Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » Valtakunnallinen leväkatsaus: Järvillä keskimääräistä enemmän levää

Suomen ympäristökeskus

Valtakunnallinen leväkatsaus: Järvillä keskimääräistä enemmän levää

Tiedote.
Julkaistu: 04.08.2011 klo 12:28
Julkaisija: Suomen ympäristökeskus

Merialueilla sinilevien määrä on pysynyt runsaana, mutta havainnot leväesiintymistä eivät ole lisääntyneet viime viikosta.  Järvillä sinileviä on havaittu jälleen edellisviikkoa enemmän.

Merialueilla sinilevää edelleen runsaasti

Sinilevien määrän kasvu on pysähtynyt. Levää on kuitenkin edelleen runsaasti vedessä ja paikoin Etelä- ja Lounais-Suomen rannikolla levät ovat kerääntyneet pintaan. Laajoja levälauttoja ei ole havaittu.

Kansalais- ja asiantuntijahavaintojen mukaan kohtalaisia ja paikoin runsaitakin määriä sinilevää on tavattu Suomenlahden rannikolla ja Saaristomerellä. Merkittävimmät sinileväkukinnat esiintyvät edelleen ranta-alueiden suojaisissa lahdissa ja venesatamissa, joissa tuulet eivät pääse niitä hajottamaan. Vaikka osa levästä on myrkytöntä, saattaa joukossa olla myrkyllistä Nodularia-sinilevää, joten uimista leväisessä vedessä on syytä välttää.

Tyynellä säällä sinilevät voivat kertyä nopeasti pintaveteen ja muodostaa sinilevälauttoja. Lisäksi tuuli voi kuljettaa ja kerätä yhteen levälauttoja, jolloin niitä voi esiintyä paikallisesti runsaastikin. Jatkuvat lämpimät säät lisäävät pintalevälauttojen esiintymisriskiä erityisesti Ahvenanmaan eteläosissa, Saaristomerellä sekä läntisellä Suomenlahdella. Pintaveden lämpötila on Suomenlahdella ja Saaristomerellä pysynyt yli parinkymmenen asteen, mikä suosii sinilevien kasvua.

Järvillä sinilevää yhä keskimääräistä enemmän

Sinilevää on havaittu useammalla järvellä edellisviikkoon verrattuna. Leväkukintoja on havaittu enemmän kuin ajankohdalle on tyypillistä. Seurantajärvistä 79 havaintopaikalla havaittiin sinilevää. Yhdeksällä havaintopaikalla leväkukinta oli runsas. Erittäin runsaita sinileväkukintoja esiintyi kahdella seurantajärvellä. Lämpimänä pysynyt sää on suosinut sinilevän runsastumista järvillä. Sinileväesiintymien runsautta seurataan viikoittain n. 260 järvihavaintopaikalla.

Pintaveden lämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa 19–22 astetta, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa 12–20 astetta. Järvien pintaveden lämpötilat ovat pääosin 1-2 astetta keskiarvojen yläpuolella.

Lisätietoja

Merialueilta

  • Erikoistutkija Maiju Lehtiniemi, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 040 725 5085, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Sisävesiltä

  • Biologi Satu-Maaria Karjalainen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 040 751 0073, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

SYKEn sisävesi- ja meriasiantuntijat vastaavat arkipäivisin leväkysymyksiin kesäkuun alusta elokuun loppuun klo 13.00 – 15.00. Meriasiantuntijan puhelinnumero on 040 1696 056. Sisävesiasiantuntijan tavoittaa numerosta 040 1696 057.

Linkki SYKEn katsaukseen:

http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=386522&lan=fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs