkukinta oli runsas. Erittäin runsaita sinileväkukintoja esiintyi neljällä seurantajärvellä. Lämpimät säät ovat suosineet sinileväkukintojen lisääntymistä järvillä. Sinileväkukintojen runsautta seurataan viikoittain n. 260 järvihavaintopaikalla.

Pintaveden lämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa 21–24 astetta, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa pääosin 15–20 astetta.  Järvien pintaveden lämpötilat ovat pääosin 2-5 astetta keskiarvojen yläpuolella.

Lisätietoja

Merialueilta

  • Vanhempi tutkija Vivi Fleming-Lehtinen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh.0400 609 269, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Sisävesiltä

  • Apulaistutkija Reija Jokipii, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0400 148 820, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

SYKEn sisävesi- ja meriasiantuntijat vastaavat arkipäivisin leväkysymyksiin kesäkuun alusta elokuun loppuun klo 13.00 – 15.00. Meriasiantuntijan puhelinnumero on 040 1696 056. Sisävesiasiantuntijan tavoittaa numerosta 040 1696 057.

Linkki SYKEn tiedotteeseen:

http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=386520&lan=fi&clan=fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs