Kansainvälinen arviointipaneeli on arvioinut Suomen ympäristökeskuksen
toiminnan. Sen mukaan SYKE on aktiivinen ja elinvoimainen
yhteistyökumppaneidensa arvostama laitos, jonka palveluihin sidosryhmät
ovat tyytyväisiä. Panelistit totesivat SYKEn olevan kehittymässä
yhdeksi Euroopan merkittävimmistä ympäristöalan tutkimuslaitoksista.
Ulkopuolisen rahoituksen saamisessa on onnistuttu hyvin ja
korkeatasoiset tutkimushankkeet ovat lisänneet tieteellistä
uskottavuutta. SYKEn rooli tutkimuksen tekijänä ja
asiantuntijapalveluiden tarjoajana on tasapainossa ja ennakoiva ja
korkeatasoinen tutkimus takaa laadukkaat asiantuntijapalvelut.
Arvioitsijoiden keskeisimmät suositukset liittyvät SYKEn rooliin ja asemaan ympäristönsuojelun kentässä, erityisesti ympäristöpolitiikan tukemisessa, ja tutkimuksen ja asiantuntijapalveluiden yhteyden tiivistämisessä.
Panelistien näkemysten mukaan SYKEllä on hyvät mahdollisuudet vahvistaa ennakoivaa roolia: arvioida ympäristöpolitiikan toteutumista, kehittää kestävän kehityksen strategioita ja skenaarioita sekä vertailla eri politiikkavaihtoehtojen ympäristövaikutuksia.
Yhdistämällä SYKEn monipuoliset ympäristötietovarannot taloudelliseen ja muuhun yhteiskunnallista kehitystä kuvaavaan tietoon pystytään tekemään entistä monipuolisempia ja innovatiivisia arviointeja ja skenaarioita tulevista kehityssuunnista.
Yhteistyötä kansallisten ja kansainvälisten tutkimuslaitosten ja yliopistojen kanssa tulee edelleen vahvistaa. Kotimaassa Ympäristö ja luonnonvarat -konsortion perustaminen, aktiivinen osallistuminen koko sektoritutkimuksen kehittämiseen sekä kansallisiin tutkimusohjelmiin (mm. SHOKit) ovat tärkeitä SYKEn kehittymisen kannalta.
Valtion tuottavuusohjelma sai voimakasta kritiikkiä arvioitsijoilta. Henkilöstön vähentäminen samanaikaisesti lisääntyneen työmäärän kanssa vaarantaa tutkimuksen laadun ja kilpailukyvyn säilymisen mm. kansainvälisissä rahoitusohjelmissa ja hankehauissa.
Arviointipaneelia johti professori Rik Leemans Wageningenin yliopistosta Hollannista ja sen työtä tuki suomalainen konsulttitoimisto Gaia Consulting.
Muut jäsenet olivat:
Arviointi perustui laajaan tausta-aineistoon, itsearviointeihin sekä SYKEn henkilöstön ja sidosryhmien haastatteluihin.
Yksikönjohtaja Ismo Tiainen, Suomen ympäristökeskus SYKE,
puh. 040 504 7494
Tiedottaja Ulla Sonck, SYKE, puh. 040 740 2186
[email protected]
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1